VAARATTOMAT LAUSEET

Ihminen on oppivainen suhteessa ympäristöön. Jos ympäristö on mielivaltainen, oppii varomaan sanojaan, lausumaan vaarattomia lauseita, niitä, jotka eivät paljasta juuri mitään mihin voisi tarttua kiinni ja repiä ajatelmaa palaseksi. Tällöin murenevat merkitykset asioista. Kun saa jatkuvasti rankaisuja, ja sanomisia tulkitaan mielivaltaisesti, eikä mitään ole tehtävissä, sanekielikin kutistuu vaarattomaksi.

Kohteeksi joutuminen tarkoittaa usein myös arvottomaksi jäämistä. Kuinka usein kuuleekaan vammaisten ihmisten kertomuksia, kuinka heidän ohi ja yli puhutaan, toisen henkilön kautta, he ovat ilmaa ja arvottomia.

Olen kehittänyt kiusaajille tyylin, jossa kohteliaisuus on mahdollisimman korkealle viritetty. Useimmiten vihamielisetkin ihmiset jättävät kiusaamisen, kun kohtelee heitä kunnioittaen ja kohteliaasti, ei aina. Olen miettinyt, miksi minä olen valmis tavallaan mihinkään katsomatta vuorovaikutukseen vieraankin ihmisen irvailuille, ja myös hiljaisuudella sammuttaen. Se on ilmeisesti kehittynyt silloin, kun kaikki merkitykset ovat kadonneet, on ihan sama mitä sanoo, tekee tai lausuu, se tulkitaan joka tapauksessa toiseksi. Se on kuin tulos mielivaltaisuuden suhteesta yksilöön, merkitykset katoavat.

Toisaalta tuo kunnioittaminen ja kohteliaisuus on syvälle minussa juurtunut luonteenpiirre. Sen olen oppinut äidiltäni, sillä hän osasi kunnioittamisen taidon syvästi. Tällöin myös auktoriteettius nousee vahvasti esiin. Ihmisille ei tule lyömäaseita, mihin iskeä kirveensä. Se voi aiheuttaa myös julmaa eristämistä. Tätä on kuvannut hyvin Spede Pasanen elokuvassaan, Johtaja Uuno Turhapuro. Johtajuus eristää toiset kauas, eikä häntä enää oteta joukkoon. Tosin tässä elokuvassa eristämiseen johtavat tekijät on toisenlaisia, mutta osin rinnastettavissa. Sekin on muistettava, että yhteisövallassa ihminen kuvataan poikkeuksien kautta, kohteliaasta etsitään todisteita epäkohteliaana.

Sielunsa suojaamisessa sanojen särkemiseltä ja ihmisten sosiaalisuuden rääpimiseltä, on jotakin samaa, kuin että ihminen haluaa mennä luontoon saadakseen rauhaa tai kuunnellessaan musiikkia, jossa tunne voi saada hiljaisuudessa kliimaksin kenenkään sitä tahrimatta. Toisaalta, ovatko typistyneet lauseet kuin runouden synnyttämistä. Eivät ole, siinä putoaa sanoja, mutta luovuudessa syvältä sielusta nousee uusia mielikuvia, mitkä lisääntyvät ja sanoittuvat.

Raija