POSITIIVISUUS VS. NEGATIIVISUUS

 

Positiivisuus voisi olla parhaimmillaan ihmisyyden kannalta positiivisen ja negatiivisen näkemistä, niihin reagoimista, niiden korjaamista/näkemistä ja niistä oppimista, kokonaisuuden hahmottamista, jossa elämä on ihmisen oikeutta kokea hyvää, elämänhalua ja rakkautta.

Moni on valmis vannomaan positiivisuuden puolesta, ja määrittelee siten positiivisuuden ja ohjeistaa ulkopäin sen malliksi, ulkotarkkailijana, kun hyvä käytös voisi tulla hyvästä kohtelusta ja vuorovaikutteisuudesta syntyvänä. Useimmiten positiivisuus nähdään ainoastaan kauniina käytöksenä. Pidän tätä vaarallisena ilmiönä, vaikka puolustan hyvää käytöstä. Se tulee omasta kokemuksesta, kun olen nähnyt ja myös muiden kohdalla, ettei hyvä käytös aina vaikutakaan siihen, miten häntä kohdellaan. Pahuus on enemmän tekijän päässä, jonka hän kohdistaa toiseen ihmiseen, siksi sosiaalinen kontrolli on vaarallista totuuden näkemisenä.

Muutama päivä sitten oli keskustelua hymypatsaiden jakamisesta oppilaille. Joku opettaja tuomitsi vastustajat vanhempien ongelmaksi, jotka eivät sietäisi muille jotain sellaista, mitä oma lapsi ei saa. (artikkeli löytyy Yle.fi sivuilta). Tunnen muutamia hymypatsaan saajia. Jo alakouluaikaan huomasin, että patsaan saajat olivat hyviä valehtelemaan ja mielistelemään, aina ei tietysti ole näin. Moni joutui syytteeseen heidän synneistään, kun he siirsivät omat virheensä toisten tekemisiksi. Onneksi on myös niitä, jotka sitten oppivat, mutta pahassa tapauksessa oppimista ei tapahdu ollenkaan, silloin lienee kysymys patologisesta luonne/persoonallisuushäiriöstä.

Lapselle soisi kuuluvan turvallinen, luottamukseen ja hyväksyntään tasapainottava kasvun kenttä ikätoveriensa seurassa leikkien ja oppien, eikä siihen tarvita kilpailua. Loppujen lopuksi älykkyys, lahjakkuus ja erityisosaaminen on oppimisen seurausta, ei niinkään kilpailun tulosta, missä enemmän näkyy valtaa, minkä ehtisi vanhempanakin toteuttaa, ehkä viisaampana. Tasavertaisuus ei tarkoita sitä, ettei lasta tueta, vaan häntä ei laiteta liian aikaisin vertailemaan auktoriteettien tukemana, lapsi tekee sitä muutenkin herkästi itse, jos on heikko itsetunto. Vertailun tuloksena on usein enenevässä määrin negatiivisia tunteita, joista seuraa kiusaamista, pahimmillaan murhia. Elämää tulee suojella, ei tuhota, elämän mielekkyys rakentuu sellaisesta hyvyydestä, jossa annetaan oikeus yhdessä kaikille kokea positiivisia kokemuksia, kokea elämää mielekkäänä ja onnistua. Perusarvoista löytyy tähänkin vastausta; hyvyys, kauneus ja totuus.

Viime vuosikymmeninä on käyttäytymistieteet juurtuneet ihmisten mieliin niin, että niistä haetaan ratkaisua jokaiseen ongelmaan ja vastauksena näyttää olevan positiivinen psykologia. Kognitiivista terapiaa ehdotettiin juuri eilen uutisissa masennuksen parantamiseen, ja juuri silloin käy niin, ettei tunne-elämää hoideta, tunteet siirretään alitajuntaan ja ne syöksyvät jossakin pienestä vihjeestä raivona ulos. Ongelmiin haetaan vastausta käyttäytymistieteistä, minuuden kehityksestä yksilöllisenä, sen sijaan että tutkittaisiin enemmän tekoja, joita yksilöön kohdistetaan, ja joihin yksilö vastaa psyyken puolustuksella, kuin että perehdyttäisiin vallan rakenteisiin hierarkkisissa menetelmissä. Uhrin syy ajattelussa ei kiinnitetä huomiota tekoon ja valtaan.

Moni sortuu historiansa muisteluissa unohtamaan ajan, paikan ja tilanteen, mihin joku asia on johtanut. -50 lukulaisena tunnistan hyvin tunteista puhumattomuuden ja niiden sulkemisen alitajuntaan, kielikeskeisyyden ja sokean tottelemisen, (paitsi minulla kotona oli vapaus oppia ja leikkiä, yhteiskunta vaati tottelevaisuutta, kiltti toki olin, liiankin kiltti). Kun olen kuunnellut monien kertomuksia lapsuudesta, käsittelemättömät tunnekokemukset nousevat pintaan, usein pettymykset, menetykset, joissa on joutunut luopumaan omista unelmista. Kun muistia tutkii, nämä tunnemuistiin jääneet asiat nousevat pintaan ja usein syyllistetään vanhempia, tällöin kuva vanhemmista muodostuu negatiiviseksi, onhan lapsena odottanut, että vanhemmat olisi tyydyttäneet tarpeet. Kokonaisuus jää hahmottamatta.

Sellaisia positiivisuutta tukevia terapioita ja oppeja on jo pilvin pimein, joissa uskotaan pintapuolisen mielekkyyden hoitavan ihmistä ja vapautumaan negatiivista kokemuksista, kuten esim. kognitiivinen terapia, jossa tietoisuustasolla keskustellen uskotaan tunnetason parantumista, ikään kuin pannaan piiloon kauniilla keskustelulla. Mutta niin ei käykään, ongelmat purskahtavat pintaan mitä kummallisimmissa paikoissa ilkeytenä, halveksuntana, huonona kohteluna, jopa sanakieli muuttuu valehtelua tuovaksi, kauniiden tarinoiden pakotieksi julkiminuudessa ja opitaan salaamaan, pakenemaan totuutta ja singotaan pahaolo sitten heikompiin tai parempiin, piilossa muilta. En suosi negatiivisia tekoja, väkivaltaa tai ilkeyttä asian korjaamiseksi. Vastustan valheisiin menoa, jossa tuhotaan toisten ihmisten elämiä, ja suojellaan toisia ylivaltaa käyttämällä, missä takana on usein hierakkinen valta-asema.

Elämässä on joskus viisauksia, jotka ovat hyvin ytimekkäitä ja lyhyitä. Joku sanoi jossain, että Raamatustakin riittää muutama hyvä perusajatus. Olen samaa mieltä. Itse olen mieltynyt Narkissos myyttiin, mikä kuuluu kreikkalaisten tarustoon. Narkissos katsoo itseään lammen pinnasta ja rakastuu peilikuvaansa, mutta hänestä tulee sokea näkemään itseään. Tarinan opetus on varoittaa kauneuden vaaroista.

Positiivisten puolesta puhujia on paljon, ikään kuin, jos mielekkäästi puhuisimme ja käyttäytyisimme, asiat muuttuisivat rakentaviksi ja positiivisesti vaikuttaviksi. Kyllä, ne tekevät sitäkin, mutta voivat viedä yhtä hyvin valheeseen ja vallan väärinkäyttöön, ja tätä olen nähnyt enemmän. Parhaimmillaan positiivisuus on sitä, että siinä nähdään kokonaisuus, jossa negatiiviset asiat tulee käsittelyyn, ne uskalletaan avata, ja katsotaan totuutta silmiin, korjataan pahaa tuottavia ongelmia rakentaviksi. Kaunis tarina voi peittää totuuden. Mitään asioissa vellomista en pidä hyvänä, mutta usein se on vain syyteoperaatio, jossa salataan asioita, ja on lopulta syrjintää ja vallan väärinkäyttöä, roolittamista syyttäjä – syyllinen, eikä asiaa saa tuoda ollenkaan esiin.

Hyvä tahto on kuin rakkautta, haluta toiselle hyvää. Psykologisoitunut maailma tuijottaa käyttäytymistä. Olen käyttäytynyt hyvin, mutta muutamat kerrat, mitä ei voi edes sanoa törkeiksi, kuten tuntemattoman suutelu juovuksissa, on ollut se asia, mitä minussa on tuijotettu, ei suinkaan mitä olen ollut pääsääntöisesti. Huonoksi käyttäytymiseksi katsotaan pienet virheet, puolustusreaktiot, kun lyödään, mutta lyöjän tekoja ei saa tarkastella. Yhteisövalta on tottelevaisuuden valtaa, vuorovaikutus tarkkailija – tarkasteltava menetelmää, mikä on hierarkkista valtaa ja ehkäisee oppimista toisiltamme, vaikuttumista. Ihmisten ajattelu on niin psykologisoitunut ja stigmatisoitunut, että ihmiset tekevät diagnooseja kuin olisivat lääkäreitä. Yksi lähihoitaja sanoikin minulle kerran, kun houkuttelin töihin päiväkotiin, ”en ikinä, kun kaikki luulevat olevansa lääkäreitä”.

Ahdistus on usein ohjaavin tekijä ihmisten välisissä suhteissa, sitä ei kestetä, se nostaa pintaa syyllisyyttä, vaikka se ei olisikaan ongelman ydin, vaan käsittelemättömät tunteet. Olisi korkea aika herätä etsimään totuutta. Kuinka maailma onkaan nyt valheiden näyttämö, jossa nk. viisaat ja oppineet ovat olleet sokeita luottamuksessaan ihmisiin ja asioihin. Sitä on kaikkialla ihmisten keskuudessa.

Raija

Wikipedia: Positivismi on varsinaisesti 1800-luvulla syntynyt filosofinen suuntaus, jonka mukaan todellista tietoa on vain tieteellinen tieto, jollaista voidaan synnyttää ainoastaan päätymällä positiiviseen lopputulokseen tieteellisten teorioiden pätevyydestä tiukkaa tieteellistä menetelmää hyödyntämällä. Tämän vuoksi positivismi pyrki rajoittumaan välittömiin havaintoihin, tehden mahdollisimman vähän käsitteellisiä oletuksia.

Positivismin perustajana pidetään Auguste Comtea, joka katsoi tieteellisen menetelmän korvaavan metafysiikan ajattelun historiassa, ja näki teorian ja havainnon välillä molemminpuolisen riippuvuuden. Sana positivismi tulee sanasta positiivinen, jota käytettiin luonnehtimaan selvästi havaittavaa tosiasiaa. Myöhemmin positivismin perinnettä on jatkanut ennen kaikkea looginen empirismi, josta sen kannattajat käyttivät alkuvaiheessa nimitystä looginen positivismi.