keskiviikko 11. toukokuuta 2016

SOSIAALINEN HERKKYYS



Sosiaalisuutta pidetään hyveenä, ryhmätyötaitoja, tiimityöskentelyä ja ylipäätänsä vuorovaikutustaitoja, mitä ne eivät aina ole. Ryhmätyössä vaaditaan useimmiten yhtenäistä tietopohjaa, jolloin ymmärretään mistä puhutaan. Tavoitteet pitäisi olla selkeitä.

Ihminen voi olla sosiaalinen monella tapaa, joskus jopa haitallisesti. Joku on niin sosiaalinen, että on jatkuvasti yhteydessä toisiin, mutta puhua pulputtelee pääsääntöisesti itse, ei kuuntele, ei havaitse muita, eikä tavoita sosiaalista kieltä. Työpaikoilla havaitsin, että sosiaaliset taidot olivat enimmäkseen tavoitteista puhumista, ja teot olivat toisenlaisia. Huumori ja kilpailu olivat ensisijaisia, mikä kertoo siitä, ettei hallitse asioita. Erilaisuus ei välttämättä rakenna yhteisyyttä, se voi olla erottava tekijä. Usko ihmiseen rakentajana on ihanteita hipova, ja todellisuus voi olla kylmää kyyräilyä.

Joskus luin Liisa Keltinkangas-Järvisen teoksen sosiaalisuuden määrittelystä ja tutkimuksesta. Hävettää tunnustaa, mutta en juuri muista siitä mitään, no onhan siitä jo vierähtänyt kymmenisen vuotta.

Näen sosiaalisen vuorovaikutuksen esteeksi suurimmaksi osaksi tunteet, joiden vallassa ihmiset toimivat. Ne eivät ole hallinnassa, ja niiden annetaan määrittää havaitsemista toisesta. Koin paljon surua erään kolmikymppisen itsemurhasta. Hän oli työpaikan herkkä sielu. Se että hän oli jo ulkoisestikin kaunis meikkaamattomana, oli omiaan herättämään kateutta. Hänen herkkyytensä ja sisäinen kauneutensa sekä vilpittömyytensä oli puhuttelevaa, jolloin tunnetusti ihmiset murhaavat, kauneuden kääntöpuoli on rujoa.

Tunteiden rakentavaksi saaminen ei ole helppoa, mutta ei ylitsepääsemättömän vaikeaa, ei läheskään yhtä vaikeaa kuin matematiikka. Niin kutsutusti normi tunteiden hoito on sitä, että annetaan tunteiden määrittää ajatukset, ja mielikuvien luoda todellisuutta. Tällöin on kysymyksessä mielivaltainen käytäntö, jolloin tunteiden synnyttämät jännitteet luovat mielikuvia omista kokemuksista ja näkemyksistä, eikä kertojaa kuulla. Myötätunnosta toista kohtaan ei voi puhua. Pohdin paljon, kuinka itsemurhan tehnyt sai osakseen kilpailevassa yhteisössä negatiivista kommenttia. Auttaako taide vapautumaan mielikuvien todellisuudesta, sitä kysyn usein, vai viekö se yhä enemmän mielen valtaan.

Hyvässä tunnehoidossa hoitaminen alkaa varhaislapsuudesta. Tällöin jännitteistä vapautuminen tapahtuu jakamisessa, äiti ottaa kantaakseen lapsen liialliset jännitteet, katseen ja kosketuksen avulla luoden turvaa ja luottamusta. Lapsi oppii sitä kautta hallitsemaan syntyviä tunteita, eivätkä ne laukaise mielikuvitusta lentoon, johtamaan ajatuksia. Konteksti sanakieleen vahvistaa tunteiden hallintaa ja ymmärretyksi tulemista. Tunteet hyväksytään, mutta niiden ei anneta johtaa ajatuksia, niiden annetaan synnyttää uutta, mutta otetaan ne hyvään kontekstiin sanakielen avulla.

Suurin syy siihen, että tunteet hallitsevat ihmisten ajatuksia on pelko. Pelon alla ei tunnisteta sisäisiä myötätunteita, mutta ei myöskään vastatunteita, niiden heijasteita eikä negatiivisia tunteita.

On todella rankkaa olla toisille vain kohde, johon he projisoivat omat tunteensa. On todella rankkaa puhua vain siitä mitä muut suostuvat kuulemaan, ja olla puhumatta niistä asioista, joista itse on kiinnostunut. Toinen puhuu käskymuodossa, toinen epäilee, joku kysyy, kieltää ja/tai hyväksyy kuulemaansa. Liian monen ihmisen elämä tuhoutuu omilla ehdoillaan elävien ja kaikessa hallitsemiseen pyrkivien ehdoilla. Niitä kasvoja en unohda koskaan, jotka jäivät elämään sieluuni, jonka elämä päättyi liian varhain.

Ei elämää jaksa aina katsoa realistisesti. Nyt lähden kesälaitumelle, ja katselen kauniita kukkia ja unohdan arjen, ehkäpä löydän itseni sieltä kauniilta niityltä rajamaisemien laidoilta näkemättä enää sitä mikä on totta.


Raija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti