AUKTORITEETIT JA MUUTA SÄLÄÄ

 

 

Joku päivä sitten ärsyynnyin, kun joku sanoi, ehkä opit tästäkin jotain, ehkä, mutta oliko opetus relevantti minun elämääni. Sillä tuo opetus oli, tottele minua, mitä käsken ja seurauksena oli rangaistus, kun en totellut. Mitä minun olisi pitänyt oppia, kunnioittamaan sanojaa hänen asemansa vuoksi, ei sitä mitä oppimiseeni tarvitsin, vaan itsetarkoituksellista hierarkian ylläpitoa? Kunnioituksen opit ja viisauden tottelemisen suhteen olin saanut kotoa 60 vuotta sitten ja osasin sen. Äitini ei opettanut tottelemaan sokeasti, kunnioituksen piti olla aitoa ja perustua arvoihin, jotka olivat elämää ylläpitäviä. Jokaisen opettajan tulisi ymmärtää toista siten, että näkee toisen kokemuksia ja osaamista, eikä pakota toistamaan jotain sellaista mitä itse arvostaa, mitä oppija jo osaa. Alistaminen tahtonsa mukaisesti on hierakkisia menetelmiä alistaen toista ihmistä tahtonsa alle. Kun kysymyksessä oli monessa yliopistossa dosentuuria hoitava kasvatuksen ja opetuksen asiantuntija, minulle heräsi kysymys, kuinka paljon hänen alaisuudestaan tuli oppilaita, jotka sokeasti lähtivät uskomaan hänen opetuksiaan. Vaadin tieteellisten oppien tarkastelussa kriittisyyttä, mutta tiedämme, että tiede on politisoitunut.

Minun suurin ja korkein auktoriteettini äidin opetuksen kautta on Jumala, ja arvostan suuresti oppimista. Koska oppimisen tiet ovat vieneet tutkimaan ihmistä ja ihmisyyden kehitystä, olen tutkinut teorioita, käytänteitä ja valtaa erityisen tarkasti ja tullut siihen tulokseen, ettei kaikkein heikoimmassa asemassa olevat saa apua, koska tieto on puutteellista jo oppien kautta ammateissa. Itse olen pyytänyt apua paljon, mutta minut on katsottu niin ala-arvoiseksi, ettei sitä ole annettu, tai erityisen vähän, ja usein vain valittuihin asioihin antajan näkökulmasta, ei tukea, ei kunnioitusta, ei opetusta, mikä olisi auttanut. Kuulun paarialuokkaan. Minulla ei ole heikko itsetunto, olen yhteistyökykyinen, mutta aikuisena minulla on oikeus elää omaa elämääni omien arvojen mukaan, ei toisten alistamisena.

Erityinen kiinnostukseni on ollut ihmisen itsemääräämisoikeuteen ja psykologian sekä sosiologian mahdollisuuksiin auttaa ihmistä hänen kohtaamastaan kaltoin kohtelusta ja näitä tutkitaan ja tarkastellaan käyttäytymistieteiden kautta, vähemmän vallan, sillä periaatteella, että käyttäytyminen olisi täysin itsevalittua, jopa, kuinka suhtautua omiin reaktioihin, tämä on täysin utopiaa minulle. Olen käyttäytynyt pääosin hyvin, mutta valtaa väärinkäyttävät eivät huomioi sellaista, vain sen, kun olen romahtanut väkivallan jälkeen. Näiltä tieteenäkijöiltä en ole apua saanut.

Ihmisen oppimista sekä itsemääräytymistä selittää psykologinen kehitys ja mahdollisuudet toteuttaa itseään. Kun itsemääräytyminen riistetään, oppimisesta tulee toistoa, jossa tunteet ja persoonallisuus ei sitoudu oppimisessa, ja niinpä nämä opit katoavat useimmiten muistista. Itsemääräytymisessä kiinnostuksen, innostuksen, motivaation, tunnesitoutumisen ja autonomian toteuma on läsnä mielen tasolla, ja kehollinen harjaantuminen esim. lapsella tulee oppimisen ilosta, aikuisen itsemääräämistä jo ajattelukykyisenä loukatessa oppiminen ei muodostu pysyväksi.

Viimeisinä aikoina olen pohtinut skeemojen vaikutuksia ihmisyydessä. Ne perustuvat kaikki itsemääräytymisen oppiin, niin että yksilö voi itse valita roolin, mihin asettuu. Kun ihminen on alistettu, ja ei saa ilmaista tunteitaan, ei ilmeillä, eleillä, sanoilla eikä mitenkään, ahdistus ja aggressio ottavat vallan ja kun yhteisö vaatii hymyä ja ystävällisyyttä kilttinä olemisen kautta, yksilö jää mielen vankilaan, kun itseilmaisusta ja tunteista rangaistaan julmasti. Itselläni tuo 10 vuoden ”siviilivankila” piti yllä aggressiota ja vihaa, mikä alkoi purkautua satunnaisesti, milloin missäkin vapautumisen jälkeen. Aggressio on ja oli synnynnäistä psyykkistä puolustusta. Liiallisessa psyyken puolustuksessa vahvistui fyysiset puolet ihmisyydessä, voimallinen kehon olemus, ruumisolento ilman sielua ja sisäistä itseä, ilman oikeutta tunteiden ilmaisuun. Tämä kaltoin kohtelusta tullut olemus luokiteltiin narsismiksi ja itsekkyydeksi.  Vihan juuttuminen kehoon näkyi sairastumisena fyysisesti. Julmia rankaisuja antava yhteisö pakotti ottamaan kiltin roolin, jossa oppimisessa ei tapahtunut sisäistymistä, vaan ainoastaan kehoruumis alkoi kulkemaan ilman omia valintoja.

Skeemoihin oleellisesti liitetään minuuden luokittelu; lapsi, aikuinen, vanhempi, ja näitä selitetään tunnereaktioiden kautta. Kun ihminen on itsemääräytymätön, hän ei ole missään näistä rooleissa, vaan reaktiot tulee psyykkisestä puolustuksesta. En voinut motivoitua ihmisiin, jotka alistivat muita, minut oli kasvatettu kunnioittamisen kautta, se tuli minusta ulos ja oli tavallaan aitoa, väkivalta sitä kohtaan toi ahdistusta.

Aikuisiässä vallan antaminen toisten käsiin yksilöön nähden on yksilöllisen tuhon alku, aito vuorovaikutus ei toimi ja se näkyy maailmassa kaikkialla yksilöiden syyllistämisenä, eikä moraalia kyseenalaisteta, kuvitellaan, että joukkovoimaihmiset ovat hyviä, eikä heissä ole pahuutta. Yhteisölle annetaan rankaisuoikeudet aliarvostettuun yksilöön nähden, ja hänen tekojaan valvotaan kontrollifriikkinä, mutta muut saavat vapaasti tehdä rikoksenomaisia tekoja, ja sen siunaa valtaapitävät, olipa kysymyksessä kirkko tai valtio, uskonnot, tai klaanit järjestelmineen. Mielikuvakulttuurin ongelmat näkyvät yksilöiden ja yhteisöjen tuhossa toisiinsa vaikuttaen. Kun kerran puhuin tästä ongelmasta psykologian opettajalleni, hän totesi, ”en minä käskenyt heitä saattohoitamaan”.

Mitään skeemoja ei synny, jos ihminen ei saa itse valita, jolloin valta on toisilla määritellä ja valita toisen puolesta. Kun yksilö ei saa itse valita, vaan alistetaan rooliin, psyyken puolustus alkaa johtamaan käyttäytymistä ja usein se on ahdistunutta, aggressiivista ja poukkoilevaa, siinä ei auta ohjeet, käyttäydy hyvin, sillä itsehallinta on menetetty itsemääräytymisen puuttuessa. Tällöin skeemat tuhoutuvat, kun psyykkiset paineet luo liikaa jännitettä aivoihin, ja jännite hajottaa aistimuksia ja sitä tietä muistia. Ei ole olemassa vahvoja ja heikkoja ihmisiä, nämä ominaisuudet ovat kaikissa ihmisissä, ja jokainen tarvitsee toisten tukea, että minuus voi olla olemassa.

Samaistuminen nähdään sisäistämisenä oppimisessa yksilöllä, jolloin hän omaksuu toisilta asioita, merkityksiä, tunteita, tapoja ja arvoja. Tämä on nk. normaalin ihmisen kehitystä, mahdollisuuksien kautta kehitystä. Kun yksilöltä viedään itsemääräytyminen, hänen samaistumisensa tapahtuu vain ruumiskehossa, eikä sisäisyyttä ole.

(En ole psykologian enkä sosiologian asiantuntija, vain vähäisen tiedon hankkija näistä, omien kokemusten kautta eläneenä ja yhteisöjä havainnoineena olen tullut näihin päätelmiin, syventävät opintoni on psykoanalyysissä)

Raija