IHMISLUONTEEN IHANUUDET

Minulla ei ole kompetenssia riittävästi analysoida ihmisluonnetta. Olen lukenut siitä suhteellisen paljon, mutta en ole asiantuntija. Havaintoni ovat siis osittain arkihavaintoja, ja osittain tieteellisistä teksteistä asiantuntijoiden sanomana otettuja. Ihmisluonteeksi rajataan loppujen lopuksi vain pieni määrä ihmisen ominaisuuksia, kuten temperamentissa sosiaalisuus ja ujous. Sosiaalipsykologian opinnoissa muistan Antti Eskolan kirjoittaneen, että ihmisluonne on koettua elämää.

Minusta ihmisluonne on monen tekijän summa puutteineen ja vahvuuksineen. Havaintojen tekeminen on minusta erittäin kiinnostavaa. Ihmisten mielipiteistä syntyy mielikuvia, jotka tietenkin ovat vain osittaisia, eikä niistä voi tehdä johtopäätöksiä. Muutaman ystäväni olen havainnut ohjaavan itseäni positiivisuuteen, he nostavat pintaan yhteisten kavereiden huomautuksia, jossa korostetaan negatiivisten näkemysten vaarallisuudesta, kuin viestiksi minulle.

Kun puhuu negatiivisesta todellisuudesta, mikä ympärillämme vallitsee, ei havaitsijan tarvitse olla negatiivinen luonteeltaan. Tunnen monia asiantuntijoita, jotka työkseen tutkivat äärimmäisiä ilmiöitä, rikoksia ja ilkeyksiä, mutta he ovat itse ihmisinä käyttäytymiseltään erittäin miellyttäviä, mutta silti näkevät totuuden, he ovat totuuden etsijöitä, usein tutkijoita.  He puhuvat negatiivisuuden ongelmista siksi, että he tietävät sen tuhoavan vaikutuksen, ja sitä kautta he pyrkivät positiivisuuteen.

Suuttuminen on asia, mikä liitetään melko usein persoonallisuuteen. Se on enemmän tunnereaktio, mutta säännöllisesti esiintyessään se voi tulla osaksi käytöstapoja, jopa luonteeksi. Itselläni on selkeästi vetäytymisen piirre, koen toivottomuutta ja voimattomuutta, kun pahuutta tehdään ylivoimalla, joukkohysteriaa hyväksi käyttäen. Suorastaan joskus ihmettelen kuinka vähän olen suuttunut, aivan liian vähän työpaikalla ja koulutuksissa, kotona rakas aviopuolisoni on saanut tuta sitten sitäkin enemmän. Suuttumukseni selkein punainen lanka on ihmisoikeuksien riisto fyysisestä henkiseen. En kestä että ihmistä tuhotaan, kun olen sen itse kokenut kohdallani. Havainnoijina ihmiset ovat erityisen yksipuolisia ja asenteellisia, 35v. työvuosistani on tehty analyysi, että olen aggressiivinen, kun olen suuttunut viisi kertaa pahoissa kiusaamisissa koko aikana.

Varmasti syvin ja ihmisoikeuksia loukkaavin teko, mikä lopulta avasi ihmisen pahuuden näkyviin, oli työpaikalla välinpitämättömyys, jossa lapsen henki vaarannettiin. En saanut korjausta asiaan, mikä oli täysin mahdollista, ja helposti ratkaistavissa. Ilmeisesti he joko psyykkisesti torjuivat asian, tai pelkäsivät maineen menetystä. He elivät positiivisuuden muurin takana.

Ihminen voi olla käyttäytymiseltään erittäin fiksu ja puhua kauniita, mutta salassa tekee julmuuksia. Tuo näyttäisi olevan jopa tyypillistä ihmiselle ja liiallisen positiivisuuden harrastajalle. Mutta on myös ihmisiä, jotka eivät aseta itseään tarkkailijan rooliin, ja ovat oppineet hyvää käytöstä, osaavat sulkea pois itsestään pahat ajatukset, mikä lienee yksi tärkeimmistä asioista ihmisyyden kasvussa. He eivät nosta itseään toisen yläpuolelle. Jokseenkin olen tehnyt johtopäätöksen, että jos saa lapsena aitoa kunnioitusta, se piirtyy luonteenpiirteeseen.

Niin sanotaan, että vain harvat ihmiset ovat luotettavia, ja parhaita ystäviä, luottamus syntyy hitaasti, arvokkaasti ja aidosti. Ihmisen ongelmana on tarkkailijan rooli, jossa hän analysoi toista omien arvojensa kautta, epäilyjen ja luulojen avulla. Mikään ei ole hirvittävämpää kuin toisen ihmisen persoonan arviointi. Siksi kai minä olen kristitty, että olen juurruttanut syvään ensimmäisen käskyn. Ihmiselle ei tule antaa valtaa toisen hallitsemiseen.

Raija