SYYLLISTEN SYYNÄÄMINEN

En ole syyllisten syynäämisen kannalla, en halua ristiinnaulita, enkä halua leimata ihmisiä. Syyllisyys on raskas taakka, kuten häpeäkin, joka voi murskata ihmisen niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Mutta en myöskään voi hyväksyä sitä, että toisten tekojen vuoksi uhrataan toisia ihmisiä. Syyllistämällä toisen ihmisen rikoksen tekijä syyllistää itseään yhä enemmän ja siirtää oman syyllisyytensä muihin, koska ei kestä sitä enää. Sitten on ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti halua kantaa syyllisyyttä ollenkaan, kieltävät tekonsa, ja ahdistuvat pienimmästäkin syyllisyydestä.

En ole myöskään orjallisten ja alistavien säännöillä terrorisoivien tapojen kannattaja. Kohtuullisuus kaikessa. Mutta sääntöjen poistaminen levittää koko ongelman taivaan tuuliin. Silloin tapahtuu irrationaalisuus, joka johtaa mielettömyyteen ja koko asian vesittymiseen. Kun asiaa ei käsitellä ollenkaan, tai se hoidetaan huonosti, häpeä ja syyllisyys ahdistaa ja vie kyvyttömyyteen kohdata rikoksen kohdetta tai itseään, myös valheelliseen elämään, jossa näennäisesti nautitaan elämästä, mutta niskassa on koko ajan oma syyllisyys. Kun kiinnitetään huomio persoonallisuuksiin, teko ei olekaan enää väärä. Tämä on juuri sitä medikalisoitumista ja psykologisointia.

Ihminen on vaan luotu vuorovaikutukseen, mutta ei toisen kyräilyyn, vainoon ja syyllistämiseen. Hyvään vuorovaikutukseen tarvitaan luottamus, kunnioitus, turvallisuus ja melko hyvä sanakielen osaaminen, että ymmärrystä voi syntyä.

Näyttää siltä, että yhteisöissä on moninaisia keinoja paeta tekojen seurauksia ja siirtää ongelma muihin asioihin uusien mielikuvien avulla tai ihmisiin. Rehellisyyttä ei osata etsiä, eikä osata analysoida sitä, mikä on villakoiran ydin. Useimmilla työpaikoilla ongelmien avaaminen ja niiden käsittely on täysin lasten kengissä. Lopputuloksena on jonkun syylliseksi leimaaminen, eikä asian periaatteita niiden toimivuuden kannalta ja poikkeuksia erilaisuuksineen kyetä käsittelemään ja joku henkilö joutuu lähtemään ulos ryhmästä ja häpeän alle. Kun esimerkiksi joku loukkaantuu, se on hänen henkilökohtaisen kokemuksen tulos, eikä sitä toiset voi määritellä vääräksi.

Nykyisten käytänteiden valossa on kuin tehtäisiin katharsista yhteisön enemmistölle ja yksilöitä uhrataan moraalin nimissä, pintapuolisen moraalin, jossa ihmisen oikeuksia hyvään elämään ei ole annettu ja kärsimystä tuotetaan vallan avulla.

Mediaseksikästä syyllisyyden etsimisessä on personoiminen ja psykologisoiminen. Käsitellään mitä merkillisin keinoin persoonallisuusongelmia, luonneominaisuuksia ja selitetään syytä ongelmiin niillä. Itse asia jää käsittelemättä, rehellisyys on tipotiessään. Koko asia hajoaa ihme perspektiiveihin, jossa ei ole mitään pelisääntöjä siitä mikä on oikein ja mikä väärin.

Kun syylliseksi syynätään joku henkilö ilman että hän on syyllinen, hän joutuu häpeän alle, ja muiden syrjimäksi. Tämä edesauttaa syyllisyyden lisääntymistä kaikissa henkilöissä ja syntyy jatkuva kierre päälle uhrin taakan lisäämisessä. Tämä on yksi syrjinnän synnyttäjistä.

Raija