ANNA LAPSELLE LAPSUUS

Nukun nykyään hyvin sikeästi, olen virkeä unen jälkeen ja uneni on rentouttavaa. Näen paljon unia, ne ovat lisääntyneet vahvasti iän myötä. Uskon niiden alkuperään, koska ne ovat jo kohtuaikana ihmisellä, kyky mielikuvan syntymiseen, ilman oppia muusta totuudesta. Ne ovat elämän kannalta merkittäviä, suoja terveyteen. Jos ihminen dementoituu, hän menettää tämän kyvyn, ja jää ainoastaan kehoaistimusten varaan, ja tuloksena voi olla ennen aikainen kuolema.

Mielikuvien jatke on leikki. Sitä lapsen pitäisi saada paljon ennen kouluikää, ja sittenkin vielä koko elämän. Sain leikkiä valtavasti lapsuudessa ja niin myös omat lapseni ovat saaneet leikkiä. Leikki on kuvittelua, ja toimii etuaivolohkolla, vaikka sen synnyinsija on mantelitumake, tunnekeskus. Vanhan mallin koulutuksessa me olemme oppineet kuulo- ja näkömuistin kautta muistamaan. Tällöin siihen liittyy vahvasti usko opetettuun. Etuaivolohkolla on pidättyväisyyteen ja hallintaan vaadittava pysähtymisen taito. 6v. iässä lapsi alkaa erotella omaa mielikuvitustaan ja totuutta.

Unissa ihminen käsittelee tunteita, pelkoja, haaveita, uskomuksia ja saa ne miellyttävään järjestykseen, kohtaamiskelpoiseksi. Mieli synnyttää tyydyttyneisyyden tilaa ja antaa voimaa, keho voi hyvin. Jos ihminen harrastaa vain kehollisia aktiviteetteja, uupumus voi vallata ja syntyy loppuun palaminen. Tämänkin olen kokenut keski-iässä. Juuri tuossa vaiheessa kuvittelukykyäni rajoitettiin työn merkeissä runsaasti, uuden synnyttämistä. Kuvittelukyvyssä ennakointi on merkittävää, tavoitteet ja merkityksellisyys toiminnan tarkoituksesta. Merkityksessä on aina kaksi puolta, kohti tulevaisuutta ja menneisyyden kuvat.

Tutkimuksissa on todettu, että myötäelämisen kyky alkaa matkimisesta. Tällöin ihminen havaitsee ja tulkitsee toisen kehon ilmeitä ja viestejä. En ole vakuuttunut, että tämä on paras tie, se voi viedä liialliseen tulkintaan toisen tunteista ja aikeista. Uskon kuvittelukyvyn voimaan synnyttää muistikuva tapahtumasta, jolloin tapahtuman sisältö avaa kärsimyksen kappeleita, surun verhoja. Suru synnyttää kokemukseen tietoisuuden kärsimyksestä, menetyksestä, petoksesta ja hylkäyksestä. Tarina on se, jossa saavutamme kyvyn ymmärtää kärsimyksen viittaa. Itselläni on koulutusta ihmisen tarpeista, mikä helpottaa ja auttaa hahmottamaan menetyksen suuruutta, mihin se kohdistuu ja miten se vaikeuttaa jaksamista. Kuorma voi olla liian raskas. Mieli voi sammua, eikä se jaksa enää tuottaa mielihyvää.

Raija