KUUNTELE YKSILÖN TODELLISUUTTA

 

 

Rakkaus on merkittävin asia ihmisyyteen vaikuttavista tekijöistä. Luin äsken aivotutkijan ja empatiaan erikoistuneen Katri Saarikiven kolumnin, YLE:n sivuilta, jossa hän sanoo, että romanttinen rakkaus ei ole tunne, vaan motivaatiota. Uskon tuohon. Rakkauden taustalla on ihailu, normit ja arvot, mitkä voivat vaikuttaa siihen, mitä ihailemme, mihin motivoidumme. Ainoan synnynnäisen motiivin taustalla on uteliaisuus, vauva nostaa päätään kohti oman äidin rintaa hajun perusteella lukuisten äitien joukosta. On siis nähtävä kokemusta ihailuun johtavana sekä kehoaistimusten kautta kehittyvinä, että merkitysten, jotka ovat enemmän mielen ominaisuutta, vuorovaikutuksesta kehittynyttä aitoutta, kunnioitusta, kuulemista, näkemistä ja huomioimista.

Lapsuudesta muistan hyvin, kun joillekin lapsille saatettiin sanoa, ”olet piru”. Tuo Raamatusta ja jos mistäkin tullut ihmiskuva ihmisen pahasta katsotaan olevan synnynnäistä, mitä ei voi muuttaa. Pitkään esim. psykiatriassa puhuttiin itsekkäästä lapsesta. Nuo käsitykset joutavat romukoppaan, hyvyys ja pahuus ovat kehittyviä ja opittuja, kasvatuksesta tulleita, kenelläkään ei joka asiassa, eikä täydellisenä, toisilla alttius on herkempää. Lapsen täytyy olla itsekeskeinen aika pitkään, vähintään kolmen vuoden ikään, että ajattelukyky voi alkaa kehittyä, minuus kokonaisuutta kohden. Aikuisten suhtautumisen keskiössä on lapsen suojeleminen kehitystason mukaan, missä minuus voi säilyä sekä tietoisena että tiedostamattoman olemassaolona itseyden valinnanvapauden säilyttäen. Rajat ja rakkaus, oppiminen ja tunteet vuorottelevat toiminallisten harjoitusten avulla. Ei ole hyvä mennä liiallisuuteen, kultainen keskitie estää monia vaurioita. Mieli on kuin sisäisesti kasvava puu, joka puhkeaa lehtiin kokemusten myötä. Ellei tuo sisäinen puu kasva, ihminen jää kuin kuoreksi, kehoksi ja rooliaan suorittavaksi ruumiiksi. Sisäisen itsen ja henkisen aktiivisuuden merkitys on tunnettua hyvän terveyden kannalta. Ympäristön on annettava välineitä ja mahdollistettava ihmisyys monella tasolla.

On opittava erottamaan mielen prosessit vuorovaikutuksen kautta syntyneenä, omat havainnot kehoaistimuksissa sekä sisäisesti että ulkoisesti, muiden luomat kuvat itsestä, itsen luomat peilautumisissa, rankaisut, mahdollisuudet kehittyä ja oppia, kielen, mielen ja tunteiden erittelykyky jne. Esim. tietoisuus ja tiedostamaton. Tiedostamaton voi olla vapaassa tilassa mielessä, jolloin yksilö kohtaa kokemuksestaan tulevat tunteet ja erottaa syntyneet tunteet, ja sitten vuorovaikutuksen kohteluissa kehittyneet, palautteissa sanallisesti saadut ja peilautuvat, tiedon saanti ja arvot oikeutena. Nk. alitajunta, kokemuksien siirto piiloon on yhteiskunnallinen ja normien kautta kehittynyt ja oppimisessa sekä opetuksessa minuuteen vaikuttavana, mitkä voivat olla liiallisina vaurioittavia ja/tai tervettä pidättäytymistä ja kontrollia. Joskus jopa kuulee, että luovuus on lähtöisin alitajunnasta, siis psyykkisestä paineesta, kun taas itse olen kokenut sen tulevan vapauden tilassa, ikään kuin syväoppimisena, jolloin mieli on alkanut kehittyä jo unissa ja kehittyy niissä jatkuvasti.

Joukkovallassa vaaran tuo liiallinen samaistuminen persoonallisella ja persoona tasolla toisiin, mutta myös tarinoiden ehdoton samanlaisuus on vaaratekijä, jolloin yksilöä ei synny.

