VIHAN VALTAAMAT

Viha on yksi hankalimmista tunteen ilmentymistä. Se on luonnollista ja toisaalta kertyvää ja opittua. Vihasta puhutaan ristiriitaisesti, pidetään yllä, kylvetään vihaa ja tehdään sopimuksia ja oppeja, joissa viha elää. Viha ja valta ovat toistensa loiseläjiä, imevät toisistaan verta ja vahvistuvat siitä.

Viha yksilöllisellä tasolla voi tuhota yksilöllisiä kykyjä, sairastuttavat esim. kehoa estämällä liikkumista ahdistuksina, liiallisina aggressioina ja toivottomuutena. Yhteisötasolla vihan siemenet kasvattavat voimaa ja imevät sen tyhjiin yksilöissä, mikä näyttää olevan vaikeimmin kitkettävissä, koska se on ihannoitu vallan muoto, tarinoissa ja tiedoissa elävä loinen.

Esimerkkinä voisi ottaa kuvittelun ja mielikuvituksen, niitä käytetään synonyymeinä, ajatusta kuvaavana, halveksuttavanakin, mutta itse erittelen ne irti toistaan. Ajattelen mielellään, että mielikuvat ovat mielen synnyttämiä, siis kokemuksesta tulleita, myös tunteista, tiedostamattomasta lähteneitä, kun taas kuvittelu on enemmän oppimisesta tullutta, tietoista ja tahdonalaista etuaivolohkotyöskentelyä. Oppiminen voi tuhoutua liian raskaissa vastoinkäymisissä, kuten esim. itselläni puheoikeuden puuttuminen, minuus katoaa kehonkuvaa myöten.

Asioiden sekaannus on yleistä, termit kertovat toisille toista kuin toiselle. Emme osaa tuoda asiayhteyteen erilaisia näkökulmia, johdonmukaisuus puuttuu, emme jäsentele, ehkä ei ole tarpeeksi tietoa, tai sitten ei vielä ole kypsynyt käsittelemään asiaa. On monta syytä, että ajattelu estyy. Kärsivällisyyskään ei aina opeta ymmärtämään pelkän teorian valossa, täytyy olla syvempää käsitystä omakohtaisesti ymmärryksen syntyyn omien käyttäytymisongelmien esiintymisestä, ja usein ne näkee vasta jälkeenpäin, ei akuutissa tai tulehtuneessa tilassa.

Joku lääkäri puhui vihan puolesta. Erittelisin vihan terveeseen suuttumukseen/aggressioon, mikä on luonnon puolustusmekanismi sekä tytöillä, että pojilla, aina vaurioittavaan kantamiseen kehossa. Miehet menevät usein testosteronin taakse puolustaessaan vihan oikeutta, ikään kuin se olisi itsetunnon perusta pystyvyyteen miehenä, erityisesti seksuaalisuudessa. Itsetunto on pääosin kuitenkin minän kehitykseen liittyvä toiminnallisesta oppimisesta syntyvä kyky, mitä voi vahvistaa osin aggressio, mutta se vie yhtä hyvin tuhoavaan käyttäytymiseen. Tällä lääkärillä on hyvin vanhoillinen käsitys miehen ja naisen roolista. Miehen hän toivosi olevan työntekijä Raamatun pohjalta ja naisen synnyttävän ja kasvattavan lapsia. Käsityksissä näkyy paljon ristiriitoja, toisaalta hän ihailee väkivallattomuutta, mutta toisaalta roolin kautta rakentaa väyliä vihalle. Pakkoroolit ovat aina vaurioittavia, ja pelkän roolin avulla estetään nykytietämyksen mukaista oppimista.

Raija

Tässä Iltalehdessä juttu, kun tutkimuksissa ilmeni, että miehet sairastuvat enemmän koronaan kuin naiset.

Se on yllättävän iso luku. Ei ole olemassa tyhjentävää vastausta siihen, miksi näin on, toteaa anestesiologian ja tehohoidon professori Matti Reinikainen Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Yleensäkin tehohoitoon joutuu enemmän miehiä kuin naisia. Näin on ollut myös koronassa.

