Kasvatus on
kasvamaan saattamista, sanoi J.A.Hollo, kasvatustieteilijä ja sivistyksen edelläkävijä.
Kasvatusarvoja
ohjaa ihmisyyteen kasvussa hyveet. Tämä blogini tarkastelee aikuisena kasvamista,
tietoisempaa puolta, mutta ei hylkää sisäistä lasta, jossa asuu aidot
tunnekokemukset, vilpittöminä, herkkinä, haavoittuvaisina, uskaltavina, rohkeina
ja mieltäkin hoitavana, minne on hyvä sukeltaa tutkimaan itseä välillä, ettei
tunteet häviä ja järki ota liikaa valtaa kohtaamisiin.
Tavallaan me
olemme kaikki toistemme opettajia, sekä negatiivisesti että positiivisesti. Asia
riippuu siitä, mihin kasvatuksen asiat ja keinot kohdistuu. Hyvä opettaja
näkee, mikä on puutteellista kasvajan kannalta ja mitä oppimalla hän saisi
hyvää elämäänsä, se on suorastaan rakkautta. Pidän kuitenkin ihmisiä tavallaan
heikkona kasvatusinnossaan, en aliarvioi heitä, me vaan olemme kasvussamme jokainen
omalla tasolla, emmekä huomaa toisen kasvun tarpeita aina oikein, yritämme
selittää toiselle, mitä osaamme itse. Äitini ymmärsi syvästi vapaan leikin
tärkeyden oppimisen oppimiseen ja henkiseen kasvuun yksilöllisesti, opetti
runoutta ja leikki sanoilla, erotti syvät ja vakavat väitteet näkemyksissä
kasvun ulottuvuuksiin, jotka ovat elämäntukipilareita ja antoi leikin luoda
perustaa itsensä löytämiselle oppimisessa itseohjautuen. Kansakoulun opettaja
johdatti yhteisölliseen leikkiin.
Parhaimpiin
opettajiini kuuluva, ystäväni 43 vuotta, kun hänen mielenterveytensä murtui ja
oli lepolomalla mielenterveyskeskuksessa. Hän sanoi, ”yksi ainoa ihminen pysähtyi
kuuntelemaan minua, ja hän oli siivooja”. Olivatko keskustelut ammatti-ihmisten
kanssa olleet liian paljon metodien toteutusta, ei aitoa kuulemista, jossa
minärakentumisen kautta olisi menty eteenpäin itseohjautuvasti. Elämänopettajat
tulevat usein ihan muualta kuin virallisten tahojen kautta, alkoholisti tien
varrelta, kaupan myyjä kassalta, he voivat sanoa merkittävät sanat, kasvatuksen
professori voi ohjeistaa sellaisten arvojen maailmaan, jossa yksilöllisyys ei
ole kasvun keskeinen asia, vaan yhteiskunnallisten hyötyjen toteutuma.
Suurin osa
opettajistani on ollut yhteiskunnallisten arvojen toteuttajia ja sitten ammattiosaamisen
erityisopettajat. Oli opettajia, jotka näkivät tarpeeni ja oppimisen kykyni
sekä tyylini, millä tavoin opin, kuten yksi mielen asiantuntija, ”kasvatus ja
oppiminen ovat pahimpia elämän tuhoajia”, hän neuvoi ja näki, että olin
ratkaisukeskeinen ja antoi minulle vinkin, mitä olisi hyvä tutkia. Yksi
psykologian opettaja ei tunnistanut juuri lainkaan käyttäytymisen ongelmia,
mutta hän olikin suuntautunut oppimispsykologiaan ja yritti korjata mallilla ja
neuvoilla ulkoiseen käyttäytymiseen, pöytätapoihin, vaikka kehoni levottomuus
oli tullut kaltoin kohtelusta ja olisi tarvittu yhteisöllisen kiusaamisen problematiikan
tietoa. Sosiaalialan opettajissa ilmeni ongelmaa, että he keskittyivät
persoonallisuuteen, eikä yhteisöllisiä valtataisteluita nähty, syrjinnän mekanismeja.
Menneisyyttä
tutkittaessa muisti ei aina ole paras asioiden selvittäjä, tarvitaan
viitekehyksiä ja teorioita ymmärryksen syntyyn. Olen seurannut monia vanhempia
ihmisiä, joiden paluu lapsuuteen on tavallaan jäänyt joko positiiviseen ja/tai
negatiiviseen kehään. Kun muisti kulkee omia vanhempia kohti muisteluissa,
ensimmäisiä voivat olla negatiiviset kokemukset ja matka itseyteen saattaa
jäädä puolitiehen, vanhemmista jää vaillinainen kuva, eikä asioita osata eritellä
ja vanhemmat ovatkin sitten hirveitä ihmisiä. Jos olisin muistitutkija,
perehtyisin enemmän sosiaaliseen valtaan ja muistamisen oikeuteen kuin
valkuaisen kerääntymiseen aivoissa, lääketieteelliseen näkemykseen.
Joskus asiat
voivat olla niin vaikeita, ettei ihminen pysty niitä kohtaamaan, vaan torjuu ne
mielestään, pahimmillaan mieli jakautuu täysin, ja ihminen elää jakautuneessa
mielessä, näkee tai ei vain negatiivisia asioita, turvautuu liikaa unelmiin ja kauniiseen,
ylipositiivisuuteen, tunne-elämä voi sulkeutua, aitouden viesti kadota. On eri
asia tuottaa positiivisuutta mielekkäiden tapahtumien ja toimien avulla kuin elää
jakautuneessa mielessä näkemättä totta, molemmat voivat tuoda hyvää, mutta myös
heikentää ihmisten kohtaamista, kun heijastusvaikutukset ovat suuria, ja tunnesiirrot
johtavat hylkäämisiin, kun negatiivista tai positiivista ei kohdata. Yksi
opettajistani sanoikin kerran, ”sinun tehtäväsi näyttää olevan tuoda esiin se
negatiivinen, olla omatuntona tässä yltiöpositiivisten maailmassa”.
Kaltoin kohteluista
on todettu, että ne tuottavat oppimisongelmia, mikä näkyy aivojen biologisena
muutoksena, oppimiskyvyn menetyksenä. (Kirjasta, Katkennut totuus, Anssi Leikola).
Kirja kertoo filosofisesta näkökulmasta mielen oppimisessa, mikä perinteisessä
psykiatriassa voi jäädä ulkopuolelle metodologisena ongelmana ja ihmiskuvan vaillinaisuutena.
Useimmat tutkimukset näyttävät kehittyvän nk. oppivan minuuden, minäkehityksen
jälkeisessä tuloksessa, joista katoaa yksilökeskeisen katsomuksen vuoksi
sosiaaliset vaikutteet, kun pääsääntöinen vaikute sosiaalisella eläimellä on kehonkieli
ja hyväksynnät tulevat sitä kautta, ymmärryksen puitteissa.
Unet ovat
jännittävä matka tutkia itseään, omia pelkoja ja haaveita, syväoppimisen ulottuvuutta.
Kun taannuin lapsen tasolle pahassa traumassa, uneni vei minut usein lapsuuden
maisemiin, joissa unikuvat palauttivat minuutta takaisin. Aikuisuudessa, kun olin
kokenut ahdistusta, kauhua ja oppimattomuutta, näin unia, jossa ystävät tulivat
uniin, kuin kertomaan ristiriitaa menetyksien ja toiveiden välillä. Viimeksi
näin unen, jossa ystäväni kävi halaamassa monta kertaa ja alistaja käveli
ulospäin pois tilasta, jossa olimme, mielen parannuskeino.
Omat tarpeet
voivat olla sellaisia, joita ei voi aina toteuttaa ja toinen tulee tukemaan
kasvussa ja oppimisessa, pahimmillaan ne sulkevat pois vallan avulla yksilöitä
yhteydestä. Yksi ystävyyssuhteeni toi luonteenpiirteiden ilmiön esiin, avoin ja
puhuva luonteeni auttoi häntä, kun hän oli jäänyt puhumattomuuden kuiluun, toisen
ystävyyden vaikutuksesta oma ahdistukseni lievittyi, kun näin toisen iloa ja
eteenpäin pyrkimystä, uuden luomista. Yhdessä elämäntilanteessa oma sulkeutumiseni
avasi tunnelukkoja, kun hoidin lapsia päiväkodissa, heidän intonsa ja ilonsa. Joskus
emme näe omaa kipua, ja toisen kipu sekä kertomus voi tuoda näkyviin omaa kokemustamme,
palauttaa muistoja, jotka olemme unohtaneet, kokemus tulee näkyväksi. Kivut
ovat vaikeimpia kohdattavia, joudumme kohtamaan monta kertaa tapahtumaa, ennen kuin
näemme sen.
