TOIVON TAIPALEELLE

Luin juuri Päivi Rissasen tarinan suljetulta osastolta tohtoriksi. Hän nousi ylös hyvän ohjaajan turvin psykoottisesta mielentilastaan. Ratkaisukeskeinen menetelmä auttoi häntä itse ratkaisemaan ongelman ja löytämään voimavarat itsestään. Voimavarat löytyvät juuri itsestä, mutta niihin tarvitaan joskus ulkopuolista ohjausta. Itse olisin tarvinnut traumani terapointiin tukea, mutta en saanut sitä. Tuki nousi opiskelusta, johon minulla oli intohimo. Kirjoitin paljon ja aukaisin näin itselleni näkyväksi kokemukseni.

Eilen tuli Arman Alizadin ohjelma ”Pahan jälkeen”. Kiinnitin erityistä huomiota siihen, että se rakentui toivolle, kiusattu poika löysi elämälleen suunnan ja alkoi iloita elämästä.

Usko, toivo ja rakkaus. Nämähän on usein lausuttuja sanoja. Elämälle on hyvä löytää tarkoitus ja merkitys, että voi löytää tiensä kohti tulevaisuutta. On liian paljon ihmisiä, niin nuoria kuin vanhempiakin, kiusattuja ja syrjittyjä, joille suunta tulevaisuuteen on suljettu. Toivoa ei ole.

Merkitys: Ihmisen tajunta on se, jossa, missä merkitykset syntyvät, missä ne ilmenevät ja missä ne myös tulevat ymmärretyksi. On mielekästä kysyä, miten merkitykset ihmisen tajunnassa sitten syntyvät. Tähän voidaan vastata, että ne syntyvät inhimillisestä kokemuksesta. Ihminen joka kokee olevansa hylätty, antaa ahdistukselle merkityksen: Hänet on hylätty ja siksi hän on yksinäinen ja turvaton. Merkitys on peräisin niistä kokemuksista, joita hänellä on ollut suhteessa toisiin ihmisiin. Kokemuksessa on aina kaksi puolta, elämyksellinen tila, ja siinä ilmenevä mieli, joka antaa koetulle todellisuudelle merkityksen. ( s. 152 Työnohjaus vai superviisaus, Laila Keski-Luopa)

Merkityksessä näkyy sekä tulevaisuus, että menneisyys. Jos tulevaisuutta ei ole, eikä toivoa, merkitys katoaa ja ihminen voi jäädä menneisyyteen ahdistuksen kokemuksiin. Hän ei voi ratkaista ongelmiaan, eikä merkitystä synny. Rauhalan mukaan merkityksessä on huomioitava asiat; objektista, jota asia koskee, mieli, joka asialla on, tajunnasta, psyykestä ja tietoisuudesta, ja symbolit, joilla mieltä välitetään.

Menneisyyden ahdistuksessa eläminen tuo mieleen syrjinnät ja kaltoin kohtelut. Muisti ei luo tulevaisuutta, jos se ei ole mahdollista. Toivottomuus edesauttaa juuri kostamismentaliteettia, ja tuo huonoa käytöstä, vihapuhe lisääntyy toisia kohtaan, ja katkeruus kumpuaa sielun syövereistä. Kun toivo tulee elämään, nämä edm. negaatiot katoavat. Mutta elämässä ei voi tuudittautua vain tulevaisuuteen ja toivoon, merkityksessä kokemukset on kantava voima, eikä niitä voi hylätä. Kun ihminen saa olla osallinen ja toteuttaa itsemääräytymistään inhimillisesti, hän saa kokemuksen kautta vastuun, jossa itse on tekijänä. Jos se tulee ulkopuolelta, se kehittää kohteellisen ajattelun, jossa kokemus siirtyy pois itsestä johonkin, jota ei välttämättä ole halunnut, vaan sen suorittaa, eikä ratkaisukeskeisyyttä ole. Voimavarat syntyvät, kun merkitys on kokonaisuudessaan läsnä ja tunne kantaa kokemusta.

Raija