ALISTAMINEN JA VALTA

 

Lukuaika 20 min.

Ymmärrän alistamista ja sen PÄÄTEKIJÖITÄ, hyväksynnän ja hylkäämisen funktiossa, enemmän opittuina, kuin luonteenpiirteinä, joita erilaiset tekijät synnyttävät arvojen ja arvostuksien kautta vallan välineillä, näkyen esim. PUHEOIKEUDEN saamisessa. Teoreettisesti tarkastelen asioita usein tarpeiden näkökulmista käytäntöön vieden, ja Maslowin teoria ohjailee viitekehyksessä. ABSRAKTIOSSA saamme yläkäsitteinä arvojen kautta sanoja, kuten kunnia, valta, ihanne, ominaisuuksien etsimiseen, jotka säätelevät ymmärrystämme asioissa, sanakielelliset kykymme oppimisessa ja kasvussa osaamistaitoina. Substanssiosaamiseni on enemmän käytännön näkemistä, jossa käsittelen kutakin asiakohtaa filosofi Heideggerin teoriastakin oppineena, on aina ääripäät, kun on minä, on myös minättömyys, siinä oleminen/olemattomuus (olemattomuus = hajoaminen kokonaiskuvasta nähdä minuuttaan ja ajatuksiaan johdonmukaisesti, minää ei enää ole, vaikka oleminen kehossa vielä mahdollistuu, mieli ei välttämättä toimi aistimisena välittyen toisille, kun vuorovaikutuksesta ei saa tukea ymmärryksen syntymiseksi ja tunteet kuolevat masennuksessa. Tämä on havaintokyvyn estymistä ja estämistä, ei dissosiaatiota psykologisesti, oivalluksia ei juuri synny).

Kirjoitan tämän siksi, että mahdollisesti asiantuntijat löytäisivät joitain viitteitä syrjintään, häpäisyyn ja halveksuntaan, missä ALISTAMINEN mahdollistuu ja tämä herättäisi kysymyksiä. Vain se mitä todellisuudessa teoin tapahtuu, voi viedä asian ymmärrykseen ja totuuden tielle, teorioita hyväksikäyttäen käsittelytaitojen saamiseksi ja kokonaisuuden nähdäkseen osien summassa. Abstraktiot on vietävä konkretiaan.

Kun käytänteet opettivat elämässäni osin toista kuin teoriat, ehkä opin niistä erilailla. Sosiologian ja psykologian opintoni ovat vähäiset, syventävä oppimisjakso pääosin psykoanalyyttisissä oppimisteorioissa, siinäkin erilaiseksi kehittyneenä, kuin se esim. on objektisuhdeteoriassa, vuorovaikutteen seuraus. Avaan nyt käytäntöä ja tapahtumia ymmärryksestäni käsin, mikä voi olla järkyttävää. Seikkailen siis kovin syvissä vesissä.

Olen ollut vuodesta 1969 kohtuuttomien käytänteiden vuoksi YHTEISÖVALLAN alla, rimpuillen ylös välillä, etsien vastauksia enimmäkseen opinnoista, tieteestä, kirjallisuudesta ja taiteesta. Käytännön arjessa ei ihmisillä ollut kykyä kohdata pahaa satunnaista tapahtumaa elämässäni, mikä vaurioitti ja toi ihmisyyteeni vakavia oireita aina oppimiskyvyn menetyksenä, käytöksen hallitsemattomuutena ja mielenterveyden murtumisena ja siksi en myöskään voinut saada apua, kun yhteisiä näkemyksiä ei syntynyt, oli vain puolivillaisia hyppyjä toimintoihin ilman ihmisoikeuksia. Jos ja kun ei ole kokemusta minuuden kontekstissa ymmärtää toisen kokemaa, ei myöskään ymmärrystä synny näkemyksen tuottamiseen, ja jos ei LUOTA, mitä toinen kertoo, vaan nostaa oman kokemuksen ja tulkinnan oikeaksi, syntyy hierarkinen ongelma ja ala/ylä-arvoiseksi luokittelu. Toin asian esiin professoreita myöten ja erilaisten huippuasiantuntijoidenkin tietoon, myös valtion taholle, puutteita oli runsaasti asian ymmärtämisessä sekä käsittelytaidoissa. Joskus jossain joku saattoi antaa hyvän täkyn, kuten esim. psykiatri/työnohjaajani koulutuksessani, pääsin taas eteenpäin jossain asiassa. Elämäni valaisee hyvin vahvasti yhteiskunnan tasoa ja kykyä hoitaa psyyken ongelmia, tukea minuutta pysyvyytenä, identiteetin säilymisenä, oppimisessa ja kasvamisessa. Tapahtumat linkittyvät YHTEISKUNNAN käytänteisiin. Syntyi toiminnan rooleja, kun psyyken kokemuksia ei osattu käsitella, tunteet lukittuivat ja veivät pakkorooleihin liian monta ihmistä, ja tämä esti monien ihmisten kehittymistä, vastuun ottamista ja pakenemista tilanteesta.

Ymmärrän hyvin, että asioiden käsittely psyykkisesti vaatii etäännyttämiskykyä ja siihen tarvitaan positiivisia kokemuksia, minuuden ylläpitoon suojaten ja järjellisenä. Sen ei pitäisi kuitenkaan viedä syrjityiltä ihmisoikeuksia, ja antaa yhteisölle tilaa ja valtaa ottaa joku taakankantajaksi uhraten hänen ihmisyytensä ja elämänsä. VASTUU

1968 äitini pakkosteriloitiin rotuopin vuoksi lääninlääkärin toimesta näkemättä äitiä, Suomessa n. 4000 äitiä, äidin mieli järkkyi, ja ajan tapaan hän uskoi sen Jumalan rangaistukseksi, (terveyspalveluita ei ollut, Kainuu) eikä hän kyennyt auttamaan minua, kun 1969 jouduin raiskatuksi, enkä saanut apua ammattilaisilta. Asia on salattu siitä asti monissa paikoin, erityisesti julkisuudessa, ja annettu lähiyhteisölle VALTAA tulkita ja tuoda totuudeksi näkemys ympäristön taholta, häpäisyin ja nöyryytyksen keinoin, saaden minut hiljaiseksi, on suojattu yhteisön valtaa ja valheoikeutta tarinoihin, kauniimpaan takertuen. Minua rangaistaan yhä, olen 72v. asiasta ei saa puhua, monissa tulkinnoissa olen vietellyt raiskaajan, kylällä oli runsaasti raiskauksia, joista joku joutui vankilaan, oli jopa joukkoraiskauksia. Asian ratkaisemiseksi odotetaan ja yritetään kiristää sekä kytkeä sitä lakiin, olisi tehtävä rikosilmoitus, että ketään voisi syyttää, mutta näen sen enemmän ongelmallisena, jossa syntyy lisää mielenterveysongelmia ihmisille, ja syntyy silti, kun PALJASTUMISTA itsestä ei kestetä, omien tekojen näkymistä, itsen näkyväksi/nähdyksi tulemista, mikä voi sekä suojata että tuhota ihmisyyttä, laadusta, määrästä ja tasosta riippuen. Tapahtumien paljastumiseen tarvitaan tukiverkkoja ja osaamistaitojen kehittämistä, ihmisyyden esiintulemiseen erityistä suojaa, psyyken asiantuntijuutta, erilaisia keinoja, TURVAA JA LUOTTAMUSTA. Minun oli pakko paljastaa tapahtumia, suojatakseni mielenterveyttäni, etten menisi psykoosiin, totuus kannatteli ja antoi voimaa. Jouduin kolme kertaa psykoosiin, kun trauma aktivoitui, nousi ylös, osin ihmisten tiedostamattomien toimien vuoksi, kun en itse kyennyt, ja psyyken puolustusreaktiot aktivoitui kaltoin kohtelussa kaikille, kun ymmärrystä ei ollut asiaan, näkyen käyttäytymisessä häiriöinä, pääosin hiljaisuutena ja kehon romahtamisena tuoden muille huolia ja epäilyä, vapiseva valehtelee, korvat heiluu.

Ensimmäinen romahdus tuli, kun minut pakotettiin koulutukseen työnantajan taholta uhaten työn menettämisenä, olin yksinhuoltaja tuolloin, traumani, itsemääräytymisen riisto, nousi pintaan 10 vuoden jälkeen tapahtuneesta, 2 viikon päästä koulutuksen alkamisesta olin syvällä psykoosissa, toinen, kun yritin kustantajalle kirjaani minuuden kuvaamisessa, kustantajan reaktio, tästä et puhu, julkaisin itse, yhteisöjen valintoja, et puhu, tapahtuneesta sain puhua myöhemmin läheisten kanssa, mutta en muiden kohtelusta minuun nähden, muiden vallasta sekä käytänteiden vaikutteista käyttäytymiseen, oppimispuutteet niin itselläni kuin muillakin ohjasivat valintoja ja moralismi teki valinnat ROOLEIHIN; syntipukki, tuomari, hallitsija, asiantuntija, mielipide, tunteet jne. Tavat ja kyvyt siis ohjasivat yhteisövallan kautta hylkäämiseen ja tekoihin. Saan yhä rangaistuksia 54 vuoden jälkeen puhumisen kieltämisenä, yhteyksien katkaisuina, jossa toimii taustalla mielipidevallan kautta vaikuttaminen ja osaamattomuus, uskomusten valta, ihmisten valtaoikeudet niin virallisesti kuin epävirallisesti, johtaminen yhteisössä, KUNNIAN SÄILYTTÄMINEN, ihmisarvon ja aseman saaneilla suojaten heitä, puheoikeuden ja itse/tunneilmaisun estäminen/estyminen erityiseti syrjityiltä, jossa osin psykologisoitumisen kautta ja avulla kielivallassa estyy yhteisön jäseniltä toinen toisiltaan ymmärryksen synty ja se ilmenee hylkäämisenä ja alistamisena teoissa. Itsekin putosin moniksi vuosiksi tuohon ansaan, se ei vienyt psykologian arvoa oppimiseen. HIERARKISOITUNEET KÄYTÄNTEET MONELLA TASOLLA KEHITTÄÄ JA YLLÄPITÄÄ NÄITÄ.

On näkyvissä itsemääräytymisten riistoa, vallan oikeudet toisille ja toisille kontrollioikeudet ilman tiedolla ohjaamista, mikä tuo mielenterveyteen ongelmia, itseilmaisuun, itseä ja muita satuttavina särkymisinä.

MYYTIT JOHTAA, KUN KÄSITTELEMÄTTÖMÄT TUNNEKOKEMUKSET OVAT VALINTOJEN TAUSTALLA.

Syvimpiä vaikutteita ihmisyyden kohtaamisissa on SEKSUAALINEN haluttavuus ja viehättävyys, miehillä monesti vahvuutena esiin tuleva, mitä tutkin Marilynin tapauksessa, kun psyyke tuo kaltoin kohtelussa yliaistillisuutta, ikään kuin vetovoimaa??, ihmiset hätääntyvät seksuaalisuuden ilmentymää itsessä, liiallinen jännite projisoituu, ja ettei vain syntiin langettaisi, ulkopuoliset syyllistävät näkemäänsä kohdetta, eivätkä näe persoonallisuuden yli, syyseuraussuhdetta, kaltoin kohtelun tuomaa käytöstä kehossa psyyken puolustuksessa. Psykologian opettajani oppi; ihminen löytää aina heikoimman kohdan lyödäkseen, itseä ja/tai toista, ehkä koko yhteisöä kollektiivisesti.

Minuudessani sai siis vain kehittyä ajatteluoikeudet yksin taisteluna, ei puheoikeutta yhteisössä, koska puheeni ja kehoni nähtiin VIESTIMISENÄ KELVOTTOMAKSI vuorovaikutukseen, tunteita ei välittynyt, kun sisin oli kuollut itsemääräämisioikeuden riistossa, koska minuuttani ei saanut olla itseilmaisuna, kun se oli niin RUMAA, siis särkynyttä, kun minuus ja mieli oli rikkoutunut, eikä tyyli ollut KAUNISTA kehonkielessä ja puheäänessä, yhteisö sulki ulos, ”oppimaan”. Kehonkieleni särkyminen ja yritys nousta ylös toi kehonkieleen "narsismin" piirteitä, jotka nostivat taas yhteisön ihmisissä pelon ja hädän, itseahallinnan menettämisenä sekä näkemyksissä itsekkyyden korostamista vaarallisena ilmiönä, vastustaen, tuomarin rooli, ja hylkääminen oli heidän keinonsa, kun ymmärrystä ei ollut siihen, mistä kaikki syntyy ihmisyydessä ja käyttäytymisessä julkiminään, useimmiten kaltoin kohtelun seurauksena psyyken puolustuksessa, tai liiallisesti eriytyneinä oppimisina. Jopa käskysanan käyttöni kiellettiin, sinulla ei ole oikeutta siihen, kirjoittamisesta häpäistiin, runoilusta kauhisteltiin, mitä se kuvittelee. Näkemyksiä johti vahvasti psykologisoitunut käsitys ihmisyydestä, narsistiksi luokittelu, kun yritin ilmaista itseäni eri keinoin.

Nyt voin minuudessani kohtalaisen hyvin, mutta mieleni on kuollut, vuorovaikutus ihmisten kanssa on vähäistä konkretiassa, en enää jaksa, koska ihmisillä on pyrkimys OPETTAJUUTEEN SAMAISTUMISENA, roolivalinta, ryhtyä opettamaan. Kun teen myös omia näkemyksiä, saan rangaistuksesi HYLKÄÄMISEN. Lähdin yhteisöstä ulos 57 vuotiaana, menin kesäteatteriin näyttelemään, koska tuli vaikea ESIINTYMISPELKO, huusin mustasukkaisen roolissa tuskani ulos, ja kirjoitin kolumneja paikalliseen lehteen, sain takaisin kyvyn hallita minuuttani, kun eristäydyin yhteisöstä hiljaisuuteen, vain itseä havaiten. Onni minulla oli vahva varhaislapsuuden leikkiaika, oppivana, leikin kyky palasi leikin avulla ajatteluun masennuksesta ylösnousten, kun masentuneena oli toistomieli muistikuvien säilymisenä sanakielessä. Opin ymmärtämään erilaisia rooleja, sekä Erving Goffmanin NÄYTTÄMÖTEORIAA, itsessä ja muissa roolien kautta. Ihmiset elää kuitenkin usein kehon kautta roolivankiloissa, kun tunne-elämän taidot ovat heikot, ja hierarkiset käytänteet tukevat sitä alkaen persoonasta yksilön kautta ja yhteiskunnan käytänteinä, yksilöllinen persoonallisuus vaatii ihmisyysoikeuksia.

Havaitsin ja havainnoin minuuteni menetystä, merkityksiä 40 vuotta sitten. Esim. syvän masennuksen aikana näin usein unta, jossa olin kala. Tulkintani; psyyke/minuus on kuollut, vain karkeat isot lihakset viestittyy uniin, muistikuvassa kala. Käytänössä se näkyi koko minuuden hajoamisena ja kehon romahduksena, muistin karkaillessa sattumiin. Tutkin Carl Jungin näkemyksiä unien symboleista. Hän toteaa, että kristittyjen unissa tulee esiin säännöllisesti kala. Hän päättelee sen VERTAUSKUVALLISESTI, sanakielen oppien takaa. Usein unohtuu, että vuorovaikutukset ja sanakielen käyttö ovat enemmän hyväosaisten mahdollisuus ja siinä persoonallisuuden kehitys psykologisesti. 1950 luvun lapsuudessani ei juuri aktiivista vuorovaikutusta ollut vanhempiin nähden, ehkä enemmän pelkoja ja rajojen asettamista, mutta itseyden TURVA oli leikkien kautta kehittyminen ja lasten kesken maailmassa olo, kun aikuiset eivät lapsia noteeranneet, ajan arvostus.

Pääsääntöisesti hylkäämiseen ovat johtaneet syyllisyydet ja häpäisyt, joita ihmiset tekevät ja kokevat teoissaan, ja valitsevat sen KUNNIALLISEN tien, mikä on sopivaa, mutta konkretiassa kuitenkin se kertoo kyvyttömyydestä kestää, nähdä ja kuulla realismia, kärsimystä. Näin on näkyvissä se, että keinot VALLAN VÄÄRINKÄYTÖSSÄ ovat vain muuttuneet hienosyisempin tapoihin sitten Kiinan naisten jalkojen sitomisten.

Sosiologian kielellä yhteisövallan eetos on "onnellisuusmuurin" taakse menemistä, tarinoiden maailmaan, ja totuudesta pakenemista, kun itse on mukana tekemässä rikosta, toisten HÄPÄISYÄ, hyväksymällä sen myös jollekin tehtäväksi ja oikeudeksi, PELKO. Häpäisyjä on niin paljon eri keinoin, rajaten valintamahdollisuuksia, etten edes jaksa enää niitä luetella, enkä anna niiden erityisesti vaurioittaa mieltäni aktiivisesti ylläpitämällä, muistaen kyllä.

HÄPEÄ näkyy lapsilla jo n. 7 kk iässä, hän alkaa vierastamaan vieraita ihmisiä ja turvautuu tuttuun, vahventuneita kokemuksiaan suojaten vanhemman kanssa, mikä jatkuu yhteisökäyttäytymiseen.

Yhteiskunnallisella tasolla ei ole vielä ammattitaidoissa kykyä havannoida ja havaita sekä tehdä teorioita niin, että yksilöitä ei leimattaisi jonkin sairauden kuvaksi, MEDIKALISAATIO. Kohdallani se on ollut mielisairaaksi luokittelu yhteisön eetoksessa, psykiatrin mukaan ihminen ei voi kestää sitä mitä minulle tehdään, mieli murtuu ja se on todistunut, ja tuonut lisää hylkimisoikeutta, älä valita. Psykoligisoitunut tarkastelu on vienyt siihen, että etsitään syitä persoonallisuudesta, ei teoista.

MORAALISESTI asioissa on eroja. On helpompi säätää ajonopeuksia, kuin etsiä vastauksia psyyken ongelmiin. Tarvitaan erityistä paneutumista siihen, mikä on merkityksellisintä oppimisessa psyykessä. Totuuskomissiota tarvittaisiin anteeksiannon oppimiseen.

Raija