Uskallan nyt
leikkiä vakavalla asialla, milloinka en, nauruhymiö. Mikään ei ole vaikeampaa
kuin pohtia vapauden olemusta, mistä on vapaa, mihin, mikä, kuka, missä,
milloin, mihin nähden. Leikki on maailma tärkein asia, harjoittakaamme sitä
säännöllisesti, että pysyisimme oppivina, sillä jo lapset leikeissään etsivät
sääntöjä, että kokonaisuutta asiaan voisi rakentua, rakenteita, mitkä suojaavat
liialliselta vapaudelta. Vapautta ei ole, jos ei ole valintaa. ”Vastuun ottaminen tuo valtaa ja lopulta myös vapautta”,
kirjoittaa Johanna Kukka Twitterissä.
Elämän peruskysymyksiä on itseilmaisun vapaus, se on mielenterveyden perusta. Yhtä tärkeää on kysyä itseilmaisun sisällöstä, viekö se toisilta vapauden,
rajoittaako se toisen oikeuksia itseilmaisuun, ihmisoikeuksiin. Näyttää siltä,
että Twitterissä valtaan pyrkivä Elon Musk haluaa rajatonta itseilmaisun vapautta,
kuten Ivan Puopolo. Itseilmaisun vapaudella ja rajallisuudella voidaan tuhota
muita, myös itseä, se voi viedä rajallisuuteen ja ylivaltaan. Kuinka käy, jos
sananvapaus onkin mielivaltaa, orjuutta, millä alistetaan muita, kun vain mieli
voi olla lähteenä sanoille, mielivallalle, mikä kadottaa järjen, loogisuuden ja
johdonmukaisuuden, ja/tai antaa tunteille ylivallan. Perustarpeemme kokea
ihmisyyttä ja kehittyä sekä oppia on sekä uhka että mahdollisuus.
Onko ajattelun oppimisessa ja rakenteiden synnyissä opittu ja kehitetty todella
ajatteluun, tottelemiseen vai uskomiseen, ehkä voimme siitä vielä oppia, se
jatkuu koko elämän. Mielestäni Suomessa kehitetään opetuksien kautta enemmän
uskomista ja tottelemista, meillä on vahvoilla käskykulttuuri hierarkioineen ja
joukkovallan ihannointi, missä ei osata pelätä yksilön ja yksilöllisyyden
katoamista. Lapsuudessa ajattelun kehitys lähtee tunne-elämästä, mielikuvien
pommituksena mantelitumakkeen ansiosta, vanhimmasta ja syvimmästä ydinjatkeesta,
jossa kokemus aktivoituu itsestä ja vuorovaikutuksessa muihin. Jo kohtulaisina meillä on unia, jotka jatkuvat mielikuvina syntymän jälkeen ja
antavat elämänvoimaa. Jotta ajattelukyky kehittyisi, se vaatii pitkää, pääosin
vapaata leikkiä aina 6–7 ikävuoteen, jolloin lapsella on kyky oppia
erottelemaan mielikuvitus ja toden havainnointi toisistaan. Ikävä kyllä, jos ja
kun elämää on ohjattu yksipuolisesti, kuten vain sanakieli, matematiikka, liikunta
ja toiminta, ajattelut voivat kehittyä yksipuolisesti uskomiseen, eikä yksilöllinen
kyky välttämättä kehity ja voimme huomata, ettei vielä kahdeksankymppinenkään
osaa erottaa näitä toisistaan. Kehollisena ja aistimuksena mielihyvän kokeminen
on osa kehityksen jatkumoa, mikä synnyttää halua ja pyrkimystä, jopa ajatteluun,
mielikuvitus jo kykyä luoda ajattelua.
Sosiaalinen valta, kontrolli, ja yhtenäisajattelu voivat estää liiallisuudellaan
yksilöitymisen. Moralismi ja ylivalta pahentavat sen äärimmäisissä tapauksissa,
joskus useinkin yksilön tuhoon. Tutkimusten mukaan syrjintä on vakio, kun sosiaalisuudessa
yhtenäisyys vie syrjintään ihmisen mielen ongelmana heijastaa omat kokemukset
toiseen, kuten asenteina mielikuvien kuljetus. Mielikuvien viljely vastuuttomasti
voi sananvapauden ylistämisenä olla tie tuhoon, jossa tietynlaisilla näkemyksillä
alistetaan muut oman vallan alle uskomaan ja tottelemaan, irrationaalisella
tiedolla ajaudumme uuden hurmokseen, mielihyvän liialliseen tavoitteluun ja
vastakohtanaan mielihyvän katoaminen vie kuolemaan, kuten dementiassa. Olen
nähnyt niin paljon ylivaltaa ja häpäisyä Suomessa, että en katso sen
toteuttavan ihmisoikeuksia yksilölle. Tämän näkemykseni aliarvioimiseen en
tarvitse ylimielisiä kannanottoja yksilön heikkoudesta ja/tai
luonteenpiirteestä, jos ei ole käynyt läpi helvettiä yhteisövallasta yksilöiden
hirmuvaltaa kohtaan, ei tiedä, mitä se on. Mielivallalla on alistettu valtion,
kunnan, virkamiesten ja lakien väärinkäytön alaisuuteen, rajattuihin
näkemyksiin ja vallan väärinkäyttöön. Järjenvalon soisi loistavan joskus.
Sananvapaus rajattomana tuo ylivaltaa, millä johdatetaan harhaan ja
mielivaltaan, rajoittuneena se usein johtaa yksinvaltiuteen, diktatuuriin ja järjettömiin
tekoihin. Miten ymmärtää vihapuhetta, mikä kohdistuu sananvapauden avulla toisiin
ihmisiin, heijastumaan toiseen oman mielen vihassa, kun ei ole kyennyt
kohtaamaan omia tunteita, tai ei tunnista väkivaltaa, eikä kykene kohtaamaan
sitä, erittelemään, vaan pakenee todellisuuksiin, jotka voivat olla suoja,
mutta myös voivat estää kehityksen? Usein kuvitellaan, että joku käyttäytyy
törkeästi, ja siksi saa toisilta rangaistuksia, mutta psykologisissa tutkimuksissa
on todettu myös, että turvalliseen puretaan paineet ja ihailun kohteena voi
olla rikollinen pelon seurauksena, asenteissa heikot ja aliarvostetut saavat halveksuntaa
ja tuomitsemista, omien inhojen tai ihanteiden valossa.
Mitä sitten
tilalle, niin monet väylät johtavat ihmisen kehitykselle tärkeimmän asian,
vuorovaikutuksen katoamiseen, sanavaltaan, järjestelmien itsetarkoitukseen, jossa
ihmisyys voi tuhoutua. Minne me pakenemme tätä hulluutta, kun emme halua kohdata
vääryyttä, ottaa vastuuta teoistamme, hankkia tietoa vaan juoksemme karusellissä
kuin hevoset. On lupa hakea helpotusta elämään ja paeta todellisuutta
epätodellisuuteen, tai taiteen kautta etäännyttää tuskaa olemassaolon
hirvittävyydessä. Lopulta kuitenkin on pakko tunnustaa, että vaikka totuus
sattuu, se vapauttaa.
Niin perheissä
kuin kaikissa yhteisöissä roolit vaikuttavat ratkaisevasti, miten syyllisyyttä
käsitellään. Jos yksilöt tai yhteisö yhdessä ei ota vastuuta teoista, käy niin
kuin Jeesukselle, hänet uhrataan muiden syntien vuoksi.
Sanojen
merkitykset ovat yhteydessä kohteisiin ja subjekteihin, joihin ne vaikuttavat
ja luovat oikeutensa, kuten sydän pumppaa verta, on järjellinen selitys ja
todennettavissa, mutta kun sydän alkaa pumpata rakkautta, voimme kysyä, onko se
sydän. Kuvaus on metafora, sen ilmentäminen antaa tilan luovuudelle, jossa
säilyy yhteys mielikuvitukseen oppimisen kontekstissa, kykenemme järkeen ja
tunteisiin ja luovuus säilyy.
Vapautta on katseltava eri yhteyksistään käsin. Jo syntymässä
voimme saada lukittuneen kehon, joka vie vapautta ja vaatii hyvää liikuntaa
vapautuakseen, huonosti toteutettuna lukittuu lisää, kehon rakenne voi estää
hyvää liikuntaa. Lihaksisto ja aivommekaan eivät vapaudu tuosta vain, jatkuvaan
psyykkiseen puolustukseen joutunut voi joutua pakkomielteiden ongelmaan, joskus
aivot alkavat toimia omaehtoisesti, ilman yksilön tahtoa ja joutuvat psykoosiin,
syyntakeettomuuteen. Opetus ja kasvatus ainoastaan psyykkisistä käsin orjuuttaen
kaventaa huomattavasti kykyä vapautumiseen. Sanavapaudella saattaa olla väärän
tiedon kautta vakavat seuraukset ihmisen valinnanvapauden estymiseen, joukkovallan
kautta tietoisuuteen, hurmokseen saakka. Yhteisöissä roolit on merkittävä
ahdistaja, joiden taustalta löytyy moninaisia uskomuksia, hierarkkista valtaa
asettaa ja asemoittua ihmisen vallan avulla. Suurin ongelma on valhetarinat,
joissa emme osaa valita totuuden ja valheen välillä ja ne tuottavat paljon
mielenterveysongelmia, kun todellisuus on täysin toinen, mutta siitä ei saa
puhua, ihminen ajautuu välinpitämättömyyteen. Kulttuurin kautta voidaan oppia
vapautumaan psyykkisistä paineista, avautua mielestä, mutta myös sulkea mielemme.
Lapsella on avoin mieli, kulttuuri sanelee kuinka se voi olla tervehdyttämässä.
Jos voimavarat elämässä menee jonkin asian ylilyönnin takia
niin kohtuuttomaan keskittymiseen olemassaolonsa säilyttääkseen, kehitykselle
jää vähän voimaa ja tilaa. Hammassärky voi viedä kyvyn kuvitteluun, tunnelukot
estävät aitoja kokemuksia ja tunteiden esilletuloa. Opeissa ihmisyyttä kehitetään
paljon ruumiin kulttuuriin, jossa unohdetaan ihmisen sisäinen minuus, jossa
voimavarat ja jaksaminen ovat kantamassa meitä eteenpäin.
”Onko
vaikeasta todella toipunut vai vain kutonut sen päälle kireän tarinan”? Maaret
Kallio kirjoitti nuo sanat joskus kolumnissaan, ”kun ihminen kokee kovia, osa
vaikenee ja toiset puhuvat taistelusta – todellinen toipuminen alkaa kuitenkin
toisella tavalla”. Koko kolumni kannattaa lukea Maaretin sivuilta, todella
hyvin kuvattu ihmisen keskeneräisyyttä.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti