Joku
kirjoitti jossain joku aika sitten, että epäaitous ärsyttää. Ajattelen, että
sekä aitous että epäaitous ärsyttävät toisissamme, sillä enimmäkseen ihmiset
peilaavat omia kokemuksiaan. Pieni ärsyyntyminen on jopa hyväksi, kun aggressio
hieman nousee, niin se tuo aktivisuutta ja liiallinen taas kehittää vihan ja
syöksee inhon markkinoille vallan himoitsemiseen. Minua ärsyttää liian kiltit,
liikaa kauneutta tyrkyttävät, kaunopuheiset, niin ettei särmää tahdo näkyä
missään. Olen ollut itse liian kiltti, totellut liikaa, vastustamisesta olen
saanut julmia rangaistuksia, olen ollut joskus aggressiivinen ja omatuntoni on
soimannut. Jokseenkin kysymys lienee siitä, että kauneususkomukset eivät vastaa
sitä todellisuuttani mitä näen ympäristössäni, eikä varmaan monen muunkaan
kohdalla.
Filosofi
Martin Heideggerin teoriassa asioilla on aina vastakohtansa. On tunteet ja
tunteeton. Pitkän ajan väkivallan alla eläneenä koin tunteettomuuden kauden,
eli elin kauhun alla, mikä sinällään tunne, mutta katsoessa sitä
kokonaisuudessa, kehon ollessa jatkuvassa puolustustilassa, tunteet eivät tule
tietoiseksi, joita voisi itsessä käsitellä, sillä kauhu tuhoaa kehollisesti aistimukset
hajottamalla, kuten minulla. Joskus ne voivat olla myös torjuntaa
psykologisesti ajatellen, jos valintaoikeuksia on. Elämäni opetti minut löytämään
sisäiset minuuden syvimmät tunteet vanhempana ja analysoimaan niitä tarkemmin,
ja omituisesti kärsimykseni oli suoja, psyykkinen puolustus suojasi sisimpääni,
mutta oli erittäin raskas, mitä en soisi kenellekään. Kärsimystä tulee aina
vähentää, ei tuottaa sitä.
Aitous on kuitenkin
aina läsnä, vaikka se olisi jotain osaa minuudesta näkyvänä, aggressiot, toiminta,
kielikeskeisyys. Epäaitoudesta puhutaan siinä mielessä, että harmonia on
kadoksissa, on ristiriitaa kokemuksessa, puheissa, reaktioissa, tunnevaltaisuudessa.
Ihminen ei ole aina tietoinen ristiriidoista, tavoitteet voivat olla jatkuvasti
esillä, sisäinen minuus kadonnut, eikä yksilö välttämättä saa kosketusta omiin tunteisiinsa.
Tämä on hyvin yleistä, sillä kulttuurien kehitys on juuri perustunut erillistämiseen
erilaisuuden menettämisenä, jakautunut osiin minuuden suhteen, yksilön
kokemuksia ei arvosteta tunteissa, sisäistä viestiä kokemuksesta, vaikka
tutkimusta on paljon. Sitä ei vaan arvosteta, koska ihmisiä halutaan hallita näiden
oppien kautta antamatta ihmiselle itsemääräämisoikeutta. Itsemääräämisoikeus on
mielenterveyden perusta, ellei sitä ole, mieli sairastuu.
Taustalla on
sekä psyykkiset yksilön kehitysongelmat, oppimisen yksipuolisuus ja ehkä suurin
vaikuttaja on ylivalta toiseen nähden, mikä juuri periytyy hierarkkisen
yhteisöjärjestelmän jälkitautina. Kohtelu jättää niin pahoja jälkiä, että keho oireilee,
vaikka ajatukset olisivatkin ihan kohtuullisia ja fiksuja. Näihin
ristiriitoihin yksilöt reagoivat ja turvallisuudentunne heikkenee, luottamus
rakoilee ja se aiheuttaa hämminkiä ja epävarmuutta. Elämme luulojen erämaassa,
kun pitkittyneet ongelmat seuraavat seuraamistaan, traumat toistavat itseään.
Monissa
ihmissuhteissa näkee, että ajattelu ja tunteet ovat heijastuksia piilossa
olevista asioita. Kun jonkun ihmisen itsetuntoa heikennetään yli äyräiden,
pelolla, häpeällä ja syyllisyydellä, kun alistamalla vaikuttaja alistaa
henkilöä, tämä tulee esiin alistetulla toiseen ihmiseen vaatimuksena, hän ei saa
ollenkaan tehdä virheitä, vaan hänen on oltava täydellinen alistettuun nähden.
Ihmiset käyttäytyvät eri lailla eri ihmisiin, peilautumiset ovat erilaisia, olosuhteet,
tilanteet, roolit. On yksilöllisiä ja/tai yhteisöllisiä rooleja ja oppeja sekä
käytänteitä. Nainen vaietkoon seurakunnassa, asustaa monessa perheessä,
uskonnot tuhoavat perheitä, jos monet muutkin teoriat ihmisen oikeuksista
sukupuolien tai roolien kautta, toimintojen yksipuolisuutena, ilman oikeuksia itseensä
yhteisövallan alla. Roolit ovat myös osittain suojaavia oman tietoisuuden
valossa, osata ja ymmärtää asiaa, mutta voivat viedä ylivaltaan.
