MAITOLAITURIRAKKAUTTA

Rakkauden huuma on arvaamaton, sitä ei tiedosta, ennen kuin siihen törmää. Jostakin syvältä sielun uumenista alkaa nousta ihastumisen tunteita, ja kuinka ollakaan viisitoista vuotiaan askeleet taivaltavat kohti ihastusta. Yrjö, naapurikylän poika, tuli mopollaan ja olin rakkauden täyttämä. Alkoi syntyä kiintymystä, tunne vietteli ja kohteesta oli otettava selvää, mitä sillä on mielessä, minkälaisia aikeita. Voi sitä viattomuutta ja herkkyyttä, millaisessa valossa sitä kujeilee, ensimmäisen suudelman voimaa, jota pidemmälle ei voi mennä.

Kuinka kauan tuo unelmien voima johdattikaan kulkua elämässäni, vuorovaikutuksen oikeus, johon uskoin, ja mikä vei aina eteenpäin muissa suhteissa. Liian usein todellisuus ihmisten kesken oli puhetta, jossa valta-asema määräsi, miten ajatukseen suhtaudutaan, kieltäen tai hyväksyen. Valitettavan usein puheeseen suhtaudutaan luulon kautta, epäilyn ja kyseenalaistamisen, jolla on tarkoitus kumota toisen näkemys. Mitään vuorovaikutuksesta syntyvää rakennelmaa, johon tieto voisi liittyä, ei ole olemassa, on vain mielen reaktioita, joiden seurauksena tehdään johtopäätöksiä, annetaan sen tehdä päätelmät, omien mieltymysten valossa.

Sitten tulee se tosirakkaus, se jossa aistillisuus on kokonaisuudessaan läsnä, joka vetää intohimon lähteille ja pettymykseen, koska siinä on keskiössä keho, ei enää ne ihanteet, jotka keskustelun avulla avaavat reittejä uusiin näkemyksiin. Oppimisen arvot on ihanteita. Tosirakkaudessa on antauduttu täysiin nautintoihin, jonka voi saavuttaa toisesta, aistien ilolla, on ruokaa, viiniä, liikuntaa ja kulttuuria liiallisena. Tavat nousevat ohjaamaan menoa, sillä nautinto tuo niin suuren voiman, ettei sitä voi hallita. Yksinkertaistaminen on väylä, jossa kanavasta selvitään, se usein valitaan. Tarinoissa on uskomukset, jotka kuvittelemme elämän viisaudeksi, sillä se mitä aistein havaitset, voisi olla totta, mutta se on liian suurta, liian voimakasta, siihen ei luoteta, se ei aina ole kaunista, itsen havaitsemaa.

Unelma ensirakkauden synnyttämästä uinuu jatkuvasti sisälläni ja herättelee etsimään keskustelua, jossa olisi vastauksia ja kysymyksiä elämän oikeudenmukaisuudesta, kunnioituksesta, kuulemisesta ja näkemisestä. Se on sanan äärellä, läsnä ihmisen perusolemuksessa, vailla vaatimuksia toiselle, etsimistä ja löytämistä, kauneinta, jopa pyhää. Mutta se on vain unelma viattomuudesta, valta määrää suurimmaksi osaksi sen, miten toimimme. Tarve toisen ihmisen muuttamiseen.

Raija