keskiviikko 23. syyskuuta 2015

MUISTI KARKUTEILLÄ


Kävin muutama vuosi sitten menneisyyttäni tutkimassa, paikassa, jossa asuin päälle karkauksen jälkeen. Oli kuin en olisi koskaan nähnyt paikkaa, muistissani oli musta aukko. Olin löytänyt vanhoista papereista osoitteen ja kävin tarkistamassa muistini olevuutta, mitä oli jäänyt jälkeen kauhun ajasta. No ei yhtään mitään. Sitä vaan ihmettelen jälkeen päin, miten asian tutkimisen yhteydessä koko ajan tentattiin, olinko itse valinnut, halunnut tai suunnitellut tapahtumaa. En ollut, kauhu valitsi puolestani, rakensi mustan aukon, johon ei tallentunut mitään. Jossakin muistikohdassa myöhemmin olen tulitikun kokoinen, kun haukutaan huoraksi. Ikään kuin se muistikuva ei muutu ollenkaan. Minulle oli kehittynyt psyykkinen trauma, joka oli tullut väkivallasta, ja nousi pintaan väkivallasta.

Suomessa on 116 000 muistisairasta (AL 23.9.2015) ja kustannukset heidän hoidostaan on 1 mrd euroa.

Muistisairauksia on monelaisia; toiminnallisia verenkiertohäiriöitä, psyykkisten traumojen aiheuttamia, aivovammojen  seurausta, opittuja ja pakotettuja.

Pääsääntöisesti dementia on etuaivolohkon toimintahäiriö, jossa lyhytaikaisen muistin toiminnallisuus tapahtuu. Joskus luin opinnoissani, että liikennettä aivoissa tulisi olla runsaasti, että ne pysyisivät toiminnallisesti hyväkuntoisena. Elämä ei kuitenkaan tarjoa aina mahdollisuutta elää aivojen ehdoilla. Liiallinen tai liian vähäinen liikenne eri aivon osien välillä voi olla perussyy muistin ongelmallisuuteen. Jo tieteellisestikin olisi tutkimisen arvoista, miten ulkoa oppinen vaikuttaa aivojen toiminnallisuuteen. Jos jankkaaminen on ollut säännönmukaista, aiheuttaako se lopulta solujen toimimattomuuden, yliaistillisuuden jännitteenä, mikä sitten aiheuttaa hajoamista, tai kuoleeko liian vähäisessä toiminnassa solut vallan kokonaan.

Muisti toimii eri ikäisillä eri tavoin. Vanhuksilla tapahtuu paluuta pitkäaikaiseen muistiin, ja vanhoihin lapsuusasioihin loppupäässä. Ehkä sen kehityksen syy onkin siinä, ettei yhteiskuntamme anna vanhuksille tilaa, emme kuuntele heitä, eikä lyhytaikaiselle muistille ole tarkoitusta. Aktiivisen ihmisen on käytettävä lyhytaikaista muistia, koska elmänhallinta vaatii sitä. Tutkimukset Kanadassa osoittavat osallistumisen vähentävän  Alzheimerin taudin puhkeamista.

Monta kertaa olen kysynyt, miten vaikuttaa ihmisen yksipuolinen opetus ja liiallinen järjen käyttö muistin häiriöihin. Ehkäpä meidän tulisi elää kokonaisvaltaisemmin, ja oppia kuuntelemaan sisintämme, niitä tunneviestejä, jotka aktivoituvat syvimmän sisimmän, mantelitumakeen avulla, ja antavat virikkeen aivoille monipuolisesti.


Raija

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

EMPATIA ON RAKKAUDEN LAJI


Reilu parikymmentä vuotta sitten sukulaispoika tuli vierailulle morsiamensa kanssa Lontoosta. He olivat parikymppisiä, nuoria ja rakastuneita. Itse olin päiväkodissa töissä ja aamuvuoroon oli mentävä kuudeksi. Vihjasin pari kertaa, että olisi hyvä vähän torkahtaa ennen työvuoroa, mutta nuoret elivät omaa rytmiään, valvoivat yön ja katsoivat telkkaria aina neljään asti. En tohtinut olla epäystävällinen ja sulkea töllötintä, sillä he eivät alvariinsa vierailulla käyneet.

Milloin empatiaa ja myötätuntoa oikein sopii odottaa? Kun monta kertaa huomaa ettei sitä ole kuusikymppiselläkään, niin miten sitä voi olla parikymppisellä. Empatia ei ole synnynnäistä, kuten ei vihakaan, me opimme sen, mutta se on myötäsyntyistä ja kun sitä annetaan se vahvistuu ihmisessä. Vanhempien on joskus vaikea ymmärtää, että lapselle tulee antaa tunne-elämään myötätuntoa ja hyväksyntää. Tunteille sanotaan aina kyllä, ne hyväksytään. Kasvattamisessa täytyy oppia erottamaan oikean ja väärän tekeminen asioissa, mutta tunteiden kohdalla rakkaus ja hyväksyntä lasta kohtaan on tärkeimpiä asioita.

Lapsen mitätöinti ja aliarviointi oli jokapäiväistä omassa lapsuudessani. Lapsen ajatuksille naurettiin ja pilkattiin kysymyksiä, joita lapsi tietämättömyyden vuoksi esitti. Tämä on mitä typerintä käyttäytymistä aikuiselta. Toki joskus sitä esiintyy, se on inhimillistä aikuisellekin, mutta pääsääntöisesti lapsen ajatuksiin on suhtauduttava vakavuudella. Huumori ja leikki kuuluu asiaan, se on oma lajinsa, mutta herkät tunnekokemukset on myötäelämisen alaisia.

Pahinta mitä tunne-elämän kohdalla voi tehdä on pelottelu. Kun ihminen normaalisti havainnoi asioita eri aistein, hän kokoaa niistä ajatuksia, mieli/muistikuvia ja siirtää ne pitkäaikaiseen muistiin. Jos pelko on asiaa kohdatessa, muisti hajoaa aistivirtauksessa, ja muistikuvat sekoittuvat, lapsi ei saa niitä jäsennettyä, valintoja ei synny, arvottaminen jää olemattomiin ja vuorovaikutuksesta tulee vastareaktioita pelkoon.

Empatian kyky on rakkautta, jossa luottamus ja turvallisuus on läsnä. Kukaan ei ole valmis tunne-elämältään, siinä tarvitaan taitoa, jossa ihmisyys on kunnioituksen alaista, iloa ja ihmettä toisen olemisesta. Jos pelko on koko ajan läsnä, mieli-, ja muistikuvat hajoaa aisteissa, oppiminen häiriintyy ja minuus on sekasorrossa. Rakkaus ja myötäeläminen on elämän tärkein asia, sanoi jo Dalai Lama.


Raija

torstai 17. syyskuuta 2015

ERÄÄN NAISEN TARINA


Tiede ja uskonnot ovat kautta aikain sortaneet naisia. Heihin on iskostettu jos jonkinmoisia leimoja niin kirkon kuin tieteenkin taholta. Nainen on ollut kohde. Vielä vuosisadan alussa uskottiin, että mielenterveys on kohdusta johtuvaa, ja hoitoja annettiin sen mukaan. Nykyään on suurta huutoa persoonallisuustestit. Joku päivä sitten uutisoitiin, että rikolliset luonteet aletaan poimia jo päiväkodeissa hoidon piiriin, häiriökäyttäytyjät. Minulla on erilainen käsitys häiriökäyttäytymisestä kuin yleensä näillä persoonallisuustestien tekijöillä. Minulle käytös on seurausta kohtelusta, ja persoonallisuus aivan jotain muuta erityispiirrettä. Kun lapsi istuu viisikin vuotta säännöllisesti yksin eteisessä ryhmästä poistettuna, ei ole ihme jos hänelle alkaa kehittyä tuosta kostoajatuksia.

Eräs, jo poismennyt kaukainen sukulaiseni oli minulle hyvin rakas. Hän oli selkeästi kartoittanut periaatteensa, oli luja ja päämäärätietoinen. Kun elettiin vuosisadan alkua, ja elämä oli kaikin tavoin puutteellista, hän kärsi ajan hengen mukaisista ongelmista. Mutta hän oli ottanut roolinsa maalaistalon emäntänä vakavasti ja huolehti lapsistaan kaikin tavoin viisaasti, ohjeistaen työhön, opiskeluun, vastuuseen ja vapauteen. Hän oli kirjansa lukenut ja Raamattuakin tavaillut tarkkaan, mutta hylännyt sen harhaan johtavana. Voisi sanoa, että hän oli viisas nainen ja omasi kristityn periaatteita tarkoin tutkien, oleellisen poimien. Pahaksi onnekseen hän rakastui ateistiin, ateistiin siinä mielessä, että usko oli toisella sijalla miehen elämän arvoissa, ja leipä ensimmäisenä.

Erityisen tarkasti muistan kun vaimo kertoi suhteestaan yhteen opettajaan, jonka kanssa hän ei tullut toimeen kasvatusperiaatteissaan. Nuorimmat lapset olivat opettajan opetettavana, ja siellä alkoi syntyä käytöshäiriöitä, lapset olivat opettajan mielestä liian itsenäisiä. Ja totta se varmaan oli, sillä ei äiti enää jaksanut kovin paljon hoitaa elämäntehtäväänsä, lastenkasvatusta. Isä oli jo poisnukkunut varhain. Vanhemmat lapset olivat saaneet auvoisen ja rikkaan koulumaailman, kun heidän opettajansa oli itsenäisyyttä ja vapautta kunnioittava.

Kovin surulliseksi tulin siitä, että opettaja mustamaalasi tuon naisen persoonallisuudestaan täysin holtittomaksi ja vastuuntunnottomaksi elämäntilanteen vaikeuksien vuoksi. Ihmisen, joka juuri oli erittäin vastuuntuntoinen ja hoiti tehtäväänsä parhaalla mahdollisella tavalla.

Ihmisten luokittelu ja persoonallisuustestien luotettavuus on varsin huteralla pohjalla. Ihminen luokitellaan häiriköksi, jos on vaikka sanonut kerran elämässään jotakin väärin. Itseni luokiteltiin, kun sanoin kerran yhtenä vuotena (35v. työssä) lasten päällä makaamisesta ryhmässä. Häpäisevin teko oli, kun hoitaja sylkäsi päin naamaa, kun olin mennyt puolustamaan erästä ryhmän syntipukkia. Kasvattajilla on paljon vainoavia toimenpiteitä, jotka pitäsi lailla kieltää. Olen lukenut lappusia henkilökunnan ohjesäännöissä, joissa "oudot" poistetaan ja heitä havainnoidaan. Opettajien pitäisi pysyä ruodussaan ja puhua opetuksen puolesta, ei persoonallisuuden. Monia psykiatreja ja psykologeja on aivan väärässä ammatissa.

Raija

maanantai 14. syyskuuta 2015

KALTOIN KOHTELUA


Mielipiteitä ja ennakkoluuloja on somessa tänä päivänä runsain mitoin. Suojelemme omaa reviiriämme erilaisia ihmetellen. Luin juuri jonkun matkustajan kommentteja ilman lasta kulkevista vaunuista, joillla somalineidot kulkivat ilman maksua yleisen liikenteen bussissa. Rasismia ja vapaamatkustusta yhteiskunnan verovaroilla on monissa asioissa. Aina ei kuitenkaan voi syyttää heitä, sillä monet heistä olisi valmiita tekemään töitä, jos niitä vain olisi, eikä yrittäjyyteen ole aina valmiuksia.

Viikonloppuna katsoin ruotsalaisen elokuvan, "Pilvilinnan romahdus", hyvää Millenium sarjaa. Siinä järjestelmä uhrasi valtaa väärin käyttäen raiskatun ottolapsen, johon oli lakisääteisen järjestelmän ohella sekaantunut myös epävirallinen järjestö. Järjestelmä kusi pahasti. Vaikka se oli fiktiivinen, sen alkuperässä löytyy varmasti monia tositapauksia. Tositapauksia löytyy myös Suomessa.  En ole sosiaalipornon kannattaja, mutta olen nähnyt liian monta ihmiselämän uhraamista. Me nk. kunnon kansalaiset sallimme valheita ja väärinkäytöksiä sulkemalla silmämme.

60- luvulla Pohjois-Karjalassa naisia huoriteltiin yleisesti. Moni joutui kokemaan kaltoin kohtelua.On kuin miehen identiteettiin kuuluisi inhon ja halveksunnan osoittaminen heikoimmista. Ehkä se on sitä suuruuden hulluutta, jonka asema tuo, jota kutsuttaisiin narsismiksi tänä päivänä. Narsistiksi kutsustaan myös monia mielenterveydestään luhistuneita ihmisiä, vaikka heillä ei ole juurikaan narsisitisia piirteitä.Narsismin piirre saadaan kiusatulta ihmiseltä persoonallisuustesteissä, kun yksilö yrittää löytää itsessään jotain hyvää ja innostuu lääkärin pakeilla, uskoen lääkärin tuovan lohtua. Kiusattuna hän on taantunut lapsen tasolle, ja viimeiset rippeet hyvästä itsessä yrittävät nousta pintaan suojellessaan minäänsä tulemasta täysin nollaksi .

Rasismissa ja ennakkoluuloissa on kysymys ihmisten inhimillisestä piirteestä erilaisuutta vastaan. On kuitenkin muistettava, että nämä luulot, harhat ja asenteet muuttuvat pikku hiljaa tavoiksi, jopa laiksi, kuten natsi Saksassa.

Tuntuu siltä, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei nähdä järjestelmän ongelmia. Ihmisiä uhrataan ja kiusataan loputtomiin saakka. Kiusaamista ei ole helppo todistaa. Psykiatria syyllistyy vainon kaltaisiin kiusattujen uhraamisiin, sillä mittarina on se, ettei yhteisö siedä erilaisuutta ja sen katsotaan aiheuttavan ongelmia yhteisöön. Mielenterveysongelmainen oirehtii kiusaamisessa, jonka yhteisö on aiheuttanut. Näin yhteisön ongelma, luuloisuus siirretään potilaan niskaan ja uhrataan hänet. Varmasti on myös mielenterveysongelmaisia, jotka aiheuttavat ongelmia todella, mutta tämä kansallissosialistinen jäänne muhii järjestelmässä sinnikkäästi, tuhoten yksilöiden elämää. Näin psykiatria tukee syrjintää, kun sen pitäisi auttaa potilasta. Ei ole ollenkaan ihme, että rasismi tulee nyt esiin pakolaiskysymyksessä. Tämä ongelma on ollut työpaikoilla, järjestöissä, kotona, lahkoissa ymv. yhteisöissä.

Perustuslailiset oikeudet on tasavertaisen kohtelun puolella, ihmisoikeuksien suojelua. Ne kuuluu kaikille. Kun itse olen ollut aivan normi työpaikoilla, nämä edm. ongelmat ovat olleet siellä läsnä. Niiden alkuperä on sekä kollektiivisessa identiteetissä, kuin yksilöllisessä. Kun kuvitellaan itseä liian hyväksi, virheettömäksi, kuten päiväkodeissa työssäni, sen kääntöpuolena on uhraaminen, jonkun yksilön mustamaalaaminen. Minulla ei ole kokemusta mielenterveystyöstä, ja tapaus kuvaukset liittyvät yksittäistapauksiin.


Raija

perjantai 11. syyskuuta 2015

MORAALISTA


Yksilölliset ja yhteisölliset ulottuvuudet kantavat niin hyvää kuin pahaa sisällään ja juuri kasvatuksen ja opetuksen toivoisi toteutuvan niin, että yhteiskunnassa yhteisöllisyys olisi rakentavaa, ja yksilöllisesti ihmisyys olisi sen voimavara yksilönoikeuksin. Näyttää siltä, että lasten terve suojelu ei enää ole pääasia, sivistyksellisyys ja ihmisen kasvuun saattaminen. Koulun toivoisi yhtenäistävän ne arvot, jotka on universaalisti tunnistettu yleisinhimillisiksi piirteiksi ihmisyydessä, ja toisesta välittämisen saavuttamiseksi. 

Erilaisista arvopohjaisista kotikasvatuksista nousee erilaisuuden kirjo, jossa yhteisöllisyyden yhtenäistävä perusrunko on ne ihanteet, jotka luontaisesti lapsessa syntyy yksilöllisesti. Minne ovat kadonneet vilpittömyyden, rehellisyyden ja arvostuksen ihanteet? Voiko ihanteita konkretisoida niin, että ne saavuttavat kunnioittavan ja inhimillisen aspektin ihmisyyteen, kuten esim. ihmisoikeus ja ilmaisuvapaus?

Viime vuosikymmeninä on ajauduttu ikään kuin siihen, että moraalia voisi vapaasti kelluttaa yhteisöissä, uskoen, että oikeudenmukaisuus toteutuisi joukkovoimalla. Toisin on käynyt. Lapsia kilpailutetaan, urheilutetaan yksipuolisesti, leikki on katoamassa ja yhä kiristyvä arvostamattomuus kohtaa kasvatustyöntekijöitä. Kun lapsen mieli on ihastumisen ja vihastumisen myötä oleellisesti kasvuntekijä, emme voi sitä pois sulkea, mutta liiallisesti kilpailukeskeisessä, ja kilpailuhenkisessä yhteisöissä ne tuottavat negatiivista ilmapiiriä, syrjintää ja eroavaisuuksien korostamista. Kun kilpailu on luontainen lapsen kyky/tapa, sen hyödyntäminen kasvuun onnistuu jokaista kunnioittaen ja hyvän löytäen, ei valtapelejä ruokkien ja niillä ajaen oppilaita kohtuuttomiin itsearviointeihin.

Näyttää siltä, että lasten lahjakkuudet ovat sittenkin aikuisten arvomaailmasta syntyneitä markkinoita, vailla syntyperäistä ihmisyyden mahdollisuutta inhimillisenä olentona, kuten esim. seksuaalijohteinen ihmiskäsitys kehokeskeisenä suoritteena, jossa on unohdettu tunne-elämän hoitaminen ja sen vaikutuksen todellisuutta vääristävä probleemi ilman tunteiden oikeutta ja mikä on monen koulutuksen ongelma yhteisöllisyyden hoidossa. Tunne-elämä, mikä on oppimisen lähtökohta ja aktivoija, on jäänyt roolien alle, ja ihmisestä on tullut suorittaja, eikä vähiten siksi, että se on myös ammattikasvattajien ongelma koulutuksen puutteena tiedollisesti ja inhimillisen kasvun oikeutena syventäviin opintoihin.

Viimeiset vuosikymmenet ovat olleet kiusaamisen ylilyöntejä ja yhteisöllisyys on rakentunut mielivaltaisen voiman ikeeseen. Liian korkeat ihanteet ja/tai yhteneväisyysvaatimukset moralismina ovat nousseet yksilöä manipuloiviksi tekijöiksi, eikä yksilön persoonalliselle kasvulle ole jäänyt tilaa kiireen, kilpailun ja suorittamisen vuoksi.

Arvoina totuus, kauneus ja hyvyys näyttäisivät pitävän yllä vapaasti kelluvaa moraalia, jossa epäinhimilliset piirteet voivat nousta pintaan, koska niitä ei ole helppo konkretisoida ja vallankin, jos valta on liiallisesti keskittynyt yksilön mielipiteisiin ja tiedon johtamattomuuteen. Ihmisten luokittelu hyviksi ja pahoiksi, heikoiksi ja vahvoiksi kannattelee vastakkainasettelua ja murentaa yhteisöllisyyttä. Arvoina ihmisyyden kasvussa täytyy löytää ne arvot, jotka yksilöllisesti syntyvät ja inhimillisesti pitävät. Yksi niistä on kristinuskon vilpittömyys, joka voi olla tavoite pyrkimyksissä perusarvojen toteumaan, mutta on nähtävä myös pahuus, mikä on kaikkialla mahdollinen, myös yhteisöllisyydessä.

Liiallisesti mieleen keskittyvät rakenteet ylläpitävät sitä ongelmaa, että ihminen heijastelee itseään toisiin ja omaksuu tuomarin roolin, jolloin sosiaalinen ulottuvuus ei rakenna vaan murentaa ja uhraamiskulttuuri rakentaa kuiluja ihmisten välille. Epäinhimillisyyden varjot ovat yhteisöllisyyden uhka koko ajan. Kun opettajilla ja kasvattajilla ei ole aikaa, media kilpailee arvoista, kodit markkinoivat arvoja, joiden taakse kätkeytyvät osittain myös markkinataloudet ehdot, ei koululla ole enää mahdollisuutta saada sen perustehtävää esiin, ihmiseksi kasvamista. Näyttää siltä, ettei keskustelu onnistu, koska yleissivistys on rapautunut, emme ymmärrä toisiamme. Koulu tarvitsee selkeyttävät kannanotot tehtävästään, joita ei voi myydä mille tahansa trendille.

Tasapainottuva minuus ei ole huono kasvatuksen ja opetuksen tavoite arvoviidakossa.



tiistai 8. syyskuuta 2015

KIIRE TULEVAISUUTEEN


Jokainen voi havaita omassa elämässään, ainakin näin vanhempana, aivojen eri toimintalohkojen liiallisuuden ja toisaalta liian vähäisen aktivaation. Eräänä iltana tulin kävellen kaupasta ja huomasin, että Kaunarit oli juuri alkamassa, kello kiiri vauhdilla. Kaunareihin minulla on himo, mutta en ole vakuuttunut siitä, onko se intohimoa(sisäsyntyistä), vai pakoa todellisuudesta, että unohtaisin elämän surkeat asiat. Tuijotan kuitenkin niissä ihmisluonteita ja niiden käänteitä, kovin on yksipuolista, kuten elämässä yleensä. Kuin sen tulevan tapahtuman mielikuvaohjauksessa kiirehdin sohvalle. Vasta ohjelman katsottuani huomasin, että olin jättänyt ulko-oven auki, kuin taakse jäänyt olisi unohtunut kokonaan. Etuaivolohkolla syntyneet liialliset menot voivat siis ohjata muistia, ja unohtaa muun. Näin voi käydä pahimmillaan pienelle koululaiselle, joka kaipaa kaveriaan, juoksee auton alle, kun mielikuva ohjaa eteenpäin, eikä keskittymistä ole.

Aivojen toimintaan on ainakin joissakin varhaiskasvatuksen tavoitteissa tarkoituksena saada tasapainoisuus. Lapsena on vaara ajatua liikaa yliaktivoituen etuaivolohkolle. Aikuisen tulisi osata ohjata niin, että tunteita syntyisi virittämään ajatuksia, ja lapsi joutuisi aivotyöskentelyssään kulkemaan eri aivojen osia, aktivoituen tunteissa ja pidättäytyen järjen avulla etuaivolohkolla käsittelemään syntyneitä kuvia.

Jo reilu vuosikymmen sitten eräs opettajani, psykiatrian dosentti sanoi minulle, että suurin osa ihmisistä on kuitenkin kaksijakoisia tai tunnevaltaisia. Kun yksilön tunne-elämää ja ajattelutoimintaa ei riittävästi ohjata, alkaa jakautunut mieli tehdä valintoja. Aivan varhaisessa vaiheessa lapsi pyrkii kohti mielihyvää, koska se tuo elämänvoiman tuntua, kun taas mielipaha ja kauhu, jotka ensirääkäisyssä syntyivät, tuovat mielipahaa ja kuoleman tuntua. Lapsi alkaa hylkimään mielipahaa, jakaa kokemustaan hylkimällä ja valitsemalla miellyttävän, se on elinehto. Mikäli ympäristön tarjoama hoiva on poukkoilevaa, turvatonta ja pelkoa aiheuttavaa, tunteet aktivoituvat liikaa ja syntyy kierre aistien hajoamiseen, (mikä on normaalia solujakautumista) johtavaan kokemukseen, lapsi alkaa hajottaa ja jakaa kohtaamiaan asioita heijasteena kokemuksestaan. Jos kokemukset on jatkuvia sekä pelkoja aiheuttavia, jakaminen ja hylkiminen jatkuu mielivaltaisesti. Lopulta jo nuorena aikuisena, se voi olla kirves joka halkaisee toisen pään.

Ensikokemuksiin kuuluu aggressio. Se synnyttää aktivaation, älyllisen ristiriidan ja saa aikaan toiminnan. Aggressio on vastavoima vallitseville oloille, joita vastaan yksilö kamppailee. Olen paljon pohtinut itseäni, miksi minulla on ollut niin vähän aggressioita. Olen elänyt tilanteissa, joissa joko tottelet tai valitset mahdottomuuden.

Ei ole yhdentekevää kuinka päiväkodeissa, kodeissa ja kouluissa ohjataan aivotyöskentelyä eri menetelmin. Yhtä lailla kuin liikaa aktivoitunut tunneryöpytys tuo hurmosta, myös yliaktivoitunut pidättäytyminen saa aikaan ylilyönnit, tai tulevaisuuteen suuntautuminen. Mieli voi jakautua ennen kuin se koskaan ehtii saavuttaa ihastuksien ja vihastuksien kautta intohimoaan, löytää tunteidensa kirjot ja niiden vaikutukset. Mieli voi valita jakaen, hylkien ja ja kehoonsa kytkeytyen ja suorittaen liikeillä, eikä tunteet ehdi kokemukseen.

Raija

perjantai 4. syyskuuta 2015

ELÄMYKSIÄ, ELÄMYKSIÄ



"Nyt yksilön tunne-elämä jää mielihyvätasolle. Elämälle merkityksiä tuovat jaetut tunteet korvautuvat merkityksettömien elämyksien metsästyksellä", Sanoo Tamminen ja jatkaa. "Ongelma perustuu nykyiseen mediatulvaan, jossa ihmiset yritetään tavoittaa tunteita manipuloimalla". Kritiikki huipentuu, kun Tamminen kuuluttaa tunnevallankumousta, jolla psykopatologiaan ja väkivaltaan johtavan tietoyhteiskunnan suunta saataisiin muutettua. Näin puhui lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen, nykyisin Yk-lapsiasiantuntija v. 2003, filosofian päivillä Tampereella, siteeraus Aamulehdestä, 28.3.2003

Mitä meille tapahtuu kun juoksemme elämyksiä lisää ja lisää kaikissa hippaloissa, ja ne jääkin vain meidän itsemme iloksi, emme osaakaan jakaa niitä muiden kanssa, me putoamme tyhjyyteen, jossa vain toistamme itseämme. Tuo vuorovaikutuksen oppiminen ei ole itsestäänselvyys, siihen tarvitaan jatkuvaa harjoitusta, ei ainostaan rooleissa, vaan myös itsetuntemuksen oppimista. Ajatuksen tuottamiseen tarvitaan harjoitusta. Merkitykset on kaksiulotteisia, jossa perspektiiveinä on menneisyys ja tulevaisuus, jolloin yksilö kykenee tuottamaan kokemuksensa ymmärrettävään muotoon. Jaettavaan tarvitaan kehonkielen tuntemusta, omien tunteiden tunnistamista ja sanakieltä.

Olen sitä mieltä, että suomalaiset kärsivät käskytyksen perimästä, toimintamme kullttuurissa on autoritääristä. Ensin Venäjän vallan alla, sitten Ruotsin. Kristinusko on tuonut kuuliaisuuden ja tottelevaisuuden, joka paimentaa tyhmästikin nöyryyteen. Esim. itselläni ei ollut koskaan kansakoulun aikana ryhmätyötä, olimme lauma, joka kulki opettajan perässä. Nykyisin koulu on edistynyt, mutta onko se itsetuntemusta vai rooliharjoittelua, ne ovat kaukana toisistaan.

Itsetuntemuksen kunnioittaminen vaatii todellista välittämistä yksilöstä, vuorovaikutukseen kuulemista ja näkemistä, sitä ei voi suorittaa kuten rooleissa. Roolit voivat kuitenkin auttaa itsetuntemuksen hallinnassa, mielikuvat saadaan pysymään koossa. Jos mieli ja tunteet valloittavat aivot, ne voivat hajottaa ajatukset.

Merkityksen ymmärtäminen vaatii sisäisen kokemuksen kohtaamista. Se vaatii yksilöllisyyden kunnioittamista ja ainutkertaisuuden arvostamista, välittämistä, missä ihmiset on aidosti läsnä. Se vaatii aikaa ja huomioimista. Pahoin pelkään, että nykymenolla tämä kyky kadotetaan, lapsiryhmät on liian suuria niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Kateudelle alttiissa vertaisryhmässä yksilöt eivät herkästi synny, tarvitaan aikuisten hyvää ohjaamista. Joku tutkija mittasi, ettei suuressa ryhmässä lapselle synny stressiä, ja niin ollen suuri ryhmä ei olisikaan vaarallinen. Mutta siellä ei myöskään synny yksilöllisiä ja persoonallisia minuuksia, siellä syntyy suorittajia. Ihmisyys on vielä monilta osin tiedostamatonta.

Tunne ja merkitykset syntyvät, kun yksilö voi olla osallisena ja itsearvoisena synnyttämässä kokemastaan näkemyksen. Sen jakaminen antaa merkityksen, kun sitä kunnioitetaan, kuullaan ja nähdään.

Raija


tiistai 1. syyskuuta 2015

IDENTITEETTIPETOS



Identiteetti on pysyvyyttä ihmisyydessä, minuudessa, jos sitä on, mutta onko se sitä aina, epäilen. Vahvimmillaan kehossa on niin voimakkaat reaktiot ehdollistuneina, puolustuksena ja reaktioina, että vatsan sisukset vääntyvät nurin, oksennus ryöppyää, hormonit sekoilee, aineenvaihdunta kääntyy ylösalaisin ja rauhastoiminnot äksyilee. Näihin lääketiede hakee vastauksia kemian ja fysiikan avulla, mikä on varmasti totta, mutta itse katson psyyken kaatavan vuoria. (olen siis freudilainen, haha, haha)

Kaikkein viheliäisin on psyykkisen puolustuksen aikaansaama identititeetti, jossa ihminen on pelosta ja ahdistuksesta niin ehdollisesti toimiva, ettei kykene enää tahdolla muuttamaan käytöstään. Tällöin kehollisesti ääreishermosto on yliaktiivinen ja luo jännitteitä ja levottomuutta kehoon, pääsääntoisesti juuri kehon ääriosiin. Tämä autonominen hermosto on tahdosta riippumaton, ja toimii niin kuin sen edellytykset on. Tällöin ihmisen tahtoon ja valintaan vaikuttaa pelko valiten reaktiomaisesti, jonka kehon jännitteisyys luo.

Pelolla synnytetty identiteetti ei ole ihmisen omaa luomusta, se on reaktioita, ja ehdollistumia. Kuinka vaaralliseksi se muuttukaan, kun ihmisen seksuaalisuus alkaa suuntautua sitä kautta? Tätä suuntausta kutsutaan joissakin näkemyksissä naisellisuudeksi vertauskuvallisesti. Nainen on heikko, ja siksi sitä hallitsee tahdon heikkous. Kun näitä näkemyksiä viljeltiin, ei ollut tietoa hermoston autonomisesta toiminnasta, jossa on sekä tahdonalainen, että tahdosta riippumaton puoli.

Identiteetin syntyminen pelosta tuhoaa ihmisyyttä monella tapaa. Näyttää siltä, että maailma on vain vahvojen luomus, jotka käyttävät valtaa väärin, uskomukset jylläävät, eikä ihmisellä ole todellista mahdollisuutta vapauteen ja valintaan. Niin monissa uskonnoissa mies luo naisen identiteetin pelolla. Yhteisöt, joissa mielivallalla hallitaan yksilöitä, on monien työpaikkojen ongelmana. Ennen piestiin koivunvitsalla, nyt piestään mielivallalla, jonka hulluutta on vaikea todistaa, sillä totuutta etsitään yhä ihmisten mielikuvista käsin.

Raija