POSITIIVISUUS JA AUTTAMINEN

Kuuntelen juuri tässä MTV3 Studio 55 positiivisen psykologian ajatuksia. Siinä keskeisintä on luonteen vahvuus. Vahvuutta on; luovuus, oppimisen ilo, rohkeus, hmm meni liian nopeasti, ei kerennyt muistiin. Ne on muovautuvia ja niitä voi vahvistaa.

Katselen maailmaa paljon ympäristön vaikutuksesta, en usko niinkään yksilön kykyihin, mutta pidän niitä tärkeinä. On mahdottomia olosuhteita, joissa arvot voivat olla  päälaillaan. Kun perusteena on ihmisen persoonallisuus, on siinä myös mielen ehdoilla toimimista. Ihminen ei tule tyytyväiseksi mielensä kokemuksista kuin itselleen, ihminen tarvitsee syvemmät arvot ohjenuorakseen, noustakseen ylös itsestään. Niitä on hyveet ja perusarvot. Perusarvoja ovat; hyvyys, kauneus ja totuus, joihin voidaan palauttaa kaikki muut arkiset arvot.

Jos lähdemme kulkemaan vain mielen kokemusten valossa, emme tule tyytyväiseksi, sillä totuus voi jäädä kovin taakse, mielen kokemukset on subjektiivisia.

Auttamisen lähtökohdaksi ei voi ottaa omia kokemuksia, vaikka mielekkyys on tärkeimpiä asioita ja huomioitava. Auttamisessa on kysyttävä peruskysymyksiä, elämisen oikeutta, ihmisarvoa, osallistumisoikeutta, itsensä toteuttamista, jonka jälkeen yksilö valitsee omia ratkaisuja ja säilyttää kokemuksensa itsellä. Auttamisen etiikkaa lukiessa luin "Auttamisen varjo", kirjan, jossa teolog. tohtori Martti Linqvist pohtii ongelmaa, jossa auttajan omat tarpeet on määrittämässä autettavan tarpeita.

Eräässä lapsiryhmässä oli erittäin allerginen lapsi. Jos hän sai kanamunaa, hän sai nopeasti anafylaktisen shokin, mikä johti nopeaan kuolemaan. Niinpä vahinko sitten tapahtui, annoimme vahingossa makkaraa, jossa oli munaa. Saimme nopeasti lapsen lääkäriin, ja hän sai lääkkeen ja pelastui, tuolloin ei ollut ensiapulääkettä vielä henkilökunnalla. Pyysin palaveria muutamaa päivää myöhemmin, että ennaltaehkäisystä olisi huolehdittu. Mutta minulle naurettiin, eikä suostuttu keskustelemaan koko asiasta, se halutiiin unohtaa. Onneksi keittiöhenkilökunta toi viikon päästä oman ehdotuksensa, lapselle laitettiin omat eväät lautaselle jo ennakkoon, ettei meidän tarvitsisi ollenkaan jakaa  hänelle välipalaa muiden lasten ruokien kanssa.

Mutta miksi minun ehdotustani ei kuunneltu. Tässä on juuri se tärkeä kysymys, arvostus. Kun olin loppuun palanut, minua pidettiin älyllisesti vajaana, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä älyn kanssa. Niinpä yli voitiin kävellä, koska arvoton esitti asian. Järkyttävintä oli tietenkin se, että lapsen kuolemakaan ei saanut henkilökuntaa pohtimaan asiaa, vaan riski otettiin ja asia salattiin. Vaikka olisimme mieleltämme kuinka positiivisia, ei se kanna ja tuota tyydytystä elämään. Totuus on se mikä kantaa, se mikä on todellisuutta, ei mieli. Mieli voi murtua liiallisesta negatiivisuudesta, mutta sen voi murtaa myös totuuden puute, ei niinkään sanat ja positiivisuus. Surukin, vaikka se on raskas, voi olla totuudessa vahvistaja, mutta valheellinen positiivisuus voi olla musertaja. Myös positiivisen psykologian arvot on hyveissä, joissa ihmisen persoonallisuus on kantavan totuuden tiellä.

Raija