Niin
yksityishenkilöt, yhteisöt kuin ammatti-ihmisetkin joutuvat monien kokemusten
ja opetusten vaikutuksesta kantamaan syyllisyyttä, vaikka eivät ole syyllisiä,
vain koska ihmiset eivät kykene kohtamaan omia tunteitaan, vaan siirtävät ne
toisiin, ammattikielellä transferoivat. Lääkäriä haukutaan, kun ei kestetä
esim. oman sairauden kertomista, opettaja on syyllinen kodin kasvatusongelmiin,
sosiaalityöntekijä saa osakseen tuomiota puuttuessaan perheen valtaongelmiin.
Eriarvoisuus on pahimpia hierarkkisuuden jäänteitä, toinen alkaa tarkkailijaksi
virallisesti ja/tai epävirallisesti, eikä luonnollista virtaavaa vuorovaikutuksiin
synny.
Elämäni
parhaimpia oppimiseen tuli psykologian opettajalta kymmeniä vuosia sitten,
ihminen löytää toisesta aina heikoimman kohdan ja iskee siihen, tiedostamatta
tai tiedostaen. Tunteiden projisoiminen ja vian näkeminen aina toisessa ei rakenna
hyvää, eikä suojele ketään. Aina löytyy ihmisestä heikkoutta, johon voi iskeä,
silloin on parempi miettiä omia oikeuksiaan, onko vain toisen arvostelija.
Kaikissa meissä on heikkoutta ja vahvuutta. Jos ja kun yksilö näyttää vahvalta itsepuolustuksessaan
lyöntien jälkeen on häpäisevää nimittää häntä narsistiksi, vaikka se kuinka
nousisi pintaan kehollisena voimakkuutena ja odottamalla hänen romahtamistaan
ikään kuin nöyryyden merkkinä. Arviot voivat olla hyvin yksipuolisia ja yhden
käsitteen alle kulkevia. Herkästi sanotaan, sinulla on heikko itsetunto, kun on
selkeästi tehty väärin ihmistä kohtaan. Asioista nähdään vain pinta, eikä tieto
kulje, tietoisuus ei ota vastaan ja on mukava uskoa kauniiseen tarinaan. Ei
syyllistämistä pidä harrastaa, se on inhimillistä ja kuuluu vastuun ottamiseen,
rehellisyys tuo voimaa ja vapautumista. Näennäiset anteeksipyynnöt tekevät
pahaa jälkeä ja kosto elää. Valhe jää elämään totuutena ja sanansaattaja
eristetään yksinäisyyteen. On helppo syyttää toista, kuinka hän loukkaa, ei ole
asiallinen, puhuu vääristä asioista, ymmärtää väärin, tuntee väärin ja kaikkea
muuta, mitä ei itse haluta kohdata ja haluta kokea itseään erehtyväisenä. Jos
ja kun näkee vain itsensä hyvänä, ihastuu omaan kauneuteensa, silloin rumuus on
etsittävä muualta. Kuitenkin tuo tunteiden kohtaamattomuus ja valhe on
huomattavasti raskaampaa kuin elää totuudessa. Silloin kun rasitus on liian
suuri, ihmisen psyykkinen puolustus luo kauniimpaa tarinaa tapahtumista ja
kokemuksistaan ja se on raskas taakka, jossa ihminen uupuu yhä enemmän, tätä ei
pidä sekoittaa positiivisiin kokemuksiin, mikä on kokonaisvaltaista
hyvinvointia. Jossain vaiheessa pitäisi aikuistua ja oppia tuntemaan omia
reaktioita.
Joskus voi
olla niin, ettei ihminen pääse ulottamaan kokemuksiaan tunnepuolelle ja mielen
kokemuksiin, on vain kielellistä muistia, matemaattisia kaavoja, ja/tai
pelkästään toiminnallisia tapahtumia.
Psykologian
tutkija Stanley Milgramin tutkimukset todistaa kuinka raadollinen ihminen on,
hän on valmis tappamaan käskystä. Syrjintää syntyy, kun toiset ovat tarkkailijoita
ja/tai asema suo oikeudet valtaan alistaa muita.
Sosiaalityössä
joutuu kohtaamaan kovin paljon erilaisia käytännön ongelmia, mutta myös psyykkisiä,
mitkä ovat huomattavasti vaikeampia. Eräässä perheessä työssäni toin esiin
lapsen pahan oireilun ja ilkeyden toisia lapsia kohtaan, työskentelin
päiväkodissa. Ensimmäinen reaktio vanhemmilta oli, ”meillä ei ole mitään
ongelmia, sinä aiheutat kaikki ongelmat”, psykologinen kieltovaihe. En halunnut
aiheuttaa lisää ahdistusta ja sanoin, että tehtävä voidaan keskeyttää, jos minä
aiheutan kaikki ongelmat. Pyydettiin anteeksi molemmin puolin aiheutunutta
pahaa oloa. Perhe kertoi myöhemmin, etten halua tavata heitä, alkoi valhevaihe,
koska he eivät kyenneet kohtamaan ongelmaa, he olivat eläneet onnellisuuden, virheettömyyden
ja kauneuden kuplassa. Ja oma syyllisyys siirrettiin kannettavakseni, eikä sitä
koskaan korjattu, vaan minut syrjäytettiin oikeudesta mielipiteisiin,
suljettiin ulkopuolelle. Ammattilaisena minä kestän sen, mutta se oli oudointa,
että terapeutti alkoi etsiä vikaa minun käyttäytymisestäni, vaikka otin asian
esiin erittäin hienovaraisesti. Syyllistäminen jatkui. Asiat ovat monimutkaisia.
Tämä ei tarkoita, että ammattilaisilla ei olisi ongelmia, on vain nähtävä
selkeät vääryydet.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti