Positiivisuus
voisi olla parhaimmillaan ihmisyyden kannalta positiivisen ja negatiivisen
näkemistä, niihin reagoimista, niiden korjaamista/näkemistä ja niistä
oppimista, kokonaisuuden hahmottamista, jossa elämä on ihmisen oikeutta kokea
hyvää, elämänhalua ja rakkautta.
Moni on
valmis vannomaan positiivisuuden puolesta, ja määrittelee siten positiivisuuden
ja ohjeistaa ulkopäin sen malliksi, ulkotarkkailijana, kun hyvä käytös voisi
tulla hyvästä kohtelusta ja vuorovaikutteisuudesta syntyvänä. Useimmiten positiivisuus
nähdään ainoastaan kauniina käytöksenä. Pidän tätä vaarallisena ilmiönä, vaikka
puolustan hyvää käytöstä. Se tulee omasta kokemuksesta, kun olen nähnyt ja myös
muiden kohdalla, ettei hyvä käytös aina vaikutakaan siihen, miten häntä
kohdellaan. Pahuus on enemmän tekijän päässä, jonka hän kohdistaa toiseen
ihmiseen, siksi sosiaalinen kontrolli on vaarallista totuuden näkemisenä.
Muutama
päivä sitten oli keskustelua hymypatsaiden jakamisesta oppilaille. Joku
opettaja tuomitsi vastustajat vanhempien ongelmaksi, jotka eivät sietäisi muille
jotain sellaista, mitä oma lapsi ei saa. (artikkeli löytyy Yle.fi sivuilta).
Tunnen muutamia hymypatsaan saajia. Jo alakouluaikaan huomasin, että patsaan
saajat olivat hyviä valehtelemaan ja mielistelemään, aina ei tietysti ole näin.
Moni joutui syytteeseen heidän synneistään, kun he siirsivät omat virheensä
toisten tekemisiksi. Onneksi on myös niitä, jotka sitten oppivat, mutta pahassa
tapauksessa oppimista ei tapahdu ollenkaan, silloin lienee kysymys
patologisesta luonne/persoonallisuushäiriöstä.
Lapselle soisi
kuuluvan turvallinen, luottamukseen ja hyväksyntään tasapainottava kasvun kenttä
ikätoveriensa seurassa leikkien ja oppien, eikä siihen tarvita kilpailua.
Loppujen lopuksi älykkyys, lahjakkuus ja erityisosaaminen on oppimisen
seurausta, ei niinkään kilpailun tulosta, missä enemmän näkyy valtaa, minkä
ehtisi vanhempanakin toteuttaa, ehkä viisaampana. Tasavertaisuus ei tarkoita sitä,
ettei lasta tueta, vaan häntä ei laiteta liian aikaisin vertailemaan auktoriteettien
tukemana, lapsi tekee sitä muutenkin herkästi itse, jos on heikko itsetunto. Vertailun
tuloksena on usein enenevässä määrin negatiivisia tunteita, joista seuraa
kiusaamista, pahimmillaan murhia. Elämää tulee suojella, ei tuhota, elämän
mielekkyys rakentuu sellaisesta hyvyydestä, jossa annetaan oikeus yhdessä
kaikille kokea positiivisia kokemuksia, kokea elämää mielekkäänä ja onnistua.
Perusarvoista löytyy tähänkin vastausta; hyvyys, kauneus ja totuus.
Viime
vuosikymmeninä on käyttäytymistieteet juurtuneet ihmisten mieliin niin, että
niistä haetaan ratkaisua jokaiseen ongelmaan ja vastauksena näyttää olevan positiivinen psykologia. Kognitiivista terapiaa ehdotettiin juuri eilen
uutisissa masennuksen parantamiseen, ja juuri silloin käy niin, ettei
tunne-elämää hoideta, tunteet siirretään alitajuntaan ja ne syöksyvät jossakin pienestä
vihjeestä raivona ulos. Ongelmiin haetaan vastausta käyttäytymistieteistä,
minuuden kehityksestä yksilöllisenä, sen sijaan että tutkittaisiin enemmän
tekoja, joita yksilöön kohdistetaan, ja joihin yksilö vastaa psyyken
puolustuksella, kuin että perehdyttäisiin vallan rakenteisiin hierarkkisissa
menetelmissä. Uhrin syy ajattelussa ei kiinnitetä huomiota tekoon ja valtaan.
Moni sortuu historiansa
muisteluissa unohtamaan ajan, paikan ja tilanteen, mihin joku asia on johtanut.
-50 lukulaisena tunnistan hyvin tunteista puhumattomuuden ja niiden sulkemisen
alitajuntaan, kielikeskeisyyden ja sokean tottelemisen, (paitsi minulla kotona
oli vapaus oppia ja leikkiä, yhteiskunta vaati tottelevaisuutta, kiltti toki
olin, liiankin kiltti). Kun olen kuunnellut monien kertomuksia lapsuudesta,
käsittelemättömät tunnekokemukset nousevat pintaan, usein pettymykset, menetykset,
joissa on joutunut luopumaan omista unelmista. Kun muistia tutkii, nämä tunnemuistiin
jääneet asiat nousevat pintaan ja usein syyllistetään vanhempia, tällöin kuva
vanhemmista muodostuu negatiiviseksi, onhan lapsena odottanut, että vanhemmat
olisi tyydyttäneet tarpeet. Kokonaisuus jää hahmottamatta.
Sellaisia positiivisuutta
tukevia terapioita ja oppeja on jo pilvin pimein, joissa uskotaan pintapuolisen
mielekkyyden hoitavan ihmistä ja vapautumaan negatiivista kokemuksista, kuten
esim. kognitiivinen terapia, jossa tietoisuustasolla keskustellen uskotaan
tunnetason parantumista, ikään kuin pannaan piiloon kauniilla keskustelulla.
Mutta niin ei käykään, ongelmat purskahtavat pintaan mitä kummallisimmissa paikoissa
ilkeytenä, halveksuntana, huonona kohteluna, jopa sanakieli muuttuu valehtelua
tuovaksi, kauniiden tarinoiden pakotieksi julkiminuudessa ja opitaan salaamaan,
pakenemaan totuutta ja singotaan pahaolo sitten heikompiin tai parempiin, piilossa
muilta. En suosi negatiivisia tekoja, väkivaltaa tai ilkeyttä asian
korjaamiseksi. Vastustan valheisiin menoa, jossa tuhotaan toisten ihmisten
elämiä, ja suojellaan toisia ylivaltaa käyttämällä, missä takana on usein
hierakkinen valta-asema.
Elämässä on
joskus viisauksia, jotka ovat hyvin ytimekkäitä ja lyhyitä. Joku sanoi jossain,
että Raamatustakin riittää muutama hyvä perusajatus. Olen samaa mieltä. Itse
olen mieltynyt Narkissos myyttiin, mikä kuuluu kreikkalaisten tarustoon.
Narkissos katsoo itseään lammen pinnasta ja rakastuu peilikuvaansa, mutta
hänestä tulee sokea näkemään itseään. Tarinan opetus on varoittaa kauneuden vaaroista.
Positiivisten
puolesta puhujia on paljon, ikään kuin, jos mielekkäästi puhuisimme ja käyttäytyisimme,
asiat muuttuisivat rakentaviksi ja positiivisesti vaikuttaviksi. Kyllä, ne
tekevät sitäkin, mutta voivat viedä yhtä hyvin valheeseen ja vallan
väärinkäyttöön, ja tätä olen nähnyt enemmän. Parhaimmillaan positiivisuus on
sitä, että siinä nähdään kokonaisuus, jossa negatiiviset asiat tulee
käsittelyyn, ne uskalletaan avata, ja katsotaan totuutta silmiin, korjataan
pahaa tuottavia ongelmia rakentaviksi. Kaunis tarina voi peittää totuuden.
Mitään asioissa vellomista en pidä hyvänä, mutta usein se on vain syyteoperaatio,
jossa salataan asioita, ja on lopulta syrjintää ja vallan väärinkäyttöä, roolittamista
syyttäjä – syyllinen, eikä asiaa saa tuoda ollenkaan esiin.
Hyvä tahto
on kuin rakkautta, haluta toiselle hyvää. Psykologisoitunut maailma tuijottaa
käyttäytymistä. Olen käyttäytynyt hyvin, mutta muutamat kerrat, mitä ei voi
edes sanoa törkeiksi, kuten tuntemattoman suutelu juovuksissa, on ollut se
asia, mitä minussa on tuijotettu, ei suinkaan mitä olen ollut pääsääntöisesti. Huonoksi
käyttäytymiseksi katsotaan pienet virheet, puolustusreaktiot, kun lyödään,
mutta lyöjän tekoja ei saa tarkastella. Yhteisövalta on tottelevaisuuden valtaa,
vuorovaikutus tarkkailija – tarkasteltava menetelmää, mikä on hierarkkista valtaa
ja ehkäisee oppimista toisiltamme, vaikuttumista. Ihmisten ajattelu on niin
psykologisoitunut ja stigmatisoitunut, että ihmiset tekevät diagnooseja kuin
olisivat lääkäreitä. Yksi lähihoitaja sanoikin minulle kerran, kun houkuttelin
töihin päiväkotiin, ”en ikinä, kun kaikki luulevat olevansa lääkäreitä”.
Ahdistus on usein
ohjaavin tekijä ihmisten välisissä suhteissa, sitä ei kestetä, se nostaa pintaa
syyllisyyttä, vaikka se ei olisikaan ongelman ydin, vaan käsittelemättömät tunteet.
Olisi korkea aika herätä etsimään totuutta. Kuinka maailma onkaan nyt valheiden
näyttämö, jossa nk. viisaat ja oppineet ovat olleet sokeita luottamuksessaan
ihmisiin ja asioihin. Sitä on kaikkialla ihmisten keskuudessa.
Raija
Wikipedia: Positivismi on varsinaisesti 1800-luvulla syntynyt filosofinen suuntaus,
jonka mukaan todellista tietoa on vain tieteellinen tieto, jollaista
voidaan synnyttää ainoastaan päätymällä positiiviseen lopputulokseen tieteellisten teorioiden pätevyydestä
tiukkaa tieteellistä menetelmää hyödyntämällä.
Tämän vuoksi positivismi pyrki rajoittumaan välittömiin havaintoihin,
tehden mahdollisimman vähän käsitteellisiä oletuksia.
Positivismin perustajana pidetään Auguste Comtea,
joka katsoi tieteellisen menetelmän korvaavan metafysiikan ajattelun
historiassa, ja näki teorian ja havainnon välillä molemminpuolisen
riippuvuuden. Sana positivismi tulee sanasta positiivinen, jota käytettiin
luonnehtimaan selvästi havaittavaa tosiasiaa. Myöhemmin positivismin
perinnettä on jatkanut ennen kaikkea looginen empirismi, josta sen kannattajat
käyttivät alkuvaiheessa nimitystä looginen positivismi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti