USKOA VAI EI?

Pääsiäisen aikaan tuli monta dokumenttia eri uskontojen pyhistä henkilöistä, Jeesuksesta katsoin elokuvan, Martin Scorsesen kohua herättänyt ”Kristuksen viimeinen kiusaus”, mistä käytiin kova taistelu julkaisemista vastaan esim. Ranskassa. Franciscus Assisilaisen kristillisiä näkemyksiä ja Lutherin mietteitä kuuntelin Yleltä ja Teemalta.

Uskonnot on kiinnostanut minua koko elämän ajan ja siinä vaatimus on ollut ainoastaan Jumalan kuuleminen, äitini opetuksen mukaan. Äiti oli joutunut lapsuudessa lukemaan Raamattua ja kärsimään tuomiokulttuurista. Niinpä hän sanoi, ettei hän koskaan pakota lapsiaan siihen, eikä pakottanut, vaan opetti ihmisen kohtaamista ja kohtelua. Minusta tuntuu, että uskoni ytimessä on paljon ihme, se on lapsenmielistä, kohtaan ihmisiä ihmeenä, mutta se on myös ammattini vuoksi mielen ja tunteiden rakenteiden ja toimivuuden ymmärrystä, sen ohjausta niin, ettei mielivaltaisuus pääse johtamaan, vaan arvot ovat selkeinä ihmisen oikeuksista elämään.

Kuolemanpelko on yksi Freudin käsitteitä. Olen huomannut, ettei minulla ole sitä, olen tavallaan kuollut koko elämäni matkan menetysteni kautta.

Olen saanut nähdä elämässäni sen, että usko voi estyä monesta syystä, se ei pitele kiinni mantroina, vaan mielivaltaisuus absurdeina näkemyksinä ja yllykkeinä alkaa johtaa. Mantralla tarkoitan jotakin näkemystä, jossa arvo tihentyy ja kiteytyy. Uskon lujuus on kiinni osittain persoonallisuudesta, se on osa ihmisen persoonaa, ja sen mahdollisuuksia, oppeja ja kasvatusta. Minulla on ollut erityisen suuri vaatimus, että Jumala ottaa yhteyden, eikä ihminen siihen vaikuta. Koska elämässäni on ollut paljon kärsimystä, minulle on sanottu, että olen saatanasta ja siksi minut on laitettu kärsimään. Suurin osa kärsimyksestä on tullut sosiaalisen vallan kautta alistamisena toisten tahtoon ja ellen ole siihen suostunut, rankaisut ovat olleet julmia.

 En tyrkytä ihmisille uskoa, en opeta sitä, saatan vaihtaa ajatuksia henkilön kanssa, joka on siitä kiinnostunut. Hulluna minua on pidetty aina. Olen tutustunut erilaisiin uskontoihin. Kommunistiksikin minua on haukuttu, vaikka en ole sitä koskaan ollut. Yhden lahkouskonnon muistan erittäin vaikeana, siellä joku henkilö oli nostettu mestariksi Jeesuksen arvoisena, ahdistuin siitä, niin kuin ahdistus tulee, jos on vain matkittava toisia ihmisiä ja uskottava sekä kumarrettava heitä niin kuin Kiinassa on tapana. Jouduin tuohon lahkon tilanteeseen ystäväni houkutuksesta ja olin silloin erittäin heikoilla mielen suhteen, toisten varassa. Minulle vuorovaikutus on tietoisuuden lisääntymistä oman ja toistenkin tiedostamattoman kohtaamista ja totta kai kasvua siinä sekä tunteiden oikeutta.

Monien uskovaisten elämää asetetaan suurempaan vaaraan ihmisyytensä vuoksi kuin tavan tallaajan. Paljon pahempaakin on olemassa aivan arkisten uskottomien elämässä. Se on riski ajattelulle, jos ei saa pitää omaa todellisuuttaan, vaan sen toimivuus estetään vuorovaikutussuhteissa. Luther oli vainottu, Jeesus joutui kuolemaan uskonsa vuoksi eikä kuulunut kirkkoon ja kirkonisät vainosivat. Jeesuksen ajatukset poikkesivat valtavirrasta ja virallisista näkemyksistä, hän julisti rakkauden sanomaa, oikeudenmukaisuutta, ja välittämistä, hän kaatoi kauppapöydät, hän huusi inhimillisyyttä ihmisyyteen.

Tietoisuus ja tiedostamaton ja sen vaikutukset ihmisyyteen ei ole maailman helpoimpia asioita. En kuitenkaan näe ristiriitaa tieteen ja uskonnon välillä, vaan ne palvelevat toisiaan, jos kunnioitus on läsnä.

Uskontojen kiistat ovat tunnettuja historiassamme kuten tieteenkin. Olen omien persoonallisuusilmiöiden vuoksi kiinnostunut psykologiasta, kuinka oikein mieleni ja tunteeni tulevat, menevät ja vaikuttavat. Olen huomannut, että ne muuttuvat ja kehittyvät reagoinnissaan, mutta niissä on funktioita, joissa lainalaisuus toimii, jos ympäristöehdot ja ihmisoikeudet toteutuvat. Pari kymmentä vuotta sitten luin psykologian professori Risto Vuorisen oppikirjan, Persoonallisuus ja minuus, ja se vaikutti minuun erityisen vahvasti. ”psyyke on omaehtoinen” lause jäi erityisesti mieleeni. Minun täytyy lukea kirja uudelleen, että voi ymmärtää enemmän. Joka tapauksessa kohtasin elämässäni toisenlaista todellisuutta kuin kirja kertoi. Minuuden kehitys oli riippuvainen kohtelusta. Mieli ja tunteet kuolivat, puhekieli lakkautettiin ja sain olla vain ruumis. Mutta opin erottelemaan näitä toisistaan.

Mielen, tunteiden ja kielen ei tarvitse olla yhtä möykkyä. Ne on mahdollista eriytyä niin jo lapsuudessa, että voi arvioida niiden vaikutteita elämäänsä. Kurjalla kohtelulla ne saadaan sekaisin, mutta niistä on mahdollista palautua takaisin selkeyteen, ainakin minulla oli, taantuminen lapsuuteen mahdollisti eheytymisen.

Erikoisin piirre elämässäni on ollut se, että olen nähnyt valveilla ollessa ”näkyjä”. En pidä niitä harhoina, joita niitäkin olen kokenut, ne tulevat selkeinä ajatuksiin. En saa niitä tilaamalla, mutta joskus kysyn ja saan vastauksen. Kummallisinta on se, että näen ihmisten kuolemia. Olen tulkinnut tämän Jumalan armoksi ja lohdutukseksi nähdä etukäteen, että kestäisin sen, sillä elämässäni on liian paljon kärsimystä. En usko, että ihminen voi määritellä Jumalan tarkoitusta, siitä voi olla vain kiitollinen, jos kokee sellaista. Suurin osa ihmisistä on tapakristittyjä ja suurin osa uskovaisista näkee Jumalan vain sanan kautta menneisyydessä.

Joku pappi sanoi muutama päivä sitten haastattelussa, että uskon ydin on vapaus ja rakkaus. Yhdyn hänen ajatuksiin.

Raija