MYKKÄ MIES

Erään ystäväni mies lakkasi puhumasta, kun vaimo otti eron. Mistään lapsiin koskevista asioista ei voinut sopia, mutta pystyikö niistä sopimaan aikaisemminkaan. Myös aikaisemmassa avioliitossa mies oli ottanut mykän roolin. Ihanteena meillä on se, että pystyisimme keskustelemaan asioista, sopimaan ja ymmärtämään sitä kautta toisiamme. Mutta mitä jos koko keskustelu on vain eliittistä unelmaa tietoisuudesta, jossa käsitys ihmisyydestä on niin moninainen, ettei niistä voi muodostaa näkemyksiä.

Alkaako tämä maailma muuttua sellaiseksi, että olemme oppimassa itseämme teattereissa, elokuvissa, ja ylipäätänsä taiteen kautta. Emme tavoitakaan toisiamme, vaan maailma on niin monimutkainen, ettei sitä ymmärrä, varsinkaan itseään. Uskoisin, että mykkä mies oli juuttunut miehen rooliin liiallisesti ja jäänyt sen vangiksi. Eräässä lehdessä oli iso aukeama teatterinkävijän aatoksia. Hän oli ollut Jorma Uotisen "pariisi-illassa" ja kehui näytäntöä yli äyräitten. En tiedä oliko toimittajan ongelma rajata näkemyksiä, vai ylipäätänsä katsojan, ettei esityksestä syntynyt muuta käsitystä, kuin että hän ymmärtää asioita. Miksi hän katsojana oli puolustuskannalla?

Olen tullut monta kertaa siihen ajatukseen, että teatterin suurkuluttajat eivät kohtaa enää tavallista kansalaista. Tietoisuus ja ymmärrys ovat ajaneet ohi kansan syvien rivien. Käymme seurustelemassa median kanssa, kun vuorovaikutusta arjessa ei ole.

Kun itse lukenut on ihmisyysteorioita, tutkinut itseään ja pohdiskellut asioita, on vain yksinkertaisesti todettava, etteivät ihmiset jaksa niin monimutkaisia asioita. Mykkä mies oli valinnut tiekseen fyysisen suorittamisen ehdot. Toiminta oli päällimmäisenä. Hänen roolissaan naisen oli toteltava ja toimittava niin kuin hän halusi, ja ellei toiminut, hän ryhtyi puhumattomaksi. Se käsitys, mikä hänelle oli syntynyt naisesta, oli pitkälti käsitys äidistään, jota vastaan hän taisteli, tottelemisen hirvittävyys, jonka hän oli joutunut kokemaan aina alistamiseen saakka, ja nyt piti äiti saada kuriin vaimon kautta.

Kuinka laajaa, syvää tai heikkoa loppujen lopuksi on ihmisen vuorovaikutuksen saattaminen ymmärrykseen? Olemmeko sittenkin eksyneet ja havittelemme vain itsetietoisuutta valtavan mediatulvan joukossa, kuuluaksemme yhteen. Moni taivaltaa elämässään historistaan jääneitä polkuja, puolustusta, huumoria, kieltämistä, niitä psykologisia ehtoja, joita minuudessa on koettuna näkyvillä. Se on elämää, mutta myös ongelma, josta syntyy mittava määrä ylitsepääsemättömiä ristiriitoja, joita on paettava kulttuuriin, etsittävä sieltä peili kokemalleen.

Yleissivistykseen tulisi saada peruskoulutuksessa tietoa ihmisyydestä, että oppisimme ymmärtämään toisiamme paremmin. Käden ja silmän yhteistyö motorisesti kehittää analyytistä ajattelua... HUH HUH

Raija