TUNTEET VALITSIJOINA

Yhteisöissä sekä yksilölliset että kollektiiviset tunteet johtavat valintoja ja järki ei toimi kovinkaan usein. Olemme mieltymystemme orjia vastuuttomalla tavalla. Se synnyttää yhteisöihin runsaasti ongelmia, syrjintää, viettelemistä, tuhoamista ja jos jonkinmoista kiusaamista. Eikö sitten saisi mieltyä, haluta ja tahtoa. Kyllä saa, se vain on mennyt niin pitkälle, että kehoaistimukset johtavat tunnereaktioiden seurauksena himoihin, joita ei enää osata hallita, mieltymykset seksualisoituvat vallan välineeksi ja väkivallaksi, hillittömiin tekoihin. Meidän tulisi opetella erottamaan intohimosta kehoaistilliset ja taas lapsen tasoisesti terveet kohtuulliset intohimot. Halun ja tahdon tulee olla hyvässä kontekstissa tarpeisiin. Kuten esimerkiksi syöminen, ei syödä enemmän kuin on ravinnontarve. Intohimo voi kuvastaa tervettä kiinnostusta, mutta se voi yltyä hallitsemattomaksi, mikä alkaa johtaa ihmisen valintoja ja ihmisyys kaventuu yksipuoliseksi.

Yhteisöt, uskonnot ja tiede pyrkivät kontrolloimaan ihmisen haluja, asettavat rajoja välillä järjettömästi ja seurauksena on tuhoa ja näyttävät onnistuneen melko huonosti, yhteisöjen jäsenet ajautuvat pakkorooleihin, joissa he ottavat syyllisyyden kantajia omiin tekoihinsa, sillä ne ovat ristiriidassa yleisesti tunnustettuihin hyveisiin. Tällöin ihmiset alkavat salata tekojaan, valehtelevat ja kieltävät tehneensä vastoin odotettua hyvettä, ja alkavat ahdistua ja kokea häpeää yli normaalin. Se on heille erittäin raskasta. Jeesuksen kertomuksessa Jeesukselle annetaan syyllisen rooli ja jopa julistetaan hänet syntien anteeksiantajaksi ja sovittajaksi. Tämä lisää ihmisen syyllisyyttä. Jeesus ei suinkaan selviä tästä roolista, vaan hän tuhoutuu tuskaansa ja turvautuu Jumalaan viimeisenä toivonaan. Ei hän voita kuolemalla kuolemaa, se on personoitunut käsitys ja jumalallisuuden ylikorostuminen, koska hänelle langetetaan liian suuri vastuu teoistaan huomioimatta yhteisön osuutta.

Nämä teot, joita tehdään vastoin yleisiä hyveitä, johtavat useimmiten katastrofeihin. Kun valtaa annetaan toisen kontrolliin ja moralisointiin, yhteisö lynkkaa ihmisen, syyllistää ja tuhoaa. Vaikka vallan väärinkäyttäjät näennäisesti voivat pyytää anteeksi, ja he kuvittelevat antavansa anteeksi, eivätkä käsittele omaa syyllisyyttään, he heijastavat sen vahvaksi kuviteltuun ihmiseen. Ongelmana ydin on yhteisövalta, jossa kollektiiviset mielikuvat johtavat sitten tarinoissa.

Näiden ongelmien huomioimattomuus johtaa runsaisiin mielenterveys- ja oppimisongelmiin, myös useat fyysiset sairaudet tulevat näiden kautta. Siksi yhteisöissä on pyrittävä löytämään tasavertaisuutta ja estettävä eriarvoistumista. Kestävän kehityksen tavoitteessa emme voi antaa ihmisille vastuuttomasti valtaa ja yllyttää heitä himoihin, mitkä eivät ole enää hallittavissa. On vaadittava vastuullista vapautta, eikä jäädä sen vangiksi, on annettava vapautta, mikä suojelee ihmisyyttä. Kärjistäen voi sanoa, että politiikka on usein syyllinen näiden ongelmien syntyyn. Niin oikeisto kuin vasemmistokin ajaa eriarvostavaa politiikkaa niin taloudellisesti, luokkajakoisesti kuin persoonallisen rotuerottelun kautta. Parhaimpana ehkäisynä näissä ongelmissa pidän oppimista, mutta siitä on tehty nykyään markkinavetoista, ja yleissivistävä vaatimus on hylätty. Näin oppimisesta on tullut seksualisoitua.

Valinnoissa ei enää kriteerinä ole sanakieli ja sitä kautta järkevyys, valinnan taustalla säätelynä on tunteet.Tarinat eivät ole väylä, jossa voimme oppia toisen ihmisen kohtaamista totuuden vaatien, se vaatii aitoa kunnioittamista. Tarinat ovat oppimisen välineitä. Meidän on kohdattava myös konkreettisesti, virtuaalitodellisuus ei tuo esiin totuutta ihmisyydessä.

Raija