LEIKKIMIELINEN TUTKIMUS YHTEISÖJEN NÄKEMYSTEN RAKENTUMISESTA

 

 

Jokainen ihminen on tavallaan tutkija. Toisilla on kyky havaita tarkemmin kuin toisilla. Useimmiten me ihmiset havaitsemme subjektiivisesti, elämä ja kokemukset opettaa, vanhempana on kykyä jonkin verran nähdä pidemmältä aikaväliltä, mutta ei nuoruus estä näkemästä, jos on oppinut erilaisia näkökulmia, ja havainnoi, on oppinut käsittelemään tietoa ja kykenee erittelemään sitä aikajanoissa, eri ulottuvuuksissa kuullen monia eri versioita, yhdistellen loogisesti syitä ja seurauksia. Havaitseminen tarkoittaa aistein todennettua, havainnointi on ajattelutasolla tehtyä päätelmää ja näissä kummassakin esiintyy harhoja, vääriä päätelmiä mm. tiedon puutteesta johtuen tai yksilön kyvyistä tai yhteisön tavoista. Nyt haluan leikkiä tutkijaa, ja koska en ole ammattitutkija, päätelmät voivat olla oikeita tai vääriä, eivätkä kuvaa laadullista tutkimusta.

Yhteisöt käyttävät tutkimusvaltaansa ja tutkimustuloksia valikoiden, ymmärtämättä ja ymmärtäen, tunnepohjaisesti, uskontojen ohjaamina, osittaisina ja/tai kokonaisuuksia nähden. Tiedoissa on paljon vaillinaisuutta, joten kutsuisin mieluummin tuota tietokertymää mielikuvakulttuuriksi.

Otan tutkimuksen kohteeksi fiktiivisen henkilön, naisen, joka on menettänyt mielenterveyden hänen väkivaltaisen ympäristönsä tunkeutumisen johdosta. Havaintoni eivät liity itseeni, ei tunnettujen tai tuntemani henkilöiden elämään.

Ylipäätänsä nk. totuuden luominen on monin paikoin yhteisöissä ilmeneviä havaintoja ja niiden koosteita, päätelmiä, asenteita ja yksilöiden kykyihin tehdä havainnoista oman mielensä mukaan epäjohdonmukaisia tai johdonmukaisia näkemyksiä, minkä pirstaleinen tieto ja tietoisuus tuottavat.

Kyseisen fiktiivisen henkilön persoonallisuudesta kerätään tietoa, mikä on eri näkökulmien ja eri ammattiryhmien ja yhteisöissä valtaa käyttävien kykyä havainnoida asiaa.

Koulutuksen ja oppimisen kautta tulee tieto, että kyseessä oleva henkilö on huonoa kasvatusta antava äitinä. Äiti nähdään huonosti rajoja asettavana, heikosti ohjausta ja oppimista huomioivana. Koulun opettajat ovat juuttuneet ajan tapaan, jolloin lapsen kasvatus on autoritaarista ja kontrolloivaa, suorastaan alistavaa ja lasta kunnioittamatonta, kun taas äidin kasvatus on vapaampaa ja lapselle itseilmaisua sekä luovuutta hyväksyvää. Tiedoksi kirjataan perheongelma kasvatuksen puutteena, eikä kasvatuseroissa nähdä ihmisyyteen ja ihmiskuvaan liittyvää näkemyseroa lapsen oikeuksiin kasvaa vapaammin itseoppivana tiedonkäsittelijänä.

Psykologisoituneessa katsantokannassa yksilöä tarkastellaan irrallisina ympäristöstä, ja ongelmat luokitellaan persoonallisuudesta tulevana ilmiönä. Esim. katsotaan, että yksilö luo kuvitelmia tarkkailusta, eikä huomioida, että ympäristö oikeasti tarkkailee ja kontrolloi yksilöä puuttuen, estäen ja sulkien hänet itseilmaisussaan. Yhäkin psykologiaa hallitsee ihmiskuva, jossa yksilö valitsee kaikki tekonsa ja ajatuksensa, hyvä paha akselilla, jopa suhteensa tunteisiin ja niin se varmaan on pääosin hyväosaisilla, mutta arvottomilla ja oikeudettomilla sitä valintaa ei ole, on vain kaltoin kohtelusta psyykkisen puolustuksen hallitsematon mieli. Joskus onnistuneesti yksilö kykenee säilyttämään omanarvontunteensa ylpeyden avulla rehellisyydessä ja kunnioituksessa, eikä mieli terrorisoi. Useimmiten ihmiset havainnoivat toista ihmistä omien kokemusten heijastumisina, vain pieni osa enemmistöstä on tarkkaa havainnoinnissaan ja havaitsemisessa. Muistin kehitys on siitä kummallista myös, että nähdään harvoin tapahtuvia asioita, tällöin mieli on vielä tunnelukkojen saartama, ja kun lukot on avautuneet, ihminen alkaa nähdä pitkiä matkoja, eritellä kehityksensä polkuja ja kokonaisuus rakentuu. Toisen tunteiden tulkinta on useimmiten mielivaltaa ja erittäin harvoin osuu kohdalleen. Perheyhteisössä muodostuu kaikkein läheisimmät, mutta myös toisaalta kaikkein vaikeimmat tunnesiteet, mitkä avatessa nostaa pintaan syvimpiä tunteita vertailuun, mustasukkaisuuden ja kateuden. Perhedynamiikassa roolit ovat vahvoja, joista voi olla vaikea päästä eroon aikuisenakaan, perheenjäseniä kiusaa satutetut tunteet enemmän kuin ihminen aina jaksaa kantaa, mutta myös ylimielisyys voi olla ohjaavana valitsemisessa.

Yhteisöjohtajien, virallisten tai epävirallisten mielikuvajohtamisen kautta luotuja fiktioita, mitkä tarinoidaan palvelemaan hierarkkista valtaa toisiinsa nähden, ja mielikuvatarinoilla ohjataan tottelemiseen ja tietynlaisten arvojen noudattamiseen ilman perusteluja oikeuksista ja velvollisuuksista toisiamme kohtaan ja totuutta suojellen. On perusasia tutkia vallan käyttöä. Yhteisön havaintomenetelmät ovat pääosin luonnontieteestä tulleita, havaitaan ulkopäin kohdetta, ja tehdään siitä tulkintaa ja analyysia. Ihmistieteissä tämä katsotaan riittämättömäksi ja osin harhaan johtavaksi.

Tunnejohtavissa yhteisökäyttäytymisissä annetaan valta mielen irrationaaliseen olemassaoloon vuorovaikutuksissa, jotka sekä ylläpitävät mielivaltaa ja/tai vapaampaa mielen ilmaisua, mutta eivät vielä kehitä ihmisyyttä ajattelevimpiin tietorakenteisiin ja oman ihmisyytensä kautta kasvamiseen monipuolisesti oppien, syväoppimistaan tunnistaen. Pitkässä seurannassa voi huomata, että lapset arvioivat tuota jo ikääntynyttä äitiä muistikehityksen ongelmallisuuden kautta, jo itse lähestyessään keski-ikää, jolloin menneisyys alkaa kiinnostaa ja he antavat lausuntoja äidistä, koska muistiin tulee ensin lapsuudesta ne kipeimmät asiat, eikä kokonaisuus hahmotu ja niin äidistä saadaan taas leimaava, ilkeän äidin kuva.

Mielikuvat vellovat yksilöiden tuomien vihaprosessien kautta, yhdessä yhteisössä joku oli antanut lausunnon, että olen kommunisti. Hän oli päätellyt, että olen kommunisti, koska ystäväni oli kommunisti. En ole koskaan ollut kommunisti, äitini kasvatus oli niin vahvasti identiteettiä ja yksilöllisyyttä tukeva, ettei siihen mahtuneet kommunistiset aatteet.

Ihmiset käyttäytyvät eri tavoin eri ihmisten kanssa, ja kohtelevat eriarvoisesti asenteiden suossa, ja tavallaan ei mitään yhteistä kokonaisnäkemystä olekaan, siksi asenteet jäävät johtamaan.

Uskonnolliset näkemykset naisesta on sortavia, ja siellä mies on ikään kuin Jumalan vastine, ja Jumalaksi tullut, ihmisyyteen palannut. Ennen ajanlaskua muinaisuudessa oli antropologisten tutkimusten mukaan naisille aitaukset, jonne he joutuivat kuukautisten aikaan, kun pyhät miehet nostivat itsensä naisen yläpuolelle. Jälleen puhtaus ja likaisuus on valintakriteerien taustalla. Kaikissa uskonnoissa näyttää piilevän jaottelu heikkoihin ja vahvoihin, naisiin ja miehiin sukupuolensa mukaan, mikä sinällään on tarpeen ja todellista, mutta ongelmallista, synnillisyys ja synnittömyys ohjaa usein niiden analyysiä todellisuutta kuvaamatta, oikeasti sitä mikä on totta. Kun asiaa vielä kritisoi, Raamatusta löytyy myös vertauskuvia naiseudesta ja miehisyydestä ilman sukupuolisuuden kuvaa konkreettisesti. Niissä nähdään maskuliinisen miehen feminiinisyys psyykkisen puolustuksen tuomana kehokuvana/aistimuksena, ja vastaavasti naisen maskuliinisuus samalla tavoin puolustuksesta syntyneenä. Kun näitä sitten tarkastellaan nykykäsitysten valossa, ei huomata, että psyykkinen kehitys voi olla psyykkinen häiriö, kun ei ole osattu nähdä kasvatusta/oppimista psykodynaamisena prosessina. Nuorena koin itsessäni maskuliinisia piirteitä juuri psyykkisen puolen häiriössä. Maailma ei ole vielä oppinut Jeesuksen opetusta väkivallattomuudesta.

Virallisten valtajärjestelmien ylläpitoa on se, jossa ammattien tai virka-aseman valta on manipuloida tai ohjata järjestelmän avulla vallanhaltijan arvomaailman mukaisiin toteuttamisen mahdollisuuksiin, jossa ei ole yksilön kunnioitusta vaan järjestelmän ylivaltaa ja yleisen tiedon sekä normien kautta alistamiseen pakottavaa.

Yhteisöjä ja yhteiskuntia voi kehittää, nyt vallalla on hierarkkinen valtataistelusysteemi, mutta me voimme valita myös oppimiskeskeisen vuorovaikutuksen. Tämä on arvovalintakysymys. Opetusmenetelmät ovat ratkaisevassa asemassa, kehittyykö yhteisöt toimiviksi ihmisyyttä kunnioittavaksi vai vallanhimoisiksi toistensa vartijoiksi. Yhteisöissä syntyvät erilaiset näkemykset voivat olla vaarallisin yhteisön tuhon synnyttämisessä, jos ja kun niitä käytetään alistamiseen eikä oppimiseen toisiltamme. Mitä vahvempi on jäsenten koulutus, ja yleinen tietoisuus ihmisyydestä, erityisesti psykologisen kehityksen suhteen, se on perustekijä, mikä tuo luonnollisesti kokevaa ihmisyyttä vuorovaikutukseen ja oppimista toinen toisistaan nähden ihmisen kaikkia puolia.

Puhumattomuus ongelmana on suurimpia, kun ihminen ei ole yhteydessä selvittämässä mitä toinen tarkoittaa, miksi hän sanoo niin kuin sanoo, selvittämättömänä ihminen jää oman kauhunsa vangiksi, omantuntonsa soimaamaksi, syyllisyytensä ja häpeänsä kahleisiini, mikä on ennakkoluulojen ja mielikuvien tyyssija, toisaalta sitten on aika, jolloin hiljaisuudella selvitellään ajatukset ja rauhoitetaan mieli ja sielu.

Niin tämä fiktiivinen äiti, joita todellisuudessa näkee paljon, saatiin näkemyksillä kirjattua ja käytännössä suljettua ihmisarvottomaksi, jolta ei kenenkään tarvinnut kuunnella eikä kysyä mitään.

Raija