Jokainen
ihminen on tavallaan tutkija. Toisilla on kyky havaita tarkemmin kuin toisilla.
Useimmiten me ihmiset havaitsemme subjektiivisesti, elämä ja kokemukset
opettaa, vanhempana on kykyä jonkin verran nähdä pidemmältä aikaväliltä, mutta
ei nuoruus estä näkemästä, jos on oppinut erilaisia näkökulmia, ja havainnoi,
on oppinut käsittelemään tietoa ja kykenee erittelemään sitä aikajanoissa, eri
ulottuvuuksissa kuullen monia eri versioita, yhdistellen loogisesti syitä ja
seurauksia. Havaitseminen tarkoittaa aistein todennettua, havainnointi on
ajattelutasolla tehtyä päätelmää ja näissä kummassakin esiintyy harhoja, vääriä
päätelmiä mm. tiedon puutteesta johtuen tai yksilön kyvyistä tai yhteisön
tavoista. Nyt haluan leikkiä tutkijaa, ja koska en ole ammattitutkija,
päätelmät voivat olla oikeita tai vääriä, eivätkä kuvaa laadullista tutkimusta.
Yhteisöt
käyttävät tutkimusvaltaansa ja tutkimustuloksia valikoiden, ymmärtämättä ja
ymmärtäen, tunnepohjaisesti, uskontojen ohjaamina, osittaisina ja/tai
kokonaisuuksia nähden. Tiedoissa on paljon vaillinaisuutta, joten kutsuisin
mieluummin tuota tietokertymää mielikuvakulttuuriksi.
Otan tutkimuksen
kohteeksi fiktiivisen henkilön, naisen, joka on menettänyt mielenterveyden hänen
väkivaltaisen ympäristönsä tunkeutumisen johdosta. Havaintoni eivät liity
itseeni, ei tunnettujen tai tuntemani henkilöiden elämään.
Ylipäätänsä nk.
totuuden luominen on monin paikoin yhteisöissä ilmeneviä havaintoja ja niiden
koosteita, päätelmiä, asenteita ja yksilöiden kykyihin tehdä havainnoista oman
mielensä mukaan epäjohdonmukaisia tai johdonmukaisia näkemyksiä, minkä
pirstaleinen tieto ja tietoisuus tuottavat.
Kyseisen fiktiivisen
henkilön persoonallisuudesta kerätään tietoa, mikä on eri näkökulmien ja eri
ammattiryhmien ja yhteisöissä valtaa käyttävien kykyä havainnoida asiaa.
Koulutuksen
ja oppimisen kautta tulee tieto, että kyseessä oleva henkilö on huonoa
kasvatusta antava äitinä. Äiti nähdään huonosti rajoja asettavana, heikosti
ohjausta ja oppimista huomioivana. Koulun opettajat ovat juuttuneet ajan
tapaan, jolloin lapsen kasvatus on autoritaarista ja kontrolloivaa, suorastaan
alistavaa ja lasta kunnioittamatonta, kun taas äidin kasvatus on vapaampaa ja
lapselle itseilmaisua sekä luovuutta hyväksyvää. Tiedoksi kirjataan perheongelma
kasvatuksen puutteena, eikä kasvatuseroissa nähdä ihmisyyteen ja ihmiskuvaan
liittyvää näkemyseroa lapsen oikeuksiin kasvaa vapaammin itseoppivana
tiedonkäsittelijänä.
Psykologisoituneessa
katsantokannassa yksilöä tarkastellaan irrallisina ympäristöstä, ja ongelmat
luokitellaan persoonallisuudesta tulevana ilmiönä. Esim. katsotaan, että yksilö
luo kuvitelmia tarkkailusta, eikä huomioida, että ympäristö oikeasti tarkkailee
ja kontrolloi yksilöä puuttuen, estäen ja sulkien hänet itseilmaisussaan.
Yhäkin psykologiaa hallitsee ihmiskuva, jossa yksilö valitsee kaikki tekonsa ja
ajatuksensa, hyvä paha akselilla, jopa suhteensa tunteisiin ja niin se varmaan
on pääosin hyväosaisilla, mutta arvottomilla ja oikeudettomilla sitä valintaa
ei ole, on vain kaltoin kohtelusta psyykkisen puolustuksen hallitsematon mieli.
Joskus onnistuneesti yksilö kykenee säilyttämään omanarvontunteensa ylpeyden
avulla rehellisyydessä ja kunnioituksessa, eikä mieli terrorisoi. Useimmiten
ihmiset havainnoivat toista ihmistä omien kokemusten heijastumisina, vain pieni
osa enemmistöstä on tarkkaa havainnoinnissaan ja havaitsemisessa. Muistin
kehitys on siitä kummallista myös, että nähdään harvoin tapahtuvia asioita,
tällöin mieli on vielä tunnelukkojen saartama, ja kun lukot on avautuneet, ihminen
alkaa nähdä pitkiä matkoja, eritellä kehityksensä polkuja ja kokonaisuus
rakentuu. Toisen tunteiden tulkinta on useimmiten mielivaltaa ja erittäin harvoin
osuu kohdalleen. Perheyhteisössä muodostuu kaikkein läheisimmät, mutta myös
toisaalta kaikkein vaikeimmat tunnesiteet, mitkä avatessa nostaa pintaan
syvimpiä tunteita vertailuun, mustasukkaisuuden ja kateuden. Perhedynamiikassa roolit
ovat vahvoja, joista voi olla vaikea päästä eroon aikuisenakaan, perheenjäseniä
kiusaa satutetut tunteet enemmän kuin ihminen aina jaksaa kantaa, mutta myös
ylimielisyys voi olla ohjaavana valitsemisessa.
Yhteisöjohtajien,
virallisten tai epävirallisten mielikuvajohtamisen kautta luotuja fiktioita,
mitkä tarinoidaan palvelemaan hierarkkista valtaa toisiinsa nähden, ja
mielikuvatarinoilla ohjataan tottelemiseen ja tietynlaisten arvojen
noudattamiseen ilman perusteluja oikeuksista ja velvollisuuksista toisiamme
kohtaan ja totuutta suojellen. On perusasia tutkia vallan käyttöä. Yhteisön havaintomenetelmät
ovat pääosin luonnontieteestä tulleita, havaitaan ulkopäin kohdetta, ja tehdään
siitä tulkintaa ja analyysia. Ihmistieteissä tämä katsotaan riittämättömäksi ja
osin harhaan johtavaksi.
Tunnejohtavissa
yhteisökäyttäytymisissä annetaan valta mielen irrationaaliseen olemassaoloon
vuorovaikutuksissa, jotka sekä ylläpitävät mielivaltaa ja/tai vapaampaa mielen
ilmaisua, mutta eivät vielä kehitä ihmisyyttä ajattelevimpiin tietorakenteisiin
ja oman ihmisyytensä kautta kasvamiseen monipuolisesti oppien, syväoppimistaan
tunnistaen. Pitkässä seurannassa voi huomata, että lapset arvioivat tuota jo
ikääntynyttä äitiä muistikehityksen ongelmallisuuden kautta, jo itse
lähestyessään keski-ikää, jolloin menneisyys alkaa kiinnostaa ja he antavat
lausuntoja äidistä, koska muistiin tulee ensin lapsuudesta ne kipeimmät asiat,
eikä kokonaisuus hahmotu ja niin äidistä saadaan taas leimaava, ilkeän äidin
kuva.
Mielikuvat
vellovat yksilöiden tuomien vihaprosessien kautta, yhdessä yhteisössä joku oli
antanut lausunnon, että olen kommunisti. Hän oli päätellyt, että olen
kommunisti, koska ystäväni oli kommunisti. En ole koskaan ollut kommunisti,
äitini kasvatus oli niin vahvasti identiteettiä ja yksilöllisyyttä tukeva,
ettei siihen mahtuneet kommunistiset aatteet.
Ihmiset
käyttäytyvät eri tavoin eri ihmisten kanssa, ja kohtelevat eriarvoisesti
asenteiden suossa, ja tavallaan ei mitään yhteistä kokonaisnäkemystä olekaan,
siksi asenteet jäävät johtamaan.
Uskonnolliset
näkemykset naisesta on sortavia, ja siellä mies on ikään kuin Jumalan vastine,
ja Jumalaksi tullut, ihmisyyteen palannut. Ennen ajanlaskua muinaisuudessa oli
antropologisten tutkimusten mukaan naisille aitaukset, jonne he joutuivat
kuukautisten aikaan, kun pyhät miehet nostivat itsensä naisen yläpuolelle. Jälleen
puhtaus ja likaisuus on valintakriteerien taustalla. Kaikissa uskonnoissa
näyttää piilevän jaottelu heikkoihin ja vahvoihin, naisiin ja miehiin
sukupuolensa mukaan, mikä sinällään on tarpeen ja todellista, mutta
ongelmallista, synnillisyys ja synnittömyys ohjaa usein niiden analyysiä todellisuutta
kuvaamatta, oikeasti sitä mikä on totta. Kun asiaa vielä kritisoi, Raamatusta
löytyy myös vertauskuvia naiseudesta ja miehisyydestä ilman sukupuolisuuden
kuvaa konkreettisesti. Niissä nähdään maskuliinisen miehen feminiinisyys psyykkisen
puolustuksen tuomana kehokuvana/aistimuksena, ja vastaavasti naisen maskuliinisuus
samalla tavoin puolustuksesta syntyneenä. Kun näitä sitten tarkastellaan
nykykäsitysten valossa, ei huomata, että psyykkinen kehitys voi olla psyykkinen
häiriö, kun ei ole osattu nähdä kasvatusta/oppimista psykodynaamisena
prosessina. Nuorena koin itsessäni maskuliinisia piirteitä juuri psyykkisen
puolen häiriössä. Maailma ei ole vielä oppinut Jeesuksen opetusta
väkivallattomuudesta.
Virallisten
valtajärjestelmien ylläpitoa on se, jossa ammattien tai virka-aseman valta on manipuloida tai ohjata järjestelmän avulla vallanhaltijan arvomaailman mukaisiin
toteuttamisen mahdollisuuksiin, jossa ei ole yksilön kunnioitusta vaan
järjestelmän ylivaltaa ja yleisen tiedon sekä normien kautta alistamiseen
pakottavaa.
Yhteisöjä ja
yhteiskuntia voi kehittää, nyt vallalla on hierarkkinen valtataistelusysteemi,
mutta me voimme valita myös oppimiskeskeisen vuorovaikutuksen. Tämä on
arvovalintakysymys. Opetusmenetelmät ovat ratkaisevassa asemassa, kehittyykö
yhteisöt toimiviksi ihmisyyttä kunnioittavaksi vai vallanhimoisiksi toistensa
vartijoiksi. Yhteisöissä syntyvät erilaiset näkemykset voivat olla vaarallisin
yhteisön tuhon synnyttämisessä, jos ja kun niitä käytetään alistamiseen eikä
oppimiseen toisiltamme. Mitä vahvempi on jäsenten koulutus, ja yleinen
tietoisuus ihmisyydestä, erityisesti psykologisen kehityksen suhteen, se on
perustekijä, mikä tuo luonnollisesti kokevaa ihmisyyttä vuorovaikutukseen ja
oppimista toinen toisistaan nähden ihmisen kaikkia puolia.
Puhumattomuus
ongelmana on suurimpia, kun ihminen ei ole yhteydessä selvittämässä mitä toinen
tarkoittaa, miksi hän sanoo niin kuin sanoo, selvittämättömänä ihminen jää oman
kauhunsa vangiksi, omantuntonsa soimaamaksi, syyllisyytensä ja häpeänsä
kahleisiini, mikä on ennakkoluulojen ja mielikuvien tyyssija, toisaalta sitten
on aika, jolloin hiljaisuudella selvitellään ajatukset ja rauhoitetaan mieli ja
sielu.
Niin tämä
fiktiivinen äiti, joita todellisuudessa näkee paljon, saatiin näkemyksillä
kirjattua ja käytännössä suljettua ihmisarvottomaksi, jolta ei kenenkään tarvinnut
kuunnella eikä kysyä mitään.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti