HYBRIS

 

Maailma on täynnä uskomuksia, mitkä johdattavat meitä harhaan, luovat yhtenäisiä harhaisia näkemyksiä, joita pidetään yllä joukkovallalla, ja jota demokratiassa toteutetaan. Vuosituhansia tämä on ollut vallitseva hallintamuoto. Näkemyksiä luovat useimmiten johtavat henkilöt, joilla on myös tarve ylivaltaan, hallitsemaan muita ihmisiä. Sen uskotaan olevan oikeudenmukaista, jos joukko päättää yhdessä näkemyksen, usein johdateltuna. Olen toista mieltä, valta ei takaa hyvää näkemystä ja sisällä viisautta, vasta tieto sinällään on turvaa, jos se on loogista. No, joku voi sanoa, että ei myöskään loogisuus. Ihminen tarvitsee myös illuusioita, jotka auttavat häntä ajattelun syntymässä, uuden luomisessa ja mielekkyyden kokemisessa itsen olossa. Rajat täytyy kuitenkin löytää tietoisuuden suojaamisessa. Ihmisyys kaikilta osin on sitä, että jos jotain kehitetään liikaa, se voi heikentää toisen puolen ja/tai osien toimintaa. Yksi esim. elämän varrelta tulee mieleen, kuinka syvältä liiallisuus voi olla vaurioittavaa. Henkilö, joka harjoitteli äärettömän paljon urheilua, sai vaivakseen sydämen toimintahäiriön. Sydämen toiminta ikään kuin muuttui vastaisuudeksi, eli verenkierto alkoi toimia toisinpäin. En osaa tätä kertoa varmaan oikein, mutta hän joutuu käymään puolen vuoden välein sairaalassa kääntämässä sydäntä nukutuksessa.

Uskomuksia kehittävät ja kuljettavat ihmisten tietoisuuteen uskonnot ja filosofiat. Viisaus on usein vuosikymmeniä hiottua, vuosisatoja uudelleen mietittyä, vääristyneitä mielikuvia kuljetetaan ihmisten mieliin vastuuttomasti, uskomukset muuttuvat vallitsevaksi totuudeksi. Uskomukset vahvistuvat, kun niitä toistetaan, ja ne saavat voimaa joukkojen yhtenäistämisessä. Ei ole väärin, jos oikea tieto vahvistuu, väärin on, jos uskomukset alkavat johtaa ajattelua.

Alla määritelmää lyhyesti hybriksestä. Tuo harhainen luulo yhteisön viisaudesta on vienyt vainoharhoihin, joissa ihmistä hallitsemalla uskotaan omiin harhoihin. Siinä ei pystytä näkemään vallan vaikutusta, tulkintaa omien linssien läpi. Se perustuu kasvatuksen ja opetuksen kaikkivoipaan näkemykseen ja joukkovallan ihannointiin. Tosiasiassa on kysymys ihmisen uhraamisesta omien syntien vuoksi, mitä mielestäni Kristinoppi kertoo Jeesuksen kautta. Kristinuskossa on sorruttu palvontaan ja hierarkkisiin valtamenetelmiin ihmisen luonteen ylimielisyyden vuoksi.

Hyvä esimerkki joukkovallan voimasta on tulkinta toisen itsekkyydestä, jos yhteisö lyö häntä. Psyykkiset puolustusmekanismit nousevat pintaan, ja ihminen näyttää itsekkäältä, voi jopa hyökätä yhteisöä vastaan, tai yrittää muilla keinoin nostaa itseään alistamisen ikeestä. Itselläni se tapahtui opiskeluun panostamalla ja tutkitun tiedon vahvana arvostamisena, sitä esiin tuoden. Tämä oli nk. terve puoli, jossa kykenin tietoiseen toimintaan. Mutta sitten oli psyyken puoli, joka jatkuvaan puolustukseen joutuessaan tuhosi ajattelukyvyn, näkemysten muodostamisen, koska kauhu vei ajatukset hajaannukseen ja pakkoroolit toivat kivettyneen ruumiin.

Pakkoroolit on yhteisön vakiintunein muoto hallita asioita ihmisyyden kautta. Se tuhoaa yksilön kykyä ajatteluun, psyykestä tulee ”möykky”, eivätkä ihmiset kykene erottelemaan tunteita, vaan mielestä tulee este ajattelun ja tunteiden kokemiseen.

Joukkovallalla päädytään useimmiten vainoharhoihin, yksilön mielenterveys on paremmin mahdollista, joukkoharhoja ja joukkopsykooseja on mahdotonta hoitaa, jos tietoa ei ole saatavilla eikä tieto ohjaa tekoja eikä ajattelua. Yksilön oikeudet turvaavat yksilön tervettä järkeä, joukkonäkemykset tukevat enemmän harhoja, koska yhteinen näkemys on jopa mahdotonta saada aikaan, koska yksilön synnyttämät mielikuvat eivät rakennu siten vallan rakentuessa, vaan vievät uskomuksiin. Ainostaan tiedon hyvä konteksti ihmisyydessä auttaa löytämään toimivia ratkaisuja, jolloin ihmisyyteen on hyväksytty sekä tietoinen että tiedostamaton puoli näkemysten synnyttäjinä. En ole nähnyt positiivisesti rakentuvaa yhteisövaltaa, jossa tieto olisi ohjaajana, vaan mielikuvat hallitsevat mielien kautta eriytymättä johdonmukaisuuteen.

Raija

Wikipedia:

Hybris (m.kreik. ὕβρις, ”loukkaus”) tarkoittaa nykyaikana liioiteltua itsevarmuutta ja -luottamusta, joka lopulta usein johtaa ansaittuun rangaistukseen. Antiikin Kreikassa hybris tarkoitti toimia, jotka niiden tekijä suoritti häpäistäkseen uhriaan tarkoituksenaan siten ylentää itseään.

Hybris oli antiikin Ateenassa rikos. Rikkomuksina tätä lakia vastaan pidettiin kaikkea aina pahoinpitelystä seksuaaliseen väkivaltaan ja siitä julkisen tai pyhitetyn omaisuuden varkauteen saakka.^[1]

Antiikin kreikkalaisessa kirjallisuudessa esimerkki hybriksestä ovat Homeroksen Odysseiassa Penelopen kosijat. He joutuvat lopulta maksamaan julkeasta käyttäytymisestään Odysseuksen perhekuntaa kohtaan.

Hybriksen vastakohdiksi on mainittu itsekritiikki ja itseironia.^[2]