KRISTINUSKONI

Minulle Kristinuskon arvo on humaani ihmiskäsitys, mahdollisuus löytää ihmisarvo ja ihmisyys. Se on polku, josta olen löytänyt tieni itseyteen sanojen kautta. Joillekin se tie voi löytyä musiikin kautta, monille kuvien kautta. Opinnoissani olen saanut tutkia ihmiskäsityksiä, mutta vasta syventävissä opinnoissa olen löytänyt tien syviin tunteisiin, jotka ovat avanneet kuvan tietoisuuteen itsestäni. Ei se, että lukee ja tietää eri käsityksistä, mahdollista vielä sitä syvyyttä, että tuntee arvonsa, ja saa siitä kokemuksen, ja että on arvokas ihminen, se tulee vasta omasta elämänkokemuksesta. Syvyys on kuin lähde, josta voimavarat kumpuaa, se antaa rauhaa ja pysyvyyttä minuuteen, se antaa uskon, turvan ja luottamuksen itseen, itsearvostuksen ja itsekunnioituksen pysyvästi identiteettiin. Minun kohdallani se on usko Jumalaan. Se on puhuttelutie, jossa omat näkemykset tulevat tarkkailun alle kysymyksineen, ja se antaa kyvyn tarkastella omia ajatuksia ja tunteita. Tieteessä se on kokemuksen konteksti itsensä hallintaan, mutta jos itse katoaa kuinka sen saavuttaa.

Raamatun ihmiskäsitys on aikansa vanki kertomuksissa, se tulisi päivittää nykyajan tietoon, sen tulisi olla jatkuva prosessi.

Syvyyden löytäminen ei ole itsestään selvää. Olen kulkenut tien, jossa olen menettänyt tämän itseni kokonaisuudessaan syvyydestä kehon pintaan, kevyeen toiminnalliseen viihtymiseen ja turhuuteen, olen ollut kuin löysä kangasmytty kasassa. Kristinusko on minulle totuuden etsimisen tie, se on minulle vallan väärin käyttöä julistava oppi. Sen ytimessä on Jumalan kuunteleminen, kuulemisen oppiminen sisäisesti ja ulkoisesti, sanojen kautta, muuttamatta itsen tai toisen kertomaa, muuttamatta havaintojaan. Se on jokaisen yksilönoikeus, tulla sanojen avulla ykseyteen itsen ja Jumalan välillä, olla kiinni sanassa. Sana on yhteys Jumalaan, silloin emme voi kulkea vain menneisyyden sanojen uskossa, sana on jatkuvasti uusiutuvaa ihmisyyden suojaksi.

Kun menetin yhteyden sisäiseen itseeni, se tuli vallan väärin käytössä muiden taholta. Minut alistettiin järjettömästi joukkovallalla. Minulle ei annettu puheoikeutta, jouduin ulkopuolelle vuorovaikutuksesta. Silloin tajusin, ettei itseä ole silloin kun ihminen on vain lihaksien toimintayhteys, ilman oikeutta puhumiseen, on vain tottelemisen ja käskyjen yhteys, jossa minuus katoaa. Silloin kun menetin itseni ja yhteyden sisäisyyteeni, tuntoaistini katosi. Äärimmäiset aistit viritettyinä voivat viedä voimakkaisiin vaistoihin, ja sisäisen kadottaminen kadottaa ne. Se on juuri sitä vallan väärin käyttöä, jonka yhteisön jäsenet ottavat joko yksilöllisesti tai joukkovoimalla yksilöltä oikeudet itseilmaisuun.

Sanaan keskittymisessä on se hyvä puoli, että ihminen oppii kuulemaan toista. Hän ei jää roolinsa ja asemansa vangiksi, jossa valta on vahvimmillaan, maallista valtaa. Roolit voivat viedä minuuden vankilaan, jossa todellinen aito itse ei pääse koskaan esiin. Roolit ovat parhaimmillaan suoja, liiallisena vankila, ja minuuden poissa ollessa pelkkä kuori. Toisen tulkitseminen tuo esiin itsen kokemukset, siksi on viisaampaa kuulla oikeasti, oppia hyvin sanakieli.

Ihmisten pahat teot eivät ole todiste Kristinuskon ydinkysymyksen viisaudesta, jossa ihmisyys kehittyy mahdollisimman hyväksi. Ihmisten pahat teot ovat vallan väärin käytöstä, josta Jeesuksen opit juuri varoittavat. Minulle Jeesuksen ristiin naulitseminen on yhteisöllisen vallan väärin käytön ilmentymä, enkä nosta sitä Jumalan teoksi. Jeesuksen ydinsanomaa on väkivalta vastaisuus.

Raija