Oikeus omaan todellisuuteen on ihmisen henkisen kokemuksen perusta, muuten hän ei koe olevansa olemassa, minuus katoaa. Jos tuota todellisuutta ei tunnusteta, ihminen havaitsevana katoaa, tai muuttuu laumaeläimeksi, pahimmillaan menettää muistinsa, ja sekoaa mielestään, ei hallitse tunteitaan eikä muistiaan. Kun ihmistä ei kuunnella, hänen todellisuuttaan, merkitykset mielessä katoaa, hän ei halua eikä tahdo mitään, vaeltelee sattumanvaraisesti kohtalon kynsissä. Kun joku kirjoittaa runon luovuudessaan iloiten omasta todellisuudestaan, tuntuu pahalta, jos joku alkaa arvostelemaan runoa. Joku viisas opettajani sanoi, onko meillä oikeutta arvostella toisen elämää.

Jos ja kun ihminen joutuu luopumaan minän todellisuudesta, se on varma tie masennukseen. Itsekkyysajattelussa ja narsismiteorioissa kuvitellaan, että ihminen vaatii liiallisesti omia päämääriään. Vanhoillisessa kasvatuksessa, jossa hierarkkinen valta-asema määrittää ajatuksien kehitystä ainoastaan, ei huomioida, että ajattelulle tulee olla mahdollisuus, tieto ei välttämättä rakennu johdonmukaiseksi ja mahdollisuus itsensä mieli/muistikuviin, tieto rakentuu tottelemiseen ja uskomiseen, eikä sisäistä merkitystä synny. Tiedon ymmärtäminen vaatii ympäröivän todellisuuden yhteneväisyyttä tutkittuun tietoon, joskin teoria voi olla käsitteellisesti vieraampi, ja yksilö ratkaisee kontekstin todellisuuteen ja saa siten merkityksiä. Joskus tavoitteet ja päämäärät on niin epäselviä, ettei niitä voi konkretisoida, tai ihanteet epärealistisia tai muuten mahdottomia toteuttaa.  Ryhmäennakkoluuloteorioitakin on hyvä muistaa kysellä.

Sisäinen todellisuus voi kadota, lakastua, jos ympäristön ihmiset eivät anna oikeutta osallistumiseen, mielipiteeseen, ja/tai kokemuksensa kertomiseen, omaan todellisuuteen Tällöin voi käydä niin, että vain keho suurine lihaksineen toimii ilman sisäistä yhteyttä. Tietoinen ja tiedostamaton vapaassa mielessä ja ihmisen todellisuudessa tajunnallisena turvaavat itsen vapaasti valitsevana ja ylipäätänsä itsen olemassaolon.

Leikki on perustaa ajattelulle, se on moninaista, ja niitä luokitellaan erilaisiksi, vapaan leikin olemus on uuden syntymää. Kun leikki tulee unimaailmasta, se viedään oppimisessa hallittujen mielikuvien maailmaan, jossa syntyy uusia mielikuvia luovuuden fokuksessa ja ne sanoitetaan. Leikin tulisi säilyä pääsääntöisenä aina seitsemään ikävuoteen ja jäädä pysyväksi kyvyksi mieleen sekä jäsentyä sanakielen kautta ymmärrettäväksi. Euroopassa useammissa maissa leikkiä ei suojella ihmisyyden hyväksi, vaan lapsi joutuu jo neljän vuoden iässä sanakielen oppimisen yksipuolisuuteen ja se vie uskomiseen, eikä tuota uutta, lapsia on helppo hallita, mutta eivät ole ihmisyyden kasvua mahdollisimman korkealle henkisesti. Leikki ja luovuus voi myös jäädä hallitsevaksi piirteeksi ihmiseen, ja ehkä hyvä joskus näin, ellei yhteisön jäsenillä ole leikin kykyjä, he voivat inspiroitua ”villistä” taiteilijasta ja saada takaisin kykynsä oppimisen ytimeen.

Aivojen toiminnassa on hyvä eriyttää omien kehitysalueiden, kielen, mielen, ja tunteiden olevaisuus. Nämä voi saada haltuun vielä vanhuudessakin, kun tiedostaa niiden olemusta. Ehkä on vaikeita sairauksia, jossa eriytymistä ei enää pääse syntymään, mieli voi olla jakautunut, yliaistimuksiin tai mielen vajoamiseen, jos itsemääräytyminen, halu ja tahto riistetään erilaisin keinoin.

Raija