Maailma
makaa mielikuvien varassa, niihin nojataan, ja ne ovat totuuden synonyymeina,
mutta yhtäkaikki, niiden taakse kätkeytyy viheliäinen maailma, jossa kärsijöinä
usein ovat viattomat. Ongelmallisinta on se, että monet ammatti-ihmiset uskovat
näihin vääristyneisiin mielikuviin ja ovat mukana syrjittyjen uhraamisessa.
Problematiikan
ydin näyttäisi yksipuolisesti tarkasteltuna olevan tunteensiirrossa eli
ammattikielellä transferenssista. Yksilö siirtää tunnekokemuksensa toiseen,
erityisesti lapsuudesta tulevat kokemukset. Freud rakensi tunteensiirrosta
teorian, mikä todistaisi tyttären ihastumisen isäänsä, ja pojan äitiinsä
seksuaalisen virityksen lumoissa. Itse en ole kokenut tällaista isäni suhteen,
vaan kunnioitus ja tottelu olivat sanallisessa kontekstissa.
Taustalla on
myös ikiaikaiset uskomukset, myytti Narkissoksesta ja Oidipuksesta, joihin
kansa uskoi kuin puujumalaan. Narkissos rakastui itseensä, mutta tarkemmin
ajateltuna pelikuvaansa, joka oli heijastus. Oidipus nai äitinsä ja tappoi
isänsä kateuden ja intohimon ajamana tietämättään, eli tunne tuli tiedostamattomasta.
Piispa Kari
Mäkinen puhui joulun jälkeen vaietuista asioista, niistä, jotka eivät näy
ulospäin, jotka salataan, ja joissa häpeällä kuristetaan toisia hengiltä sulkien
pois ryhmästä, syyllistämällä.
Ongelmien
analyysit ovat kietoutuneet liiallisesti henkilöihin persoonallisuuden valossa,
kun sen juuret voivat olla väkivallassa. Väkivalta on se, mikä salataan.
Jouduin päiväkodeissa vainottujen listalle, kun puutuin väkivaltaan. Minun
persoonasta etsittiin vikaa, ja olihan se minussa, minä oireilin, kun
väkivaltaa esiintyi ja hyväksyttiin. Kehoni käpristeli, ja se on
mielenterveyshäiriö, ei sentään saa reagoida, jos tapetaan ihminen. Yhdessä
tapauksessa vaadin palaveria, kun lapsi söi huolimattoman valvonnan vuoksi
kiellettyä ruoka-ainetta, ja meni anafylaktiseen shokkiin. Hengenmeno oli
lähellä, mutta ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ei haluttu ryhtyä.
Nuo edellä
mainitut myytit ovat saaneet paljon pahaa aikaiseksi ja vanhempia on syytetty
kohtuuttomasti. Ja mikä pahinta, syyttömiä vanhempia, jotka ovat voineet tehdä
jonkin pienen virheen, mutta väkivalta on ollut muualla, esim. luokkakaverissa.
Lapsi on tuonut esiin peiteltynä väkivallan vanhemman pienestä suuttumuksesta,
kun ei ole uskaltanut kertoa väkivallasta koulussa. Totta on myös se, että
perheessä toinen tai kumpikin vanhempi voi harrastaa väkivaltaa, ja syytön toinen
joutuu ahdistuksen ja syyllisyyden todistuskappaleeksi, usein se turvallinen.
Tunteen
siirtoa tapahtuu, mutta se ei aina ole varsinainen villakoiran ydin, vaan
väkivalta, johon pitää puuttua. Kun tavan pulliaiset ja ammatti-ihmisetkin
ymmärtävät satunnaiset suuttumukset totuudeksi, ja näkevät kokonaisuuden
niiden kautta, ja nimeävät sen persoonallisuushäiriöksi, on kysymys
uhraamisesta, ei ammattiosaamisesta. Jotkut lääkärit syyllistyvät vieläkin tähän
ja eivät ymmärrä psyyken peilaamista ja peittelyä, vaan kumartavat
yhteisövaltaa, joksi se lopulta muuttuu mielipiteiden kautta.
Suuri määrä
ihmisiä joutuu mielenterveydestään lomalle, juuri näiden ongelmien vuoksi.
Hajalle revityt psyyket eivät saa apua, koska väkivaltaa ja huonoa kohtelua ei haluta
tunnustaa. Itse asiassa pitäisi uskaltaa myös kyseenalaistaa transfer, sillä
kaikkea ei voi laittaa tunteiden piikkiin. Väkivalta itsessään aiheuttaa kauhua
ja se tunkeutuu käytökseen pelkona, mikä hajottaa psyykeä, eikä kaikkea
tarvitse psykologisoida persoonallisuushäiriöksi.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti