Pääsiäisen aikaan tuli
monta dokumenttia eri uskontojen pyhistä henkilöistä, Jeesuksesta katsoin
elokuvan, Martin Scorsesen kohua herättänyt ”Kristuksen viimeinen kiusaus”,
mistä käytiin kova taistelu julkaisemista vastaan esim. Ranskassa. Franciscus
Assisilaisen kristillisiä näkemyksiä ja Lutherin mietteitä kuuntelin Yleltä ja
Teemalta.
Uskonnot on kiinnostanut
minua koko elämän ajan ja siinä vaatimus on ollut ainoastaan Jumalan kuuleminen,
äitini opetuksen mukaan. Äiti oli joutunut lapsuudessa lukemaan Raamattua ja kärsimään
tuomiokulttuurista. Niinpä hän sanoi, ettei hän koskaan pakota lapsiaan siihen,
eikä pakottanut, vaan opetti ihmisen kohtaamista ja kohtelua. Minusta tuntuu,
että uskoni ytimessä on paljon ihme, se on lapsenmielistä, kohtaan ihmisiä
ihmeenä, mutta se on myös ammattini vuoksi mielen ja tunteiden rakenteiden ja
toimivuuden ymmärrystä, sen ohjausta niin, ettei mielivaltaisuus pääse
johtamaan, vaan arvot ovat selkeinä ihmisen oikeuksista elämään.
Kuolemanpelko on yksi
Freudin käsitteitä. Olen huomannut, ettei minulla ole sitä, olen tavallaan
kuollut koko elämäni matkan menetysteni kautta.
Olen saanut nähdä
elämässäni sen, että usko voi estyä monesta syystä, se ei pitele kiinni
mantroina, vaan mielivaltaisuus absurdeina näkemyksinä ja yllykkeinä alkaa johtaa.
Mantralla tarkoitan jotakin näkemystä, jossa arvo tihentyy ja kiteytyy. Uskon
lujuus on kiinni osittain persoonallisuudesta, se on osa ihmisen persoonaa, ja
sen mahdollisuuksia, oppeja ja kasvatusta. Minulla on ollut erityisen suuri
vaatimus, että Jumala ottaa yhteyden, eikä ihminen siihen vaikuta. Koska
elämässäni on ollut paljon kärsimystä, minulle on sanottu, että olen saatanasta
ja siksi minut on laitettu kärsimään. Suurin osa kärsimyksestä on tullut
sosiaalisen vallan kautta alistamisena toisten tahtoon ja ellen ole siihen
suostunut, rankaisut ovat olleet julmia.
En tyrkytä ihmisille uskoa, en opeta sitä,
saatan vaihtaa ajatuksia henkilön kanssa, joka on siitä kiinnostunut. Hulluna
minua on pidetty aina. Olen tutustunut erilaisiin uskontoihin. Kommunistiksikin
minua on haukuttu, vaikka en ole sitä koskaan ollut. Yhden lahkouskonnon
muistan erittäin vaikeana, siellä joku henkilö oli nostettu mestariksi
Jeesuksen arvoisena, ahdistuin siitä, niin kuin ahdistus tulee, jos on vain
matkittava toisia ihmisiä ja uskottava sekä kumarrettava heitä niin kuin
Kiinassa on tapana. Jouduin tuohon lahkon tilanteeseen ystäväni houkutuksesta
ja olin silloin erittäin heikoilla mielen suhteen, toisten varassa. Minulle
vuorovaikutus on tietoisuuden lisääntymistä oman ja toistenkin tiedostamattoman
kohtaamista ja totta kai kasvua siinä sekä tunteiden oikeutta.
Monien uskovaisten
elämää asetetaan suurempaan vaaraan ihmisyytensä vuoksi kuin tavan tallaajan.
Paljon pahempaakin on olemassa aivan arkisten uskottomien elämässä. Se on
riski ajattelulle, jos ei saa pitää omaa todellisuuttaan, vaan sen toimivuus
estetään vuorovaikutussuhteissa. Luther oli vainottu, Jeesus joutui kuolemaan
uskonsa vuoksi eikä kuulunut kirkkoon ja kirkonisät vainosivat. Jeesuksen
ajatukset poikkesivat valtavirrasta ja virallisista näkemyksistä, hän julisti
rakkauden sanomaa, oikeudenmukaisuutta, ja välittämistä, hän kaatoi
kauppapöydät, hän huusi inhimillisyyttä ihmisyyteen.
Tietoisuus ja
tiedostamaton ja sen vaikutukset ihmisyyteen ei ole maailman helpoimpia
asioita. En kuitenkaan näe ristiriitaa tieteen ja uskonnon välillä, vaan ne
palvelevat toisiaan, jos kunnioitus on läsnä.
Uskontojen kiistat ovat
tunnettuja historiassamme kuten tieteenkin. Olen omien persoonallisuusilmiöiden
vuoksi kiinnostunut psykologiasta, kuinka oikein mieleni ja tunteeni tulevat,
menevät ja vaikuttavat. Olen huomannut, että ne muuttuvat ja kehittyvät reagoinnissaan,
mutta niissä on funktioita, joissa lainalaisuus toimii, jos ympäristöehdot ja
ihmisoikeudet toteutuvat. Pari kymmentä vuotta sitten luin psykologian
professori Risto Vuorisen oppikirjan, Persoonallisuus ja minuus, ja se vaikutti minuun
erityisen vahvasti. ”psyyke on omaehtoinen” lause jäi erityisesti mieleeni. Minun
täytyy lukea kirja uudelleen, että voi ymmärtää enemmän. Joka tapauksessa
kohtasin elämässäni toisenlaista todellisuutta kuin kirja kertoi. Minuuden
kehitys oli riippuvainen kohtelusta. Mieli ja tunteet kuolivat, puhekieli
lakkautettiin ja sain olla vain ruumis. Mutta opin erottelemaan näitä
toisistaan.
Mielen, tunteiden ja
kielen ei tarvitse olla yhtä möykkyä. Ne on mahdollista eriytyä niin jo
lapsuudessa, että voi arvioida niiden vaikutteita elämäänsä. Kurjalla
kohtelulla ne saadaan sekaisin, mutta niistä on mahdollista palautua takaisin
selkeyteen, ainakin minulla oli, taantuminen lapsuuteen mahdollisti
eheytymisen.
Erikoisin piirre
elämässäni on ollut se, että olen nähnyt valveilla ollessa ”näkyjä”. En pidä
niitä harhoina, joita niitäkin olen kokenut, ne tulevat selkeinä ajatuksiin. En
saa niitä tilaamalla, mutta joskus kysyn ja saan vastauksen. Kummallisinta on
se, että näen ihmisten kuolemia. Olen tulkinnut tämän Jumalan armoksi ja
lohdutukseksi nähdä etukäteen, että kestäisin sen, sillä elämässäni on liian
paljon kärsimystä. En usko, että ihminen voi määritellä Jumalan tarkoitusta,
siitä voi olla vain kiitollinen, jos kokee sellaista. Suurin osa ihmisistä on
tapakristittyjä ja suurin osa uskovaisista näkee Jumalan vain sanan kautta menneisyydessä.
Joku pappi sanoi muutama
päivä sitten haastattelussa, että uskon ydin on vapaus ja rakkaus. Yhdyn hänen
ajatuksiin.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti