Minullakin
on sekä viha että rakkaussuhde Jari Sarasvuohon. Kun lukee kirjan ”Välähdyksiä pimeässä
ja pimeitä välähdyksiä” ei voi erehtyä miten lokaa on tullut ja kiitostakin on
saatu, Jarin sanomana. Oikeastaan aloin kiinnostua Jarista sen jälkeen, kun hän
meni naimisiin Virpin kanssa, sillä Virpi on kotoisin sieltä päin kuin itsekin
olen, ja se on myötävaikuttava tekijä, suorastaan sukulaissielu.
Kuuntelen
epäsäännöllisesti Yle puheelta Jarin ajatuksia, ja olen lukenut pari kirjaa.
Mielenkiintoista
on se, miksi Jari on ärsyttävä monille ihmisille. Hän ei päästä helpolla, mutta
hänessä on myös hyvät puolensa, sitä ei sovi kiistäminen.
Jarilla on yhteiskunnallinen
rooli ärsyttäjänä. Hänen täytyy olla sitä, että ärsyke voisi synnyttää uusia
ajatuksia ihmisissä, se laittaa tutkimaan, selventämään omia ajatuksia,
ymmärtämään asioiden eri puolia, vastakkaisuuksia, ulottuvuuksia, pintaa ja
syvyyttä, kokonaisuutta. Silloin (minun antamani) rooli tulee täytetyksi.
Maailma on täynnä totuuksia, eikä Jari pyri väittämään omaansa ainoaksi, hän
antaa tilaa muille ja kestää kriittisyyttä. Hänellä on parkkiintunut nahka, jos
välillä voimatkin ovat vähissä.
En
uskaltaisi kirjoittaa niin vahvasti, ellen luottaisi hänen kykyynsä kestää
kritiikkiä, kuten edellisessä blokissani valotan ihmiskuvan näkemyksestä.
Suomi
tarvitsee keskustelukulttuuria, ja siihen tarvitaan vahvaa mielipideärsykettä.
Ei nuo niin kovasti viihteen puolella ammattiviihdyttäjät paljon anna, samat
naamat päivästä toiseen. Televisiossa piiri pieni pyörii. Suomi täytyy saada
nousuun myös henkisellä puolella. Kekkosen aika on mennyt.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti