JOULUN PAKETIT

Joulu tekee taas tuloaan. Se on monelle odotuksen ja ihmeiden aikaa. Tarina köyhästä lapsesta, jolle ei ollut sijaa majatalossa, on monien joulujen perussanoma. Tänä päivänä pitäisi uskaltaa kysyä, kuinka moni lapsi voi kokea ihmeen, saada lahjan tai iloa tuottavan yllätyksen. Suomessa on tällä hetkellä liian paljon köyhiä, joilla ei ole varaa vaatteisiin, ei ruokaan ja he elävät vailla perusturvaa.

Omasta lapsuudesta muistan isot joulupaketit, jotka tulivat lahjoituksina suurperheeseen joulun alla.

Isoja paketteja oli 5 – 10 pirtin lattialla. Silmät suurina katselimme lapsina mitä sisältä löytyi. Taisi olla elämäni ensimmäinen joulu, kun sain riisipuuroa, noin viiden vuoden iässä. Rusinat olivat myös makoisia pienelle lapselle, ja kaikki se ruoka, mitä kuivamuonana saattoi paketissa lähettää. Vaatteissa oli paljon aikuisten palttoita, joista äiti sitten leikkasi ja ompeli meille takkeja ja housuja. Harmaat takit eivät aina lapsen mieltä ilahduttaneet, mutta äiti osasi tehdä kirjoen kukkasia, koristeli kangaskaistalein ja leikkauksin mitä mainioimpia vaatteita meille lapsille. Suuret villapaidat hän purki ja niin saimme sukkia ja lapasia.

Aina äiti ei ehtinyt kutoa kaikille lapsille, ja me tytöt autoimme parhaamme mukaan. Kovilla pakkasilla paleli varpaita, sillä kengät olivat vanhoja ja kuluneita, tai kumisaappaita. Muistan vielä, kun kolmenkymmenen ikäisenä heräsin unestani varpaita kipristelemällä, sillä siihen olin oppinut palellessa. Kun kysyn sisariltani, miten he muistavat lapsuuden, he muistavat yleensä sen miellyttävien tai epämiellyttävien tapauksien kautta, tapahtumamuistista. Jostain syystä olen itse joutunut kehittämään muistiani, ja sinne on palannut myös ne arkipäivät, jotka olivat läsnä köyhyyden loukussa.

Köyhyys on sukupolvista, sukupuolista, luokkakeskeistä, ja omaisuuteen kytkettyä. Nyt saan pientä eläkettä, koska reilut kymmenen vuotta työajastani meni äitiyslomiin ja opintovapaisiin. Joudun miettimään tänä päivänä, voinko ostaa jouluksi torttutaikinaa tai kinkkua. Minusta näyttää siltä, että yltäkylläisyydessä elävät eivät näe sitä köyhyyttä, mitä moni tänä päivänä kokee. Liian usein syyllistetään sen kohtaajat, vaikka köyhyys on rakenteellista, syyllistetään itse aiheutetuksi, tai pahimmillaan huomionkipeydeksi. Minua ei ainakaan voi syyttää yrittämättömyydestä, sillä olen opiskellut, ja tehnyt töitä koko ikäni, mutta ei työläisen palkalla rikastu. Jos olisin saanut opiskella lapsuudessa perusopintoni, jotka veivät monta vuotta työelämästäni ja se olisi kerryttänyt eläkettä. 

Elämässä menestyminen näyttää edellyttävän liiketoimintaa, jossa nostetaan osuudet toisen tekemästä työstä.

Toivotan lukijoilleni Hyvää ja rauhallista joulua!

Raija