Joku sanoi,
ettei rakastamiseen ja oppimiseen voi ketään pakottaa. On totta, että kykenemme
rakastamaan ja oppimaan, kun olemme ensin sen kohdanneet itsessämme, olemme ihastuneet
omiin erikoisiinkin ajatuksiimme, uudenlaisiin mieli/kielikuviin, jolloin
erilaisuus ikään kuin on heijaste omasta, minkä toisessa hyväksyy. Myötätunto
on osa oppimista, ymmärrämme toisen kokemusta, mutta se ei ole koskaan omien
määritelmien ja kokemusten synonyymi, vaan toisen kertomuksen ja kokemuksen
kuuleminen ja sen kunnioittaminen. Toisen rakastaminen on tahtoa, kysytäänhän
sitä jo avioliiton solmimisessa, se ei ole pelkkää tunnetta, on laskeuduttava omasta
ylimielisyydestä alas ja tahdottava kunnioittaa toista, haluttava hänelle hyvää,
eikä vaadittava omien arvojemme mukaista olemista ihmisyydessä ja sen toteutumisessa.
Yksinkertaisuutta
ylistetään joskus turhankin paljon, riittää kun vaeltelemme metsässä, käymme
ongella ja elämme kehoaistimusten elämää nauttien siitä, mikä sinällään on
hyvin tärkeää ja tarpeellista, rentoutumista, mikä ei välttämättä estä
ajattelua. Kun joudumme nousemaan eri tasolle ja olemme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa,
kuulemamme ja näkemämme synnyttää heijastuksia omiin ja toisen kokemukseen,
vaikeampana luonnekehityksenä tunteensiirto täysin toiseen omia tunteita tunnistamatta,
valtarakenteiden tuoma ongelma, ilmoitamme oikeaksi vain oman järkeilyn. Sanakieli
ei aina riitä kertomaan monipuolisesti eri syitä käyttäytymiseen ja valintoihin.
Monipuolisuus ja henkinen kasvu on silloin oleellista, kasvaa toisen avulla,
saaden ja antaen tukea. Moni karsastaa toisenlaisuutta, erilaista toisessa, on
liian vaikeaa tutkia moniulotteisesti asioita, se vaatii harjoittelua. Kysymyksiä
on pilvin pimein, tuleeko kateus ja ahneus väliin, hallitseeko tunteet tai ruumiinhimot,
vai onko ne kulttuurin tuomia ongelmia vallankäytössä ja vertailussa, vai onko
Narkissos ongelma sittenkin totta, terveenä ihastumisena itseen hyväksynnän
kautta tai ylimielisyyteen johtavana. On helpompi ottaa vain rennosti ja
nautiskella omasta ruumiista. Henkisen puolen ymmärtäminen vaatii paljon,
kielen, mielen, tunteet ja sosiaalisen ulottuvuuden, uskovilla hengellisyyden.
Olemme kuitenkin matkalla monella tasolla, joskus vain osa minuutta toimii ja
hyvä niin, sillä kokonaisvaltaisuus on raskasta, loppumetreillä oppimisessamme voimme
saavuttaa kokonaiskuvia. On eri opetusaineita, joilla säädellään perustaitoja,
kuten matikka, kieli ja liikunta, jota on sanottu riittäväksi. Itse pidän kaikkein
tärkeimpänä mielen ja tunteiden osaamista, joiden kautta löydämme itseämme ja
toista. Sosiaaliset suhteet ovat usein rakentuneet hierarkkisen järjestelmän kautta
käyttäytymiseen, toisia kumarrellaan, toisia halveksitaan. Henkilö, joka on
julkisesti fiksu ja sinulle ymmärtäväinen, voi olla toiselle törkeä.
Kehollisten
harjoitukset ovat kuin kehto, jossa harjoittelemme henkisen puolen näkymiä.
Lauluja laulamalla saamme kehollisen vahvuuden ottaa vastaa henkisen puolen
kokemuksia, niin kuin pieni lapsi leikkiessään saa toiminnallisen kyvyn ajattelun
kehitykseen, siirtää muistikuvia etuotsalohkolle käsiteltävään muotoon, ottaa
asian haltuun, kestää tunnereaktioita ja liittää ne kehityshistoriaan.
Henkisessä kasvussa mennään aina kohti syvempää itseä, jonne on poimittu
talteen historiasta tulleet kokemukset ja opit, kauneimmillaan tulemme lopulta lapseksi
takaisin, joka on täydellisesti kokeva, herkistynyt hienovireiseen havainnointiin
ja kokemukseen, aistimaan vapaasti, iloitsemaan itsestä ja toisista sellaisena
kuin he aidosti ovat, vaatimatta heille omien näkemysten olemista ja oppimista.
Kärsimyksiä
ei voi verrata, elämä on kärsimystä, sitä on syytä helpottaa tukien toisiamme.
Meissä on pysyvää ja muuttuvaa, nähden uutta kasvamme, kehitymme ja opimme.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti