sunnuntai 5. lokakuuta 2014

MIKÄ PERSOONALLISUUDESSA ÄRSYTTÄÄ?


Mikä ärsyttää toisessa niin, että hänet täytyy teilata! Olen pohtinut tuota ongelmaa varmasti koko ikäni. Siitä on tullut merkittävää, koska sitä on tapahtunut niin harvoin elämässä, että sen muistaa hyvin, mutta sen piina on tuhonnut monien ihmisten elämää leimattuna. Jokseenkin kaikki kiertyy moralismin ympärille, ja niissä on vähemmän tai enemmän uskonnosta kysymys, uskomuksista enemmän. Niitä voisi luokitella tunnetason, tapojen ja uskomusten yhteenliittymiksi.

Pari muistoa 50-luvun lapsuudestani. Olin suurperheen lapsi lestadiolaisalueella. Kotona äidin tausta oli myös sitä, mutta äiti ei koskaan halunnut opettaa uskontoa, koska oli saanut tarpeekseen Raamatun lukemisesta. Sen hän opetti, että Jumala on olemassa. Lapsia kuitenkin siunaantui paljon, ei ollut lääkäreitä eikä ehkäisyä Kainuun korvessa. Köyhyyden vuoksi me olimme asuntolassa kouluviikot, että saisimme ruokaa, ja pakkasella olisimme paleltuneet vähäisten vaatteiden vuoksi. Asuntolanhoitaja sai kerran päähänsä, että minulla olisi lakatut kynnet, sillä ne kiilsivät (on vitamiinin puutos) ja se oli hänestä suuri synti. Olin noin kymmenvuotias. En ollut koskaan edes nähnyt kynsilakkaa, enkä saanut kouraani rahaa, koska sitä ei kotona ollut. Asuntola-apulainen alkoi puolustaa minua, ja sanoi ettei kynnet ole lakattu. Seuraavana päivänä hän ei enää tullut töihin. 30v myöhemmin tapasin hänet koululaisten muistelupäivillä. Hän kertoi, ettei ollut häpeän vuoksi kyennyt käymään kylällä sen jälkeen.

Toinen muisto on luokkakaverista, pojasta, joka ilmoitti  tunnilla opettajalle, että olisin varastanut karkkipussin kyläkaupasta. Opettaja ei tietenkään voinut muuta kuin moittia julkilausumasta koko luokan edessä ja antoi jälki-istuntoa. Hän päästi minut kuitenkin heti kotiin jälki-istunnosta, ja taputteli kevyesti olkapäälle. Tottakai hän aikuisena näki, että poika valehteli. Tämä poika on aina kohdatessamme kääntänyt päänsä poispäin, sillä hän on hävennyt tekoaan jo kohta neljäkymmentä vuotta, turhaan.

Meidän perheen lapsia kutsuttiin koulussa isolapsisiksi, ja olimme koko kylän syntisäkkejä, ainakin lapsen mielessä, ala-arvoisia kuitenkin, kunnanleipää saavina, ja rikkaiden riesana.

Mikä persoonallisuudessa ärsyttää? Olen löytänyt ainakin kolme päätekijää, jotka vaikuttavat. Ilo, kateus, toiveet ja odotukset, joiden seurauksena on valehtelu. Köyhä lapsuuteni on saanut aikaan sen, että iloitsen ja innostun kaikesta siitä mitä voin saada elämältä, kasvoni iloitsevat, olen niin kiitollinen ja onnellinen, että voin saada jotakin.Tämä nostaa kateuden pintaan. Onhan minussa näkyvissä se innostunut ja vilpitön pikku lapsi, joka sai moitteita normiperheissä ilostaan, ja oma häpeä nousee pintaan itsekkyyden kuvana. Siispä laitetaan häpeämään tuo lapsonen, myötähäpeää omasta kokemuksesta.

Valhe on tavallaan kateuden veli. Niin kuin tuo edm. poika, niin köyhä, joka ei koskaan saanut karamelliä, meni ja otti pussin kaupasta, mutta omatunto piinasi, hänen oli tunnustettava se jonnekin, projisoitava, kohdistettava johonkin. Häneen oli niin suuret odotukset kotona, ikinä hän ei voinut mennä paljastamaan tekoansa ja oma toive vilpittömyydestä piti säilyttää.

Näitä kateuden seuraamuksia on koko ajan läsnä kaikissa yhteisöissä.

Kiitollisena vanhemmistani voi sanoa, että he luottivat minuun ja eivät uskoneet mistä syytettiin. Itsetuntoni säilyi hyvin ja minussa nähtiin hyvää, jopa ihailtiin, etenkin äitini, joka kasvatti minusta runotyttöä.

Raija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti