MIESLUONNE JA HYBRIS

Maailma on kirjoitettu mieskulttuurin näkökulmasta. Sarasvuo kirjoittaa kirjassaan ”Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä”, kuinka hän eräässä valmennussessiossa kutsuu lavalle esiintymispelkoisen naisen, ja on sitä mieltä, että häpeä hävitetään nolostuttamalla. Loppuhuipentumana Jari pyytää naista tarttumaan nänneihin, ja suoltamaan erikielistä tekstiä. Jarin näkemys on, että nainen on halunnut esiintymään, ettei kukaan muu pääsisi ja että pelon takana on seksuaalisuuden takautuma, josta pääsee eroon nousemalla ”seksuaalisuudessaan pinnalle, tullen esiin huutaen”.  (tämä tulkintani). Ylimielisyys voi olla hävitettävissä nolostumalla, kuten hybriksen määritelmää voisi avata Wikipedian kautta.

On erittäin vaarallista tulkita toisen puolesta asioita, erityisesti tunteita, sillä kaikkien persoonallisuudet ovat erilaisia.

Opiskeluaikoina luennoitsijana oli syrjäytymisen tutkija, joka oli elänyt kadulla syrjäytyneiden kanssa, ja tehnyt havaintoja syrjäytyneiden käyttäytymisestä toisiaan kohtaan ja tullut siihen tulokseen, että nokkimisjärjestys on sielläkin vallalla. Entäpä, jos näitä olisi tutkittu naisten keskuudessa, niiden hiljaisten, jotka ovat lakanneet puhumasta, vetäytyneet syrjään. Tutkimuksissa usein tulee esiin ne, joilla on pyrkimystä valtaan, näkymisen ja voittamisen tarve. Ylipäätänsä usein tieteessä ihmiskuva on seksuaalilähtöinen ja mieskulttuurin tuottama.

Häpeä eroaa ulkoa häväistynä ja itse aiheutettuna, ja on ne ovat täysin erilaisia. Halun ja tahdon jälkeinen olotila on nolostuminen, mutta kun toinen tulkitsee toisen haluavan ja halua ei olekaan, muisti hajoaa, itse ei ole paikalla. Muistan yhden tilanteen elämässäni, jossa halusin vajota suohon, kun ajattelin kiihkeästi erään miehen kohdalla, ”jos hän pyytäisi sänkyyn, olisin heti valmis”, ja mies alkoi tuijottaa minua läpi. Häpesin itseäni niin, että halusin kadota maan päältä. Se olikin ainoa paha häpeän tunne elämässäni, pieniä on kyllä ollut, mutta ulkoa häpäisyjä on tullut runsaammin, ja sen jälkiseurauksena muisti hajoaa täysin, ajatuksia ei saa kokoon, eikä tunnetta esiin.

Olin kaksi kesää kesäteatterissa näyttelemässä pois esiintymispelkoa. Uskon sen parantuneen juuri muistiharjoitusten vuoksi. Roolissa mielikuvaa on pidettävä pysyvänä lyhytaikaisessa muistissa esiintymisen ajan, kun on ensin oppinut vuorosanat. Tämä auttaa mielikuvien syöksyssä jälkeenpäin ottamaan ne haltuun, ja kun sen on tehnyt tuhansia kertoja harjoituksessa, lopulta harjoitus on tuottanut kyvyn saada muistikuvat hallintaan. Tämä ei vie kykyä vapauteen ja luovuuteen, kuten usein väitetään, sillä ne syntyvät lopputuloksena. Luovuuden prosessi on kolmiosainen, myyttinen, prosessi ja tulos. Tulosta käsitellään, ei luovaa tilaa.

Nuo hybrispersoonallisuusteoriat ovat monelle syrjitylle tuhon aiheuttajia. Lukematon määrä avuntarvitsijoita joutuu yhä vaikeampiin ongelmiin, kun avunantajat eivät kuule heidän kipuaan ja taustalla on juuri teoria ihmisen itsekkyydestä. Omaa kärsimystäni ei kuunneltu ammatti-ihmisten taholta, enkä saanut tukea. Niinpä ongelma vaikeutui vuosikymmenien ajaksi, niin, että lopulta vain vetäydyin täysin pois ihmisten keskuudesta ja rukoilin illat kuolemaa.

Raija