MUISTI JA MUISTELUITA

 

Juhannuslukemista.

Muisti on niin omituisia reittejä kulkeva, että siitä on joskus vaikea saada kokonaiskuvaa, mutta aina voi yrittää hahmottaa, se tuo helpotusta, kun jotakin ymmärtää.

Pääsin aika syvälle lapsuuteen, noin kahden ikävuoden ajalle muistin kiinni ottamisessa muutama vuosikymmen sitten. Haju- ja makumuisti palautuivat ensin, imelinä ja multaisina, sitten tuli tunnekokemus ja tapahtumamuisti ja muistin parantuessa selkeytyi kuulo sekä näkö loogisina jatkumoina, ei vain satunnaisina havaitsemisina. (olen 70v.) Hajut ja maut muistin muutaman vuoden ajan, nyt en saa niitä kiinni, ne ovat muuttuneet muistoiksi/tiedoiksi. Lapsuuskodissani oli kaksi kanaa, musta ja valkoinen, joita menin katsomaan navettaan. Sitten epäilin, onko muistini totta, koska silloin laulettiin laulua, ”Musta kana ja valkoinen kana, menivät kukkoa vastaan”. Soitin sisarelleni, joka oli minua 6 vuotta vanhempi, oliko meillä kanat. Hän vahvisti olleen. Jos ja kun tunteet jätetään huomiotta, tai niitä ei synny, niitä ei kuulla tai niitä ei tunnista tai osaa sanoittaa, ne nousevat mieleen vuosikymmentenkin päästä ja niiden esiintymiskuva on kiinni kokemuksen laadusta. Vanha sielu ja konservatiivinen muisti ilman uusiutumista ja luovuutta tuo toiston ongelmaa, mutta miten käy, jos mieli jakautuu, muisti takertuu etuaivolohkolle, tai velloo vain menneisyyden muistoissa. En usko, että lapsella olisi synnynnäisesti jakautunut mieli, se on opetuksen ja oppimisen tulos, vain valmius on olemassa.

Lapsen ohjaaminen (= kasvatus ja opetus) on äärimmäisen tärkeää, eriyttäminen osaamisalueittain, niin ettei lapsi jää ”kokonaisvaltaisuuden” loukkuun, josta lastenpsykiatri Jari Sinkkonen monesti varoittaa. Lapsen kokemus ja kehitys jumittuu silloin kuin kaksivuotiaan tasolle, koko keholla aistimusta ja muistikuvia. Tunteet ovat silloin nk. kehotunteita, mitkä ovat enemmän kehoaistimuksia, mielen kokemuksia, kuin että ne olisi oppinut tunnistamaan kokemuksesta syntyneinä tunteina, iloa ja surua, mitkä ovat perustunteita, ja jo lapsen syntymässä tulleita, keho on vahvempi muistissa ja sisäiset kokemukset jäävät alle. Nk. perisynnit näen opetetuiksi, kilpailusta tulleina, väkivaltaisen opetuksen tuloksena, mitkä valitettavasti kehittävät vallanhimoa, ja sen maailmanhistoria todistaa.

Muistin rakennetekijöinä aistimuksessa ovat, muoto, merkitys, äänne, ja tunne. Varmaan muitakin sääntöjä on, tietoni on 30 vuoden takaa ja olen tutkinut vain vähän muistia. Vain pari viikkoa sitten sain muistutuksen muistisäännöstä. Lääkäri kertoi kipuni syyksi limapussitulehduksen, mutta muistiin jäikin lonkkaniveltulehdus, koska ensimmäinen oli tuntematon termi, kuulo ei vastaanottanut, ennen kuin toinen lääkäri sanoi sen minulle. En siis tunnistanut sanaa. Psykologiassa puhutaan moralistisesti valikoivasta kuulosta. Uskon enemmän asian olevan tunnistamisongelma ja/tai psyykkisen puolustuksen aiheuttama aistimuksen hajoaminen, minuus ei kykene koostamaan muistin osia toisiinsa, ja taantuessa lapsen tasolle alkaa lohkominen aistimuksena, pois muistista osia, pois kokemuksesta, missä taustalla ehkä hirvittävyyksiä, jolloin alkaa pako tilanteesta, ja psyykkinen torjunta. Täytyy muistaa, että välttämättä ei ole nyt ja tästä tilanteesta, vaan muisto voi ahdistaa jostakin vanhasta, ja se tulee väistämättä esiin, jos asiaa ei ole voinut käsitellä, tai sitä ei ymmärrä ja voi myös projisoitua toisiin, heidän ongelmikseen. Tapaukset ovat aina yksilöllisiä, ne eivät aina toistu, ja ongelmia voi olla näkijässä tulkintana.

Missä se luovuus oikein asuu, mitkä ovat tavoitteemme, muistin tulisi vaellella aivoissa eri puolilla? Luovuudessa on kolme vaihetta, myyttinen, rakentaminen, ja lopputulema, ja sen taustalla on merkitykset ja tunteet. Sitten on laatikkoluovuutta, mikä on yleisempää, jakautuneessa mielessä, edestakaista siirtelyä kuin palikoita, mutta asia pysyy samana, kuvitus vaihtelee, ikään kuin mieli syöksähtelisi menneiden syvämerkityksistä tulevaisuuteen ja mielikuvat siirtyilisivät sen mukaan, realiteettien salliessa mitäkin. Kun mieli on ehdollistettu olemaan tietynlainen eikä ole vapautta aivoissa liikehdintään, oleminen voi olla ainoastaan etuaivolohkolla muiden odotuksia täyttäen, muuten voi saada kuolemantuomion. Tulevaisuudessa elo saattaa viedä hurmokseen, menneisyydestä ei saa selvää ja/tai sitten ne ovat mukavasti kontekstissa normaalina kehityksenä ja liike on vapaata. Pakotetut opit tuovat aivoihin polkuja, joista ei osaa poiketa katsomaan eri kohdista. Jokin teoria sanoo, että merkitykset ovat tärkeintä mielen kokemuksessa, jolloin tunteet sitoutuvat niihin ja muisti vahvistuu. Merkityksessä on merkitysskeema tunnekehityksessä, ja merkitysperspektiivi, kohteen kokeminen yksilön tavoitteena ja ympäristön vaatimuksina. Kun yksilön merkityksessä nämä kaksi aktivoituu, syntyy tunneside, merkitys ylläpitää sitä, siksi juuri oppimisen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että tunnekokemukset kohdataan ja käsitellään, armollisesti.  Aivotukija Saarikivi sanoo, että sekä tulevaisuus, että menneisyyskäsittelyssä aivot aktivoituvat samasta kohtaa, mikä voi kertoa mielestäni yliaktivoituneesta mielestä. (Yle.fi sivuilla) Arvot säätelevät sitä mitä valitsemme ja arvot ovat laajemmassa merkityksessä taustalla, mihin kohdistamme valinnat.

Viktor Franklin hyvinvoinnin keskeisin oppi olemassaolostamme on löytää tarkoitus ja hyväksyä kärsimys, mitkä hän kehitti keskitysleirillä. Tarkoitus merkityksen kautta sinällään on arvokasta. En hyväksy periaatetta, jossa on lupa tuottaa toisille kärsimystä, se on vallan ongelma, tapettavaksi ja psyykestään tuhoutuvaksi ei tarvitse alistua. Franklinin näkemys, että ihminen olisi aina ajattelukykyinen ja valitseva, mitä vieläkin toitotetaan, otetaan vain asenne miten suhtautua omiin tunteisiin tai ajatukseen. Itselläni se oli koulutuksen tuoma ja vahvan fyysisen harjoittelun kyky/työtä, ennen sitä psyykkinen puolustus hajotti ajattelun, ja muutti kehonkuvan muodottomaksi, mutta psyyken syvyydessä oli kuitenkin sellainen ominaisuus, mistä Frankl puhuu, ihminen selviytyäkseen (ei varmaan aina) menee kohti hyvän/kauniin/mielekkään kokemuksia. Mielen ominaisuudessa on kyky kaunistaa asioita, mikä tuli itselläni selkeästi esiin. Syvätaantumassa palasin lapsuuden satuihin ja sain takaisin hyvän olon kokemukset.  Aistimusten hajoamisesta luulen, että siinä oli taustalla myös heikko ravinto, ja raskas työ jo varhaislapsuudessa, mikä toi myöhemmin sairauksia, myös psyyken puolustus väkivallan alla.

Psykoanalyysi etsii vastausta vaistoista ja vieteistä, mitkä ohjaisivat aina tekojamme ja valintoja, syvimpänä id, josta seksuaalivietti ohjaisi aktivaatioon, minä on kolmiosainen, id, ego ja yliminä. Olkoon miten tahansa, varmaan totuutta kaikissa, mutta ne eivät mitenkään voi toimia, jos ihminen menettää perusoikeutensa, puhumisen, osallistumisen, oppimissoikeudet ja ravinnon, eikä minuutta ole, se on toisten armoilla, ja orjuutettu. Menneisyyden suuret ajattelijat vaikuttavat näkemyksiimme, ihmisen valintakykyä katsotaan yhä hyvän ja pahan valitsemisena.

Tieto kulkee aivojen synapseissa välittäjäaineiden avulla. Monia vaikuttajia on muistin rakentumisessa, vähemmälle huomiolle on jäänyt toiminnallinen puoli. Jos minuutta ei ole olemassa, sosiaalinen kontrolli estää puhumasta, voiko ajatella vain yksikseen, vain itseään varten, en usko, rakastava vuorovaikutus on oppimisen perusta, alistava oppimisen tuho. Milloin kysymyksessä on mielen valittu aktivoituminen, ja/tai mieli toimii yliaktivaatiossa hurmioituen, yliaktiivisen tahdon ja halun kautta, ja kenties kielikin on sekaantunut asiaan? Uskon vakaasti siihen, että jos on tarpeeksi pitkä leikki-ikä seitsemään ikävuoteen vapaana leikkinä, niin lapsi oppii erottelemaan mielikuvat muistikuvista, mielen tuottamat, tunteiden aktivoimat, sanakielen oppimisena ja jos ne tasapainottuvat vapaaseen vaelteluun, minä koostajana ja kartoittajana jäsennellen järjellään ne loogisuuteen, eritellen ja kokonaishahmotukseen.

Muisteja on erilaisia, ja niillä on tietynlaiset toimintaehdot, niiden ymmärtämiseksi vaaditaan tiukkaakin analyysiä, mutta joitakin oppeja voidaan pitää pätevinä. Kuten esim. kuulo-, näkö-, ja lihasmuisti, nk. aistimuistit. Sitten on toiminalliset opitut muistit, pitkäaikainen ja lyhytaikainen, joiden toimintaehtona on se, että minä tahtovana on kehittynyt, ja kykenee siirtämään lyhytaikaisesta muistista pitkäaikaiseen, se ei ole automaattista, yksipuolisesti ohjatut opetukset estävät tätä toimintaa jo hermostojen tasolla ei tahdon alaisena, automaattisena toimintona, psyykkisen puolustuksen tuomana. Muisti on psyyken alainen, se ottaa vastaan sen minkä ymmärtää ja kykenee, ihailut vie tavoitteisiin, inhon puolella hylkäykseen, havaitsemme harvoin tapahtuvaa, erikoisia, vastoin omia muistikuvia olevia, tunnistamattomia, liiallisia, vastoin omaa kehitystä olevan jne. En ole muistin ja sen tutkimuksen asiantuntija tai tutkija, ja kerron vain siitä vähäisestä kokemuksesta, jota itse olen lukenut ja tehnyt lopputyön dementoituneiden muistista. Varmaan on keksitty jo uudet nimet, opiskelustani on 30v., geriatrian professori Antti Hervosen lyhytaikaisen muistin toiminnasta oppina. Miten se toimii pelon ja luottamuksen pohjalta, sitä haluaisin nyt kysyä, turvallisesti liike on hyväksi, kohtuuttomissa peloissa liike pysähtyy aisteissa?

Kun ei voi jättää pois kehoaistimusten havaitsemista, ja tunne-elämää ruokkivaa mielikuvitusta, tasapainon etsiminen on kasvatuksen, opetuksen ja ohjaamisen tehtävää. Kuinka usein oletkaan kuullut ohjeen, elä tässä ja nyt, tulevaisuudessa, älä elä menneisyydessä? Ja kuitenkin muistin ja aivotoiminnan kannalta näiden on oltava hyvässä kontekstissa keskenään toisiaan varten, liiallinen tulevaisuudessa eläminen voi viedä maniaan, menneisyydessä olevat eivät avaudu muistiin, tässä ja nyt voi olla pelon kautta kehittynyt keskittymään psyyken puolustukseen, jossa hermojärjestelmä estää elimistön toimintaa.

Useampi muistaa elokuvan "Kellokosken prinssessa", jolloin prinsessa alkoi elää tarinoita kuningattarena, pois tästä todellisuudesta, sitä esiintyy nk. normaalien elämässä.

Fyysiset sairaudet voivat estää hyvää kehitystä, mutta ne ovat useimmiten korjautuvia oikealla ohjauksella ja hoidolla. Traumat ovat usein esteenä hyvälle muistin kehitykselle.

Raija