perjantai 19. helmikuuta 2016

KEHITYKSESTÄ JÄLJESSÄ



Paul Tiililä kirjoittaa tänään Aamulehden mielipideosastolla, kuinka vanhukset ovat jäämässä jalkoihin kehityksestä, teknologia pyyhältää ohi suihkukoneen vauhdilla. He, vanhukset, haluaisivat nähdä ihmisiä kasvotusten, kohdata vanhalla mallilla, jos niin sanoisi.

On todella turhauttavaa, kun media hehkuttaa suuria kehityskaaria, kuinka kaikki on nopeaa ja älykästä, kehittynyttä ja parempaa kuin ennen. Kuka uskaltaisi sanoa, että moni asia hoituu hankalammin ja hitaammin. Juuri niin, koska työssä on useimmiten enää alle neljä kymppisiä, jotka eivät aavista vielä, miten koko elämä muuttuu vanhetessa. Kehityksessä on menty taaksepäin ihmisen kohdalla.

Ihminen ei yksinkertaisesti ole kone, joka raksuttaisi älyllään mestarillisesti tuotannon ja voittojen tahdissa. Ihminen tarvitsee aikaa kohtaamiseen. Moni TV-ohjelma on puhekerronnaltaan jo niin nopeaa, ettei ehdi saada selvää sanoista, sitten ne keksivät vielä selkokieliset uutiset meille hitaille. Professori Markku Niemivirta vastasi taannoin, että artikulointi on selvästi heikentynyt nykyopiskelijoilla.

Kun älyteknologia ja tehoajattelu ajetaan tähän pisteeseen, mitä se nykyään on, yhä ongelmallisemmiksi nousevat ihmissuhteet. Koulukiusaaminen on huipussaan, nuoret tarvitsevat kohtaamisiin tunteita. Asenteet ja julkitieto johtaa näkemyksiä, ihmistä ei enää kohdata, tunteet eivät ehdi mukaan kokemukseen. Tilalle tulevat varjotunteet, jotka negatiivisina alkavat johtaa kokemuksiamme, ne seitsemän kuolemansyntiä. Ihminen ei ehdi saada kokemaansa haltuun, tutkia sitä, mitä kokee, vaan sosiaalisen sirkuksen asenteet ja yleinen mielipide tallaa ne piiloon alitajuntaan.

Ihmisoikeudet, ne ovat enemmän kuin someaika mahdollistaa. Me todella tarvitsemme kohtaamisia kasvoista kasvoihin.

Raija




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti