MASENNUS, TUO KANSANTAUTI

 

Olen käynyt läpi masennuksen pahimman muodon, syvän masennuksen. Se on ollut itselle raskasta, mutta myös ympäristölle, sillä sen ymmärtäminen on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta, ellei itse ole kokenut ja usein on vielä niin, että vaikka on kokenutkin, se on jokaiselle erilainen, eikä ymmärrystä synny. Masennus tuo syyllisyyttä ja häpeää sairastuneelle, mutta myös ympäristön ihmisille, se tuo kontrollointia sairastuneeseen päin, myös päinvastoin, mutta harvemmin, usein nk. terveet kuvittelevat tietävänsä toisen parhaan, ja se aiheuttaa myös masentuneelle virheettömyyden yritystä, täydellisyyteen pyrkimistä, jos ja kun yhteisön ihmiset rankaisee julmasti tai vaativat kohtuuttomia, ihminen oppii hylkimään itseään, unohtaa itsensä. Itselläni yhteisö esti puhumista ja tunteiden ilmaisua. 

Turhasta syyllisyydestä on syytä irtaantua, ja katsoa asiaa laajemmin, yhteiskunnallisena ilmiönä, perinteiden ja tapojen ongelmina, opetuksen vaikutteina, teorioiden heikkoutena, asenteina, ennakkoluuloina ja jos minkäkin oppisuunnan tai aatteen hölmöytenä. Olen lukenut suhteellisen paljon psykologista kirjallisuutta, ja todennut siellä perusongelmaksi sen, ettei ympäristön tekoja oteta huomioon ja yksilön kuvitellaan keksivän ajatuksissaan teot, jotka hän kertoo tapahtuneen, luin tuon näkemyksen juuri kahdesta peruskirjasta, skeemojen synnyssä. Jokseenkin aika nurinkurista väittää, ettei pahaa tehtäisi.

Erotan myös nk. psykiatrisen sairauden, eli aistimuksista syntyneen toimintakyvyttömyyden tai häiriön yliaistimuksena, mikä hajottaa aistimukset, ja mikä voi vaikuttaa tunteiden syntyyn, tai niitä ei juuri synny ollenkaan, voimat menee itsensä koossa pitämiseen. Vaikka joissakin psykologian oppikirjoissa sanotaan, että tunteet ovat sama kuin elämykset, erotan ne, elämys on kehollinen, kehotunnetta, termi, mikä on jo päässyt psykologian sanastoihin, oppikirjoihin. Syvätunteet ovat kuitenkin kehittyneet vuorovaikutuksesta itse itselle ja toisten kanssa, ja niiden teoria on objektisuhdeteoria.

Opetusta suunnataan yhä enemmän sanakielen kautta syntyväksi. Sanakieli on ehdottomasti hyvä asia, että ymmärrystä syntyisi toistemme välille. Vuorovaikutteinen tunteiden synty on syväulotteisempaa, kehonkieli on aistimuksia ja reaktioita, jotka peilautuvat sisimpämme kanssa, ja enimmäkseen ovat tulkintaa. Tunteiden tunnistamiseen ja ymmärtämiseen tarvitaan yksilön oman kokemuksen kuuleminen itseymmärrykseen auttaen oppimisen kautta. Ongelmana on se, että yhä enemmän opetusnäkemyksissä ja opetussuunnitelmissa on päädytty sanakielen liiallisuuteen, ja se on rantautunut Euroopasta Suomeen, kielikeskeisesti opetetaan jo neljän vuoden iästä alkaen, kun tunteiden tunnistamiseen tarvittaisiin seitsemän vuotta, eriytymiseen, ettei lapsi sekoittaisi ja tulkitsisi omia tunteita peilaten kokemustaan toisiin, vasta seitsemän ikävuoden jälkeen selkeytyy sanakieli oikein kuulemiseen ilman tulkintaa. Riittävän pitkä ja vapaa leikki ja leikkiaika ja itsensä sekä ajatustensa tunteminen on tie kykyyn, mitä tarvitaan koko elämän ajan. Liian aikainen sanakielen keskittäminen vie lapsen unohtamaan syvätunteensa, tai hän ei saa niihin yhteyttä. Katson tämän masennuksen perussyyksi. Ihmiset sosiaalistetaan liian aikaisin.

Oppimisen tärkeimpiä asioita on oppia erittelemään mielen sisältöjä, tunteita ja mieltä perusrakenteena.

Aivan varhaislapsuudessa kahteen ikävuoteen lapsi kokee itsensä kokonaisvaltaisena, ikään kuin elää ajatuksen koko kehollaan ja ellei erittelykykyä synny, lapsi kuluttaa voimavarat loppuun ajautuen täydelliseen yrittämiseen. Oppimisen ongelmia on myös yksipuolisuus, kehitetään jotain puolta ihmisyydestä liikaa, esim. urheilijat joutuvat kohtaamaan usein tunteiden unohtamisen. Traumat vievät vuosia ihmisen kyvystä ymmärtää itseään, kuulla sisäisiä kokemuksiaan, tuntea tunteita. Paineita psyykessä voi olla niin paljon, ettei ehdi koko elämänsä aikana tutustua todelliseen itseensä. Masennukseen johtaa erilaisia teitä, kullekin omansa, toisella täydellisyyspyrkimys, toisella vajavaisuus, toisella toiminnan häiriintyminen. Mieli murtuu moralismin alle, ihmisen ei anneta nauttia elämästä, ja alistetaan valtamekanismien alle.  Katsoin jokin aika sitten dokumentin psykiatrian kehityksestä, Yle Areenasta, se oli karmeaa kuunneltavaa, yhä olemme psykiatrian vankeja, julmuus loistaa ihmisyyteen nähden, ja kansa tottelee, ihmisoikeuksista ei voi puhua. En sano, etteikö poikkeuksia ole ja inhimillisiä psykiatreja, opit vaan ovat osin päin helvettiä.

Suomessa syvätunteiden huomioiminen on heikolla tolalla, niistä ei opeteta, eikä huomioida eikä itseilmaisua hyväksytä kuin kauniina tarinoina Venäjän mallin mukaan. Niin itsensä hylkääminen ja huomioimattomuus vie pinnalliseen oppimiseen ilman kosketusta motiiveihin, haluun ja tahtoon ja itsen olemattomuus tuo masennuksen. Psykologian tutkija Maslow, joka loi tarvehierarkian, pitää itsensä toteuttamista korkeimmalla asteikossaan.

Masennus on minusta aivojen aliaktivaatiota ja toimintahäiriöitä, masennus tunteena on tulos niistä. Masennus voi tulla kaltoin kohtelusta ja väkivallasta. Se on tekoja, joihin ihminen alistetaan muiden tahdolla, teorioissa on tuloksista todistettua näkemystä, mikä usein rakentuu hypoteesien kautta hyväosaisten ja valtaapitävien todisteluista. Tiedän, että tämä on ärsyttävää, ja kuulostaa tieteen aliarvioimiselta, mutta tiede on minulla todella korkealle arvostettu, vaadin vaan syvempiä syyseuraus suhteiden analyyseja. Tunteista ja mielestä on hyviä teorioita ja tutkimusta, on olemassa perustiedot, mutta sisältö jokaisella erilainen, joten vain kuunnellen yksilöä saamme esiin yksilön totuutta tai valhetta, riippuen psyyken toiminnan ja avaamisen kehityksestä.

Psykologia, mikä tutkii yksilöllisyyttä ja tunteita, näyttäytyy eriskummallisesti tuloksissaan, koska etsii syitä yksilön ongelmiin ainoastaan yksilöstä itsestään. Kirjassa Skeematerapia, Jeffrey E Young eri skeemat luetellaan yksilön valintojen kautta; Valitsee partnerinsa, valitsee hyväksikäyttäviä, valitsee dominoivia, valitsee kritisoivia, kokonaista kolme sivua yksilön valinnoista etsiä nöyryyttäjiä ja narsisteja elämäänsä. (lainaukset kirjasta) Ei sanaakaan, kuinka muut tunkeutuvat, estävät, sulkevat, määräävät, alistavat, ohjaavat, harhauttavat, kiristävät, raiskaavat, kiduttavat, valehtelevat. Kirjan tekijä tunnustaa, että psykologia on oireista lukemista. Muut ihmiset ovat ihania ja vilpittömiä, pyrkivät aina hyvään, eivät tee pahaa. Minusta tuo ei ole totta.

Psykoosissa ihminen ei tunnista eikä tiedosta tekojaan.

Raija