Osin miesten suuri osuus voi selittyä elintavoilla. Miehet esimerkiksi tupakoivat enemmän kuin naiset, ja he juovat alkoholia enemmän kuin naiset.

Toinen mahdollinen selitys liittyy siihen, että miesten ja naisten elimistön puolustusjärjestelmät eivät ole samalla tavalla tehokkaat toisiinsa verrattuna.

– Naisilla on pienempi alttius saada vakavia tulehdussairauksia kuin miehillä, Reinikainen sanoo.

Koronavirus voi saada aikaan vakavan infektion eli tulehduksellisen sairauden.

– Kolikon kääntöpuoli on se, että naisilla voi elimistön puolustusjärjestelmä eli immuunijärjestelmä olla joskus liiankin aktiivinen, mikä altistaa reuman kaltaisille autoimmuunisairauksille, joissa elimistö hyökkää itse itseään vastaan. Nämä sairaudet ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä.

  

MERKITYKSIEN ERI ULOTTUVUUDET

 

 

Merkityksellä on suuri ohjautuvuus ihmisen pyrkimyksiin. Merkitys yleisesti on päämäärään pyrkivän ihmisen tavoite; mm. kauppias haluaa saada myytyä, mahdollisesti voittaa, arkkitehti luoda jonkun rakennuksen, kirjailija synnyttää lukijassaan ajatuksia, ehkä tunteita, psykologi tutkia tunteita, lääkäri hoitaa ihmisiä sairauksista kohti terveyttä, poliitikko saada yhteiskuntaa ylläpitäviä ja hyvinvointia edistäviä asioita ja nämä kaikki tietenkin väärällä tiedolla tuottavat enemmän ongelmia kuin ratkaisuja. On myös hyvä muistaa yhden opettajan neuvo, kaikkia asioita ei vain voi ratkaista, olin kai liian ratkaisukeskeinen.

Useimmiten me lähestymme mielenterveyttä lääketieteen kautta, tai hoitotieteen, muodostamme käsityksen auttaessamme näiden tiedealojen tiedon kautta, kuten opettajat oppimiseen, psykologia tunteisiin. Vain pari päivää sitten joku sanoi, että ihmisellä on alttius geneettisesti sairastumiseen, esim. alkoholismiin. Itse olen sekä luottavainen tietoon, että erittäin kriittinen. Helposti katsomme vain tuloksia, emmekä syy/seuraus suhteita, mikä pitäisi olla tieteessä perusasetelma. Meistä tulee helposti tiedesuskovaisia.

Otteita kirjasta Työnohjaus vai Superviisaus, Leila Keski-Luopa, psykologi, psykoanalyytikko, ja työnohjaaja, filosofisten ja kehityspsykologian perusteita. ”Ihmistieteet erottuvat luonnontieteistä siten, että ne tutkivat ihmisen toimintaa ja sen tuloksia eri muodoissaan” ” Ihmisen toiminalle on tyypillistä sen tarkoituksellisuus, päämääräsuuntautuneisuus.” ”Ihmisen tajunta on se, missä merkitykset syntyvät, missä ne ilmenevät ja missä ne tulevat myös ymmärretyiksi.” ”Todellisuus jäsentyy merkityssuhteina, joiden kokonaisuutta voimme nimittää asianomaisen subjektiiviseksi maailmankuvaksi.” Rauhalan mukaan merkitys koostuu kolmesta komponentista. ”1. Objektista tai asiasta, jota se koskee, 2. merkityksestä tai mielestä, joka tällä asialla on, 3. tajunnasta, psyykestä tai tietoisuudesta, jolle tuo merkitys on. Näiden lisäksi merkityssuhteessa pitäisi vielä kiinnittää huomiota 4. merkkiin, sanaan, symboliin. Sen lisäksi on vielä 5. itse ajattelu prosessina, joka on ajattelemista, symbolien ja merkkien käyttöä.”

Merkitys mielessä siis sisältää mielen prosesseissa sekä suuntautumisen tavoitteeseen, että abstraktikäsitteen, merkitysperspektiivit, jotka ovat myöhempää, kehittyneempää tuotetta, kuin merkitysskeemat, merkitysperspektiivit ovat yksilöllisempiä ja merkitysskeemat ikään kuin automatisoituneita ajattelukaavioita/malleja.

Niin usein me yritämme toisiamme auttaa, mikä tietysti on luonnollista ja hyvää, mutta voi olla myös väärille raiteille johtamista, emme ole ymmärtäneet merkityksen tärkeyttä ihmisen tarpeisiin nähden. Emme aina ymmärrä minkälaisessa kehitysvaiheessa ihminen elää ja on, mikä elämäntilanne ja todelliset mahdollisuudet. Kun itse olin vaikeassa masennuksessa, työnohjaaja koulutus, missä näitä mielen mekanismeja käsiteltiin, auttoi nousemaan ylös, sain mielen hallintaan ja kokemukseni jäsentyi, lisäksi näytteleminen teatterissa toi fyysiset kyvyt hallita mieltään ja ajatteluaan. Tässä on tärkeä huomata, ettei tämä ole tunteiden manipulointia, eikä tunteiden estoa, siirtoa tai muuten niiden ohjausta. Tunteet tulevat mielikokemuksen seurauksena tiedostamattomasta, mielen perusta on fyysisissä aistimuksissa, jotka otetaan hallintaan.

Helposti tuomme malleja toisille, mutta ne eivät tuokaan tulosta, ihminen alkaa hylkiä niitä. Näin käy, ellemme lähesty ihmistä hänen yksilöllisen käsityskyvyn mukaan, ja kunnioita hänen kehitystään, sekä näkemystään. Oppimiset ovat pitkäkestoisia mielen osalta, jopa kymmeniä vuosia kestäviä prosesseja, eteenpäin pyrkimistä, katsetta tulevaan, ja oman menneisyyden, muistikuvien kautta ymmärryksen syntyä.

 

Raija

 

SYYLLISYYDESSÄ RÄPIKÖINTIÄ

 

 

Syyllisyys on asia, mitä on käyty läpi monessa filosofiassa, instituutioissa, ammattikunnissa, kirkko niistä ehkä vaikuttavin. Minulle on jäänyt mielikuva, että psykiatrit hyväksyvät syyllisyyden siirtämisen toisen kannettavaksi, jokseenkin kuulostaa kirkon opeilta. Se on yksipuolista syyllisyyden tarkastelua. Syyllisyys voi tappaa, mutta sitä voi vähentää tekojen kautta. Sen sijaan syyllisyydellä häpäisty voi joutua niin suureen häpeään, että se tuhoaa lopulta koko ihmisen, kun tuomioilla estetään kaikki oikeudet ihmisyyteen. Silloin on tarkasteltava vallan vaikutusta. On arveluttavaa, ja eettisesti vastuutonta antaa lupa toisen syyllistämiseen omien tekojen vuoksi. On myöskin kehäpäätelmä, kun sallitaan syyllistäminen, eikä sitä tarkastella kohtelun kautta, ja sitten häpeä sekä syyllisyys tuottaa niin suuren ahdistuksen, että se lisää kaikkien ahdistusta tuottaen mielenterveysongelmia kaikille, syrjinnän perusmekanismi. Terve ahdistus on asia erikseen, mikä kuulu oppimisen piiriin, ristiriita yksilön ajatuksessa, jonka hän ratkaisee, ja on muutoksenalaista.

Syyllisyyden ja vapauden suhde on polttava kysymys, miten paljon mielikuvitukselle voi antaa valtaa, nykyään annetaan valtaa kehoaistimuksille, mikä taas on seksuaalista, usein kaupallista. Elokuvissa Fanny ja Alexander sekä Suklaapuoti asia tuodaan hyvin esiin. Nyt on hyvä erottaa mielikuvitus, mikä synnynnäisesti on mielihyvän lähde ja pitää yllä elämänvoimaa, uskoa itseen, toivoa ja rohkeutta kohdata itsensä ja muut. Olisi hyvä puhua siitä, että henkisen aktiivisuuden ja kehityksen avain fyysisellä tasolla hyvään kehitykseen on umpieritysjärjestelmä ja hormonit, eritteet ja muut aineenvaihduntaan vaikuttavat asiat, mitkä aktivoivat niiden toimintaa, ja tuottavat aineenvaihduntaan tarvittavia aineosia, väkivalta ja pakottaminen estävät ja toimivat päinvastoin, kuten moni tietää liiallisen ahdistuksen syövereissä, vatsa ei toimi. (lyhyen määritelmän umpierityksestä voi lukea Wikipediasta)

En tunne syyllisyyttä teoista, joita en ole tehnyt. Valitettavan usein olen todennut, että minua syytetään sellaisista teoista, joita en ole tehnyt ja sitten syytetään, etten koe syyllisyyttä. Tekoihin määritän myös sanat ja ajatukset. Jumaliksi ylennetyt eivät saa niin paljon syytteitä muilta kuin maan rakoon häväistyt, hierarkkinen valta-asetelma ruokkii korkeammalle ylentämistä, eivätkä ihmiset kohtaa enää ihminen ihmiselle, vaan puheoikeus määrittyy vallan kautta. Moralismi vie monet ihmiset tuhoon ja moralismi elää vahvimmin yhteisövallan kautta, syyllisyys ja häpeä yksilöllisemmin. Kollektiivista syyllisyyttä ei useinkaan tunnisteta, ja voi kysyä onko sitä edes olemassa. Kollektiivinen valta on usein tarinoiden kautta kehittyvää.

Syyllisyys kohdistuu enemmän tekoihin, häpeä persoonaan. Malinen on kirjoittanut kirjan ”Häpeän monet kasvot”, kannattaa lukea, muitakin tosi kiinnostavia teoksia löytyy asian tiimoilta.

Meillä on erilaisia rooleja elämässä, kuten kuuluukin oppimisen kannalta. Kun roolit muuttuvat luonteenpiirteiksi, se ei tiedä hyvää ihmisen henkiseen kasvuun ja kypsymiseen. Rooleista voi oppia pääsemään irti, jotkut jäävät niissä jumiin, esim. joku on jatkuvasti neuvojan roolissa, vaati tervehtimistä ja kunnioitusta muilta, mutta ei harrasta sitä itse. Luonnevaurioinen pyrkii hallitsemaan kaikkia, näkyipä heissä vahvuutta, heikkoutta, osaamista tmv. tahansa. Luonnevaurioiset eivät kyseenalaista itseään. Luonne on pääsääntöisesti lähteeltään fyysisesti kehittyvä, ja heijastuu myös tunne-elämään. Luonnetta on tutkinut paljon professori Liisa Keltinkangas-Järvinen. Tunteet vaikuttavat luonteeseen ja päinvastoin.

Kysyjätkin eksyvät totuuden etsimisessä, kun luulo ottaa voiton, ja kysymys on epäilyä, eikä todellista kiinnostusta, mitä toinen kokee ja mitkä ovat hänen tunteensa tai arvonsa. Ihanteiden ja todellisuuden etsimisessä ei aina näy konkretia, ne ovat kuin ulkoa opittuja väärennöksiä, kohti arvoa, mikä ei ole kunnioittavaa kohteelle vaan enemmän kysyjää tai neuvojaa ylentävää. Yläkäsitteissä arvot ovat abstrakteja, ja vaativat konkretisoinnin. Esiasteisena mielikuvat tulevat symbolisina, ikään kuin ei valmiina, ja vaativat kypsymisen ymmärryksen syntymiseksi. Voi vaikka ajatella, että ne ovat leijailevia unia, tulemassa ajatteluun, joita ei vielä ymmärrä.

Olen niin monta kertaa kohdannut mielenterveysongelmia väheksyviä näkemyksiä, että näyttää siltä, että se on jopa yleistä. Kun mielenterveys murtuu ja mieli katoaa täysin, ihminen menettää joskus muistinsa kokonaan, ja pahimmillaan joutuu loppuelämäkseen laitoshoitoon. On todella järkyttävää, että jotkut katsovat oikeudekseen syyllistää ja häpäistä toisia.  

Syyllisyys heikkenee, kun tekee oikein tekoja, mutta ne ovatkin ansa yhteisöllisessä moraalissa ja yhteisövallassa, oikein tekeviä tuomitaan, ja pidetään ylimielisinä, koska rikokset on sallittuja yhteisön moraalin puitteissa. Täydellistä ei voi olla olemassa, on lupa joskus tuntea vihaa, suuttua ja raivota, kun asiat menevät päin helvettiä ja käyttäydytään tuhoavasti. Pyhää vihaa koen yhteiskuntaa kohtaan, kun tiedon puutteen vuoksi toimitaan väärin.

Oman pahuutensa ja negatiivisen puolensa tiedostamattomat eivät näe toisessa hyvää, sitä mitä toinen tekee, koska he ovat sokaistuneet omaan hyvyyteensä, ja pahuus piileksii alitajunnassa. Jos joku ystävällinen henkilö puhuu negatiivisista elämän todellisista asioista, puuttuu esim. kiusaamiseen, hänet luokitellaan helposti häiriköksi. Liiallisen hyvyyden ja kauneuden vaatijat ovat rakastuneet satuihin, hyvinvointi on tärkeää olla konkreettista, vaikka sinne kuljetaankin käsitteiden kautta oppien. Omaan hyväänsä/pahuuteensa, kauneuteensa ja mieleensä sokeutunut ei ehkä ole pystynyt, osannut tai kyennyt kohtaamaan omaa kärsimystään, mikä on inhimillistä, voimavaroja ei ole ollut kohdata omaa kokemustaan, yksilö on voinut jäädä ilman ympäristön tukea. Ajattelun esiastevaiheessa käsitteet ja kokemukset voivat olla myös niin symbolisia kuvissaan, ettei ymmärrys osaa avata niitä.

Raija

 

PELON JÄLKITILOJA

 

 

Sisäinen minuus, sitä on julistettu nyt virtanaan ihmisten mieliin. Vähemmän on puhuttu siitä, että se voi vinksahtaa pahasti pieleen ja viedä meidät harhapoluille, mutta yhtä hyvin se voi viedä meidät tielle, jossa on mahdollisuus nähdä sisäistä totuutta ja ulkoista todellisuutta kuvina/näkemyksinä, jotka yhdistävät, luovat näkemyksiin rakentavia elementtejä ja avaavat teitä tiedolle, mikä on totuuden etsimistä, eikä koskaan täydellistä. On asioita, joissa totuus on ehdotonta, esimerkiksi sydänlääkärin kirurgin veitsenviillot, eikä sovi unohtaa, että myös mielen puolella on perustavanlaatuisia yleisiä ominaisuuksia, kuten havaitseminen, mikä sekin voi kadota, jos ihminen menettää tahdon ja halun. Ihminen voi menettää tietoisuuden tekoihinsa, vain muisti työskentelee opittujen tapojen suhteen ilman johdonmukaisuutta, ja tällöin hän on syyntakeeton.

Jaan sisäistä minuutta pelosta syntyneeseen mielen kehitykseen ja luottamuksen ja turvan tukemana tasapainoiseen. Pelosta syntynyt on nyt vallalla olevaa, ”herran pelko on viisauden alku” menetelmänä.

Pelon kautta kehittyneitä mieliä näkee monissa yhteisöissä, mitkä luovat vain lisää pelkoa omien mielikuviensa kautta. Pitäisin hyvänä, jos pyrittäisiin erottelemaan mieli- ja muistikuvat, vaikka se on vaikeaa. Mielikuvien pelkotaustalta löytyy hirviöitä, jolloin pitkälle kehittynyt ja kauhukuvien valloittama mieli tuottaa järjetöntä vihaa, mikä kohdistuu milloin joukkoihin, milloin yksilöihin tai vaikka sukupuolisuuteen. Joku sanoi, että kaikki naiset ovat huoria, kaikki äidit aina ovat syypäitä lastensa epäonnistumiseen ja tuhoon. Äidin rakkaudesta on tehty ainoa tie lapsen hyvään kehitykseen, kiintymykseen ja rakastamiseen. On unohdettu, että miehen rakkaus ja kunnioitus on naiselle tärkeimpiä rakastamisen oppimisessa ja päinvastoin, se on opittua, mikä lisää itse itseään. On sanottu, että miehen ja naisen rakkaudellinen suhde on lapsen henkinen koti. Pakkorooleihin rajaaminen vanhemmuuden suhteen tuhoaa monen lapsen perheen, jossa isä on rajojen asettaja, äiti rakkauden antaja, ikään kuin mies ei pystyisi rakastamaan, ja olisi vain työn kautta toimiva. Se on 1800 luvun käsitystä ihmisyydestä ja kasvatuksesta sekä julmaa miehen aliarvioimista, biologismiin alistamista, kokemuksen puutteen sivuääni, kun ei ole lupa tunteisiin, joita kokemuksesta syntyy.

Kun ihminen joutuu pakkorooliin ja kieltää tai kielletään tunteiden kokemisesta, hänen tunne-elämänsä jää kehittymättä, tunteet tunnistamatta, ja ne alkavat kehittää alitajuntaan pesää, jossa ne tuottavat pakko/pelkomielikuvia. Eheyttävät ja vapaasti tulevat tunteet ovat mielenterveyden yksi perusta.

Pelkomielen kautta itseytensä saaneet ja sisäisiin pelkokuviin ehdollistuneet näkevät ympärillään hirviöitä, äidit/isät aina syypäinä, naiset aina huorina, jne. Heille on kehittynyt sisäiseen minuudesta pelko/vihaminuus. Tässä kohtaa voisi jopa sanoa, että sisäinen minuus on rakentanut helvetin ihmisen sisään, itseviha, jota hän ei hallitse, ja minkä hän projisoi ympäristöön ja se on tarpeellista, että viha voi väistyä, vaikka juosten tai piirtäen. Tätä voi sanoa myös sivistyksen, kirjallisuuden, taiteen ja tositapahtumien kulkureitiksi, Raamatun oppien mukaiseksi harharetkeksi, jossa minä kehittyy vasten vilpittömän lapsen luontaista kehitystä.

Pelon ja vihan kautta kehittyneet mielet alkavat nähdä mielikuvissaan fantasioita, hallusinaatioita ja tragedioita, pakkomielikuvia, lohikäärmeitä, sisiliskoja, käärmeitä, jotka alkavat ohjata heitä pakkokäskyinä. Lopulta he päätyvät rakentamaan itselleen ristinpuun, johon vihaitseys hirttäytyy kauhukuvien kautta syyllisyyden saattelemana, myös tositekojen, ympäristön pakottamana. On nähtävä persoonallisuushäiriössä se, että varsinainen pelon synnyttäjä ei tule heti esiin, vaan ihminen projisoi sen turvalliseksi kokemaansa. Ajatteluharhassa kokonaisuus hämärtyy, kerran tapahtunut asia saa suhteettoman vaikutuksen ja maailma näkyy siihen nähden, ja suurin osa jää huomioimatta. Tositapahtumia ja hirveitä tekoja on myös oikeasti olemassa, eikä niitä pidä sekoittaa mielikuvitukseen. Itselläni kesti 20 vuotta, ennen kuin mieli alkoi palautua ja muistaa tositapahtumia, riittävässä turvallisuudessa.

Maailma on rakentunut tällaisten minäkäsitysten varaan, jossa ihmisen persoonallisuus on pelon valtaama, ja tiede tuottaa näistä tietoa, toteaa tuotetun ja tuloksen. Täysin sivuun ja tunnistamatta on jäänyt niiden ihmisten minäkehitys, jotka ovat oikeuksia vailla, kuten itselläni kävi. Minulle ei kehittynyt hirviöitä mieleen, pelkoa suurempi oli kauhu, joka hajotti mielen ja se esti pelkomielikuvien syntymän tunteista, ne olivat aistimielikuvia, kehollisia. Siten voi sanoa, että se oli onni onnettomuudessa. Todellisuutta voi katsoa sekä aistihavaintojen että mielikuvien kautta, muistaen, että ne myös sekoittuvat toisiinsa, mutta eivät aina, ne on mahdollista nähdä ja kokea selkeästi erillisenä tullen.

Sosiaalista kontrollia pidetään ihmisten hyvänä suojana, ohjauksena ja viisautenakin, jos ihmiset osaisivat kunnioituksen ja kuuntelun, toisen huomioimisen. Mutta se on myös tuhon lähde. Työpaikoissani henkisen romahdukseni jälkeen minulta ei kysytty asioita tapahtumissa, vaan muiden ihmisen havaintoja pidettiin oikeana. Niin toisten ihmisten mielessä oleva peilautuminen toi uuden totuuden minusta ja tapahtumista. Usein sanotaan, että ihminen, joka on itsevaltias, joutuu toisten hylkäämäksi. Se on psykologisointia, pelko joka ihmisessä näkyy, synnyttää pelon toisessa ihmisessä, ja hän hylkää toisen pelon vuoksi, ei kestä ahdistusta tai hänelle on voitu antaa virallinen valta toisen tarkkailuun, estetty näin normaali vuorovaikutus. ”Kävikö Trumpille kuin Julius Caesarille, joka ensin nosti itsensä yksinvaltiaaksi ja sitten joutui läheisimmänkin ystävänsä hylkäämäksi”, sanoo aamun Iltasanomissa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola. Todellisia hirviöitä on olemassa, mutta sitä ei tule yleistää. On ihmisiä, jotka itsekkäästä syystä tekevät hirmutekoja, ja ihmisiä, jotka puolustaakseen itseään käyttäytyvät raivokkaasti, tai vajoavat kuolemaan.

Raija

 

 

 

ITSEÄ ETSIEN, TUNTEITA TUTKIEN

 

 

Joku aika sitten luin artikkelin, jossa kritisoitiin ihmisen suurta tarvetta osoittaa oikeassa olemistaan. Se ei saanut suurta suosiota somessa artikkeleita jakajien keskuudessa, ja kertonee tarpeesta tukea omaa oikeassa olemisen vinoumaa. Oikeassa oleminen on vahva itsetunnon tukija, tuo varmuutta, kykyä ilmaisuun, tavoitteiden asettamista, toimintaa, mutta myös harhaa. Artikkelissa ihmeteltiin, missä on alkulähteet tällä voimakkaalle taipumukselle ja kysyttiin, olisiko koulutus taustalla vaikuttamassa. Kyllä me tietoa tarvitsemme ja mieluummin perusteltuna. Itse olin vahvasti tieto-orientoitunut keski-iässä, jolloin suurimman osan opinnoistani suoritin, kuulunee asiaan. Tieteessä etsitään totuutta, Raamatussakin sen uskotaan olevan, totuutta pitäisi voida tarkistaa, paikkansa pitävyyttä. Epäluulo ja epäily ovat useimmiten kuitenkin ihmisen vallitseva mielentila, pelkolähteisenä, niin silloin ei voi olettaa, että totuus pääsisi hyvin esiin, luottamuksen ja turvallisuuden rakentamisella tätä voi vähentää.

Olen ollut kiinnostunut tunteista sen jälkeen, ja erityisesti sen jälkeen, kun menetin ne. Muistan ikuisesti, kun yksi psykologiystäväni nauroi väitteelleni, ettei ihmisellä ole tunteita ja sai raivokohtauksen muka typerälle väitteelleni kesken junamatkan kanssakulkijoiden ihmeteltyä suu auki. Oli vuosi -77. Se kuvasti hänen tietämättömyyttään kokemuksen tasolla, miten tunteille käy pahassa traumassa, ne katoavat mielen hajoamisen aikana, tai siirtyvät alitajuntaan järjettömien todellisten ja/tai epätodellisten uhkien alla, josta niitä voi olla vaikea saada käsittelyyn. Nk. fiksuimmat ihmiset väittävät ja puolustavat oikeutena nihilismiä tukeakseen ikään kuin heikompia/vahvempia ja heille oikeutta siirtää tunteet toisten kannettavaksi ja täten hyväksyvät toisen ihmisen elämän tuhoamisen, vastuuttomuuden.

On hyvä oppia erottamaan tietoinen, tiedostamaton ja alitajunta. Tietoinen on ymmärryksen ytimessä, jonka mukaan ihminen toimii egon alaisuudessa, tiedostamaton on se, jossa tunteet katsotaan syntyvän, id, josta sanotaan, että se on seksuaalilähtöinen, alitajuntaan siirtyy asiat, joita ei pysty käsittelemään itse, tai ympäristö vaatii niiden tietynlaisena olemista, alitajunta on kuin yhteisön omatunto. Minuuden kolmas ulottuvuus on yliminä, jossa ihanteet asuvat ja tavoitteet syntyvän oppimisen kontekstiin. Minän osat voivat toimia irrallisena toisistaan, mutta kokonaisvaltaisessa kehityksessä ne vaikuttavat toisiinsa ja luovat kokemusta, jossa ihminen kasvaa tietoiseksi omista kokemuksistaan niiden syntymisessä peilaamatta niitä toisiin ainoastaan toisesta syntyneenä. Tunteet syntyvät aina itsestä ja vaikutteet ovat todellisuutta.

Psykologian pitäisi antaa viitekehys itsetuntemuksen oppimiseen ja oppimista ymmärtää niin, että se on jatkuvaa ja koko elämän kestävää. Tunteiden osalta tunteet tulevat tässä ja nyt, ja tunnemuisti vaikuttaa niihin. Osaava psykologi osaa auttaa tunteiden jäsentämisessä. Väkivalta on mielestäni suurin este ja vaikuttaja tunteiden syntymään. Ihminen on suurimman osan tietoisuudessaan harhainen. Se on tiedon puutetta, tiedon heikkoutta, mutta mielen harhaisuus on tapahtumien ja kokemusten summaa, toki myös yksilön kykyä. Viitekehys on hahmoa sanoilla ja kuvilla syntyvyyden kuvausta perustellen, alkuperän ja tavoitteiden välistä matkaa ja vaikutteita. Itsetuntemuksen saavuttaa tutkimalla viitekehyksessä tulevia symboleja ja omia kokemuksia analysoimalla, missä ne esiintyvät. Tunteita syntyy kaikkialla aivoissa, jopa kehotunteita siirtyneenä kokemuksessa sisäsyntyisestä ulkoiseen kokemukseen.

Kohtaamisessa tunteet vaikuttavat samaistumisen kokemuksena. Tarvitsemme toisiamme, että löytäisimme itsemme. Toisen tunnekokemukset nostavat pintaan omia tunteita. Jos emme ole tietoisia omien kokemusten synnystä, katselemme toista irrallisena itsestä, siirrämme tunnekokemuksen toiseen. Siksi itsetuntemus on tärkeimpiä asioita ihmisen kehityksessä, otamme vastuun omista kokemuksista ja tunteista, ja se on eri asia, kuinka syy ja seuraus ovat sen taustalla, puukonisku nostaa raivon, se on selitys, ja selittävä tekijä tarvitaan. Mitä rankempi väkivalta on sitä rankempia ovat seuraukset.

Pääosin katson tunteiden syntymää kehokokemuksesta alkaneena ja siinä kehittyneenä eri versioiksi, kuten syntymäpuristus-> ahdistus->pelko, inho-> makujen karvaus ->inho ulkoatulevaan, ilo-> sisäsyntyinen tyydytys kokemukseen-> avautuminen nauruun ja takaisin iloon, suru->kipu->pettymykset jne. Koska nämä vaikuttavat toinen toisiinsa sisäisesti ja ulkoisesti, on yksilön tehtävä tutkia mistä ne heijastuvat, ulkoa tuleva kaltoin kohtelu voi tuoda ahdistusta, eikä se ole sisältä syntyvää, vaikka ahdistus onkin lähtökohtaisesti sisäsyntyistä. Tunteiden juuret ovat mantelitumakkeessa aivoissa ja vuorovaikutuksesta syntyneissä arvoissa.

”Ihmiset kavahtavat toisten surua ja kurjuutta, ja uhria rangaistaan niistä peloista, joita hän herättää toisissa. Uhri ajetaan yksinäisyyteen ja eristyksiin, aivan kuin suru tarttuisi, aivan kuin se voisi vaieta pois”. Lainaus jostakin kirjasta.

Jos joku on 50 vuotta halveksunut sinua, jonain päivänä se räjähtää ja laukaiset suoraan ja säästelemättä ilmoille ikävin sanoin syytökset, jopa leimaat ja häpäiset. Näkemysten ja mielipiteiden tarkoitus ei ole harhauttaa irti kokonaisuudesta, ei alistaa toisia omiin näkemyksiin ja kokemuksiin.

 

Raija