MENNEISYYDEN VARJOT

Moni sanoo, ettei menneisyydessä pidä elää. Minusta se on kevyesti sanottu, ei se ole menneisyydessä elämistä, jos muistaa menneisyytensä. Kun tutkin omaa menneisyyttäni, siellä on monia vaiheita, ja niissä on erityispiirteitä, jotka on pitänyt huomioida, tai olisi pitänyt huomioida paremmin. Miten menneisyyden edes voi unohtaa, jos se tuodaan usein esiin. Esiin tuominen ei tarkoita sitä, että sanallisesti julkistetaan asia, se voi esimerkiksi tulla esiin huonona kohteluna. Kun on kerran kohdeltu huonosti, sitä ei muuteta, vaikka mitään perusteita huonoon kohteluun ei ole olemassa, ovat vain ikävät asenteet. Paha kello kauas kuuluu.

Tulevaisuuden rakentaminen on vaikeaa, jos kokemukset vievät luottamuksen, kuinka voi luottaa ihmiseen, joka iskee koko ajan kirveellä. Miten saadaan ihmiset muuttamaan asenteitaan? Se lienee elämän vaikeimpia asioita, miten suhtautua toiseen ihmiseen, annanko hänelle saman arvon kuin itselleni. Kun luottamus on koko ajan vaakalaudalla, ihmisen voimavarat menevät itsesuojeluun, selviytymiseen iskuista. Tulevaisuutta ei uskalla rakentaa, koska koko ajan edessä vaanivat rankat rangaistukset. Eivät ne rangaistukset ole vain uhkia ja pelkoja, ne todentuvat käytännössä.

Menneisyytensä kohtaaminen voi olla vaikeaa. Kun jouduin rikoksen kohteeksi, yhteisö leimasi minut valehtelijaksi, ja rankaisi julmasti, jos puhuin asiasta, häpäisemällä minut. Niinpä mieleni suojautui ja vei koko asian muistista pois ja pääsin kohtaamaan asian vasta sitten kun minulla oli riittävän turvallinen ympäristö, joka ei rangaissut puhumisesta. Siihen kului vähän yli kaksikymmentä vuotta.  Mielen ja muistin aukaiseminen ei ollut helppoa. Ikään kuin kasaan kutistettu mieli alkoi hajota ja särkyä avautuessaan. Reagoin rajusti kun minua estettiin puhumasta, pakotettiin johonkin, tai vähäteltiin asiaani.

Minulla oli kuitenkin menneisyydessä myös positiiviset kokemukset. Ne kantoivat yli rajun kokemuksen, ja pitivät yllä sitä totuutta, jonka olin kokenut. Pakottaminen työnantajan määräämään koulutukseen ja kirjoituksieni hylkääminen veivät minut psykoosiin. Sisäinen lapseni eheytti minua kirjoittamisen kautta.

Menneisyydessä voi olla sekä positiivisia kokemuksia että negatiivisia. Minusta näyttää sitä, että yksilö itse kykenee parhaiten kohtaamaan sen, mutta jos asenteet yksilöä kohtaan on säännöllisesti tyrmääviä, hän voi jäädä loukkuun menneisyyteen. Itseäni yhteisö murskasi koko ajan, se oli hallinnollisesti ylhäältä johdettua. Yhteisö yritti estää opiskeluani monta kertaa, sillä tyhmän ei kuvitella osaavan oppia, menneisyyttäni murskattiin mitätöimällä, ja olin kuin asenteiden vanki, joka alistettiin joukkovallan alle.

Häpeä ja rankaisut ovat pahimpia menneisyyden ja muistin estoja. Häpeä on normaali suoja ihmiselle, mutta jos sillä peitetään totuutta, se tuhoaa ihmistä. Jos ihminen on kokenut rajun väkivallan, hänen on melkein mahdoton selviytyä. Ei normaalit moitteet ja paljastumiset ihmistä tuhoa.

Menneisyyden kohtaaminen ja muistin palautuminen on parasta kehitystä ihmiselle. Se rakentaa kokonaisuuden minuuteen, tuo luovuuden takaisin, tarkentaa muistista eri vivahteet, tuo miellyttävän minuuden käyttäytymiseen, inhimillisen otteen ja parantaa ihmissuhteita. Se antaa mahdollisuuden nähdä tulevaisuuden valoisana.

Raija