Jos uskomme
vain mediaa yhteisön tapojen todellisuudesta, meillä on keskusteleva kansa.
Mutta jos tuomme esiin tutkimuksia, meillä on kyräilevä ja pelokas kansa. Asiaa
voi tarkastella historian näkökulmasta. Olemme olleet toisen valtion vallan
alla vuosisatoja, ja me olemme oppineet puhumattomiksi ja tottelevaisiksi.
Suomeen on kehittynyt autoritaarinen kulttuuri, jossa asema vaikuttaa vahvasti
oikeuksiin puhua.
Meidän
täytyy siis opetella puhumaan. Kaikki alkaa lapsuudesta, saammeko puhua, onko
siihen tilaisuutta. Päiväkodissa lapset saavat puhua keskenään leikkiessä, mutta
julkinen esiintyminen ryhmässä on hyvin vaatimatonta, opimme salaa puhujiksi
myös arvojen mukaan. Lapsi on puheen kehittymisessä monien kokemusten ja oppimisten
tiellä. Jo yksistään äänen tuottaminen on opeteltava uudelleen mielekkäämmäksi
kokea sitten syntymän alkurääkäisyn. Kun olimme kolme vuotiaan lapseni kanssa
päiväkerhossa, yhtäkkiä hän kiljaisi korkean kimeän äänen ilmoille, ja ihmetteli
sitten, olipa ihmeellinen ääni, lapsen oppiminen on ihmettelyä. Perinteinen
tapamme on, että kuuntelemme vain auktoriteettia, esimerkiksi opettajaa koulussa.
Lapsen on
opittava kuulemaan itseään, omaa ääntään, toisten ääntä, ja sisäistä ääntään.
Näin todellisuus alkaa rakentamaan minuuteen sellaista havaintokykyä, jossa voi
tarkastella omaa näkemystään. Ikään kuin asettaa näkemyksen
kuvaksi etuaivolohkolla, mikä on alkujaan kehittynyt leikkiessä. Leikki on
synnynnäinen kyky, jonka mieli tuottaa ensin heijasteisena, kuten ympäristössä
esiintyvät varjot, joita lapsi sitten yrittää ottaa kiinni. Tuo kyky on syntyjään
ensin mielikuvitus, mielen ja tunteiden tuottamaa, jossa sanojen ja kuvien oppimisen
myötä kehittyy lauseina ymmärrettävä sanakieli, kinesteettisen muistin ja kuulo
sekä näköaistin myötä symbolien ymmärrys, jossa yhdistyy yhteinen kielemme ymmärryksen
syntymään.
Noin 7
vuoden iässä lapsi oppii erottamaan sanakielen ja mielikuvituksen ja voi oppia
selkeän kielen, jossa voimme ymmärtää toistemme puhetta. Roolit, joissa valta vie
mielen kokemusten kautta valta-asemiin ja toisen tarkkailuun, estää toistemme ymmärrystä.
Jos mieli ja kieli jää yhdistyneeksi, se ymmärtää toisen puheen oman mielen
tuotoksen kautta ja kuultu muuttuu. Roolit uhrina ja tuomitsijana on esteenä kuulemiseen,
näkemiseen ja hyvään ymmärrykseen. Se tuottaa syyllistymistä olipa yksilö
syyllistäjänä tai syytettynä. Siksi on tärkeää kiinnittää huomio hyvään kielen kehitykseen,
että voimme päästä eroon mielivallasta, jossa valta ja valta-asema sekoittavat
ymmärryksen, jossa kieli ei ole selkiytynyt omalle uralleen. Eriytyminen mielen
ja kielen kehityksessä lapsena on tärkeää, että pääsemme eroon valtataistelusta.
Puheen
tuottaminen on merkittävin ymmärryksen rakentaja, jossa yksilö ottaa haltuun
syntyvät mieli-, ja muistikuvat sekä oppii jäsentämään ne kirjoitettuun ja
puhuttuun muotoon. Vuorovaikutus ja ymmärrys lisääntyvät ja tulevat selkeämmäksi,
kun opimme hyvin sanakielen. Äidinkielen hyvä sisäistäminen mahdollistaa sisäisen
itsen olemassaolon niin, että yksilö säilyttää yhteyden syviin tunteisiin, eikä
omaksu vain yhteisöllisiä normeja kieleen, jossa itseys voi kadota.
Syväsyntyiset tunteet ovat avaintekijä yksilön syntymään, persoonallisuuteen.
Hyvin suojeltu
elämä, hyvä kohtelu, luottamus ja turva elämään tuovat sellaiset edellytykset,
jossa syyllisyydet ja kovat kokemukset eivät vie turvattomuuteen, jossa vain
heijastamme kokemukset toisiin, suojeltuna ymmärrys toistemme kanssa lisääntyy,
voimme rakentaa suojelevaa elämää.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti