VAPAUS EI EHKÄ OLEKAAN VAPAUTTA

 

 

Uskallan nyt leikkiä vakavalla asialla, milloinka en, nauruhymiö. Mikään ei ole vaikeampaa kuin pohtia vapauden olemusta, mistä on vapaa, mihin, mikä, kuka, missä, milloin, mihin nähden. Leikki on maailma tärkein asia, harjoittakaamme sitä säännöllisesti, että pysyisimme oppivina, sillä jo lapset leikeissään etsivät sääntöjä, että kokonaisuutta asiaan voisi rakentua, rakenteita, mitkä suojaavat liialliselta vapaudelta. Vapautta ei ole, jos ei ole valintaa. ”Vastuun ottaminen tuo valtaa ja lopulta myös vapautta”, kirjoittaa Johanna Kukka Twitterissä.

Elämän peruskysymyksiä on itseilmaisun vapaus, se on mielenterveyden perusta. Yhtä tärkeää on kysyä itseilmaisun sisällöstä, viekö se toisilta vapauden, rajoittaako se toisen oikeuksia itseilmaisuun, ihmisoikeuksiin. Näyttää siltä, että Twitterissä valtaan pyrkivä Elon Musk haluaa rajatonta itseilmaisun vapautta, kuten Ivan Puopolo. Itseilmaisun vapaudella ja rajallisuudella voidaan tuhota muita, myös itseä, se voi viedä rajallisuuteen ja ylivaltaan. Kuinka käy, jos sananvapaus onkin mielivaltaa, orjuutta, millä alistetaan muita, kun vain mieli voi olla lähteenä sanoille, mielivallalle, mikä kadottaa järjen, loogisuuden ja johdonmukaisuuden, ja/tai antaa tunteille ylivallan. Perustarpeemme kokea ihmisyyttä ja kehittyä sekä oppia on sekä uhka että mahdollisuus.

Onko ajattelun oppimisessa ja rakenteiden synnyissä opittu ja kehitetty todella ajatteluun, tottelemiseen vai uskomiseen, ehkä voimme siitä vielä oppia, se jatkuu koko elämän. Mielestäni Suomessa kehitetään opetuksien kautta enemmän uskomista ja tottelemista, meillä on vahvoilla käskykulttuuri hierarkioineen ja joukkovallan ihannointi, missä ei osata pelätä yksilön ja yksilöllisyyden katoamista. Lapsuudessa ajattelun kehitys lähtee tunne-elämästä, mielikuvien pommituksena mantelitumakkeen ansiosta, vanhimmasta ja syvimmästä ydinjatkeesta, jossa kokemus aktivoituu itsestä ja vuorovaikutuksessa muihin. Jo kohtulaisina meillä on unia, jotka jatkuvat mielikuvina syntymän jälkeen ja antavat elämänvoimaa. Jotta ajattelukyky kehittyisi, se vaatii pitkää, pääosin vapaata leikkiä aina 6–7 ikävuoteen, jolloin lapsella on kyky oppia erottelemaan mielikuvitus ja toden havainnointi toisistaan. Ikävä kyllä, jos ja kun elämää on ohjattu yksipuolisesti, kuten vain sanakieli, matematiikka, liikunta ja toiminta, ajattelut voivat kehittyä yksipuolisesti uskomiseen, eikä yksilöllinen kyky välttämättä kehity ja voimme huomata, ettei vielä kahdeksankymppinenkään osaa erottaa näitä toisistaan. Kehollisena ja aistimuksena mielihyvän kokeminen on osa kehityksen jatkumoa, mikä synnyttää halua ja pyrkimystä, jopa ajatteluun, mielikuvitus jo kykyä luoda ajattelua.

Sosiaalinen valta, kontrolli, ja yhtenäisajattelu voivat estää liiallisuudellaan yksilöitymisen. Moralismi ja ylivalta pahentavat sen äärimmäisissä tapauksissa, joskus useinkin yksilön tuhoon. Tutkimusten mukaan syrjintä on vakio, kun sosiaalisuudessa yhtenäisyys vie syrjintään ihmisen mielen ongelmana heijastaa omat kokemukset toiseen, kuten asenteina mielikuvien kuljetus. Mielikuvien viljely vastuuttomasti voi sananvapauden ylistämisenä olla tie tuhoon, jossa tietynlaisilla näkemyksillä alistetaan muut oman vallan alle uskomaan ja tottelemaan, irrationaalisella tiedolla ajaudumme uuden hurmokseen, mielihyvän liialliseen tavoitteluun ja vastakohtanaan mielihyvän katoaminen vie kuolemaan, kuten dementiassa. Olen nähnyt niin paljon ylivaltaa ja häpäisyä Suomessa, että en katso sen toteuttavan ihmisoikeuksia yksilölle. Tämän näkemykseni aliarvioimiseen en tarvitse ylimielisiä kannanottoja yksilön heikkoudesta ja/tai luonteenpiirteestä, jos ei ole käynyt läpi helvettiä yhteisövallasta yksilöiden hirmuvaltaa kohtaan, ei tiedä, mitä se on. Mielivallalla on alistettu valtion, kunnan, virkamiesten ja lakien väärinkäytön alaisuuteen, rajattuihin näkemyksiin ja vallan väärinkäyttöön. Järjenvalon soisi loistavan joskus.

Sananvapaus rajattomana tuo ylivaltaa, millä johdatetaan harhaan ja mielivaltaan, rajoittuneena se usein johtaa yksinvaltiuteen, diktatuuriin ja järjettömiin tekoihin. Miten ymmärtää vihapuhetta, mikä kohdistuu sananvapauden avulla toisiin ihmisiin, heijastumaan toiseen oman mielen vihassa, kun ei ole kyennyt kohtaamaan omia tunteita, tai ei tunnista väkivaltaa, eikä kykene kohtaamaan sitä, erittelemään, vaan pakenee todellisuuksiin, jotka voivat olla suoja, mutta myös voivat estää kehityksen? Usein kuvitellaan, että joku käyttäytyy törkeästi, ja siksi saa toisilta rangaistuksia, mutta psykologisissa tutkimuksissa on todettu myös, että turvalliseen puretaan paineet ja ihailun kohteena voi olla rikollinen pelon seurauksena, asenteissa heikot ja aliarvostetut saavat halveksuntaa ja tuomitsemista, omien inhojen tai ihanteiden valossa.

Mitä sitten tilalle, niin monet väylät johtavat ihmisen kehitykselle tärkeimmän asian, vuorovaikutuksen katoamiseen, sanavaltaan, järjestelmien itsetarkoitukseen, jossa ihmisyys voi tuhoutua. Minne me pakenemme tätä hulluutta, kun emme halua kohdata vääryyttä, ottaa vastuuta teoistamme, hankkia tietoa vaan juoksemme karusellissä kuin hevoset. On lupa hakea helpotusta elämään ja paeta todellisuutta epätodellisuuteen, tai taiteen kautta etäännyttää tuskaa olemassaolon hirvittävyydessä. Lopulta kuitenkin on pakko tunnustaa, että vaikka totuus sattuu, se vapauttaa.

Niin perheissä kuin kaikissa yhteisöissä roolit vaikuttavat ratkaisevasti, miten syyllisyyttä käsitellään. Jos yksilöt tai yhteisö yhdessä ei ota vastuuta teoista, käy niin kuin Jeesukselle, hänet uhrataan muiden syntien vuoksi.

Sanojen merkitykset ovat yhteydessä kohteisiin ja subjekteihin, joihin ne vaikuttavat ja luovat oikeutensa, kuten sydän pumppaa verta, on järjellinen selitys ja todennettavissa, mutta kun sydän alkaa pumpata rakkautta, voimme kysyä, onko se sydän. Kuvaus on metafora, sen ilmentäminen antaa tilan luovuudelle, jossa säilyy yhteys mielikuvitukseen oppimisen kontekstissa, kykenemme järkeen ja tunteisiin ja luovuus säilyy.

Vapautta on katseltava eri yhteyksistään käsin. Jo syntymässä voimme saada lukittuneen kehon, joka vie vapautta ja vaatii hyvää liikuntaa vapautuakseen, huonosti toteutettuna lukittuu lisää, kehon rakenne voi estää hyvää liikuntaa. Lihaksisto ja aivommekaan eivät vapaudu tuosta vain, jatkuvaan psyykkiseen puolustukseen joutunut voi joutua pakkomielteiden ongelmaan, joskus aivot alkavat toimia omaehtoisesti, ilman yksilön tahtoa ja joutuvat psykoosiin, syyntakeettomuuteen. Opetus ja kasvatus ainoastaan psyykkisistä käsin orjuuttaen kaventaa huomattavasti kykyä vapautumiseen. Sanavapaudella saattaa olla väärän tiedon kautta vakavat seuraukset ihmisen valinnanvapauden estymiseen, joukkovallan kautta tietoisuuteen, hurmokseen saakka. Yhteisöissä roolit on merkittävä ahdistaja, joiden taustalta löytyy moninaisia uskomuksia, hierarkkista valtaa asettaa ja asemoittua ihmisen vallan avulla. Suurin ongelma on valhetarinat, joissa emme osaa valita totuuden ja valheen välillä ja ne tuottavat paljon mielenterveysongelmia, kun todellisuus on täysin toinen, mutta siitä ei saa puhua, ihminen ajautuu välinpitämättömyyteen. Kulttuurin kautta voidaan oppia vapautumaan psyykkisistä paineista, avautua mielestä, mutta myös sulkea mielemme. Lapsella on avoin mieli, kulttuuri sanelee kuinka se voi olla tervehdyttämässä.

Jos voimavarat elämässä menee jonkin asian ylilyönnin takia niin kohtuuttomaan keskittymiseen olemassaolonsa säilyttääkseen, kehitykselle jää vähän voimaa ja tilaa. Hammassärky voi viedä kyvyn kuvitteluun, tunnelukot estävät aitoja kokemuksia ja tunteiden esilletuloa. Opeissa ihmisyyttä kehitetään paljon ruumiin kulttuuriin, jossa unohdetaan ihmisen sisäinen minuus, jossa voimavarat ja jaksaminen ovat kantamassa meitä eteenpäin.

”Onko vaikeasta todella toipunut vai vain kutonut sen päälle kireän tarinan”? Maaret Kallio kirjoitti nuo sanat joskus kolumnissaan, ”kun ihminen kokee kovia, osa vaikenee ja toiset puhuvat taistelusta – todellinen toipuminen alkaa kuitenkin toisella tavalla”. Koko kolumni kannattaa lukea Maaretin sivuilta, todella hyvin kuvattu ihmisen keskeneräisyyttä.

Raija