HÄPEÄN KANTAMINEN

Häpeä on sekä tervehdyttävä, että tuhoava tunne. Se kohdistuu eri lailla eri ihmisiin, toisiin enemmän, toisiin vähemmän. Häpeästä puhutaan jo luomiskertomuksessa, Jumala sanoo, miksi peitätte itsenne, ja perään kuuluttaa rehellisyyttä. On olemassa luonnollista häpeää, mikä tulee kulttuurista oikean ja väärän tiedostamisessa oppien kuuntelemaan omaatuntoa ja yliminää, ja on tuotettua häpeää, mikä on oppien ja asenteiden summa, arvottamista ja vallan avulla asetettua.

Joskus lyhyistä twiiteistä saa kuvan, että häpeän hoito on kevyt ja helppo asia. Janne Viljamaa on kirjoittanut häpeästä kirjan, Hirveä häpeä, twiitissä hän ilmaisee lyhyesti, häpeään kannattaa suhtautua huumorilla. Harmi, ettei minulla ole varaa ostaa kirjaa, vaan joudun jonottamaan sitä kirjastossa, joka vie nyt ainakin puoli vuotta, Janne kertoo varmasti siinä monipuolisemmin häpeästä. Eräs twiittaaja sanoi, ”Avaa iso kuva pieneen elämääsi. Naura itsellesi ja turhille häpeän tunteillesi. Sinulla ei ole MITÄÄN hävettävää. Maailmahan rakastaa sinua! Se ei ole vielä oivaltanut sitä. Mutta sinä tiedät sen jo nyt: Kohta maailmakin tietää”.

Nuo ohjeet voivat hetkeksi helpottaa elämää, mutta pysyviä vaikutuksia niillä ei ole. On uskallettava olla rehellinen, erotettava normaali häpeän tunne, mikä on usein helpompi antaa itselle anteeksi, kuin häpäisy, jolla ihminen alistetaan helvettiin. Rehellisyys voi koitua raskaaksi, yksilö eristetään yhteisöstä, ystävät, sukulaiset sekä yhdistysten jäsenet poistavat rehellisen joukosta, hylkäävät ja tuomitsevat. Jos yhteisö tekee toisin tekoja kuin puhuu, eli kohtelee epäkunnioittavasti ja häpäisten yksilöä kohtaan, mutta puhuu ainakin julkisesti toisin. Jos yksilö yrittää hyväksyä asian ja ei huomioi ristiriitaa, hän tosiasiassa menee valheeseen antamalla anteeksi näennäisesti.

Rehellisyys voi olla sekä inhimillistä, että brutaalia. Loukkaantuminen voi ensireaktiona olla kieltävää ja tuomitsevaa, mutta joskus harvemmin anteeksiantavaa. Oleellista on se kuinka arvostettu kohde on, jos hänellä ei ole arvoa, hänelle ei anneta anteeksi vaan tuomitaan ja häpäistään. Kohteen on pakko paeta yhteisöstä, sillä rehellisyydestä rangaistaan yhä enemmän.

Yksi rehellisyyden mittareista on silmiin katsominen. Silmiin katsominen ei onnistu, jos olemme epärehellisiä toisillemme. Jos puhutaan toista ja tehdään toista, kokija joutuu kokemaan ahdistuksen, jossa luonnolliset tunteet tulevat reaktioina, kehoon ja kokemuksiin, jolloin yksilö joutuu elämään ristiriidan helvetissä, eikä hän voi luottaa tekijään ja kohteeseen, välille tulevat kuolleet ja kylmät katseet avoimien sijaan. Ihmiset ajautuvat pakkorooleihin, jossa vuorovaikutus on pinnallista ja rajattujen asioiden tarkastelua. On aina hyvä muistaa ettei me aina olla näissä tunnekonteksteissa, vaan ne ovat eri asioissa erilaisia, ja tilanteet vaihtelevat, joskus rasittavina, joskus keveinä.

Toisen kunnioittaminen aidosti ja rehellisesti on avain kysymys.  Asian käsittely vain asiallisesti ei aina ole todellisuutta ja totta monissakaan yhteisöissä. Valtataistelu kulttuureissa valtaapitävät rankaisevat julmasti, jopa tappavat. Syvä häpäisy vie ihmisen tuskiin, jopa vääristää kehon asentoa kumaraan, katseen alas ja äänen karheaksi. Muistan joitakin ihmisiä, jotka sanoivat minulle häpeäaikana, ”Älä nyt ihan kuole tuon taakan alle”

Kun on suljettu yhteisöstä, suu suljettu, jäljelle jää vain ruumiillistunut häpeä, mikä voi hajottaa mielen ja luistaa kehon kuristukseen, jonka avaamiseen menee vuosia, itselläni hieroja avasi lihaksia 20 vuotta, ennen kuin kehoni alkoi avautua. En tulkitse asioita satunnaisten kömmähdysten kautta, niitä vain löytyy jatkuvina virtoina, ne on opetettu ja johdettu hallinnolliselta tasolta, tiedon ja asenteiden levittämisenä. Olen syyttänyt itseäni, olenko liian itsevarma, mikä voi ärsyttää, ja olen tullut tulokseen, että joskus innostun, mutta pääsääntöisesti olen ollut vetäytyvä.

Paljon olen pohtinut sitä ongelmaa, mikä on ihmisen vaikeimpia asioita kohdata itsessään, mielikuvitus ja mahdollisesti havaittu totuus.  Paetessaan totuutta ja mennessään mielikuvitukseen, on todella vaikeaa kohdata totuutta, se tuo syyllisyyttä ja häpeää. Moni siirtää tämän häpeän toisen kannettavaksi, vaikka itse asiassa saisi itse huomattavan helpotuksen mieleensä, kun kohtaisi totuuden. Kunnioituksen oppimiseen on vielä pitkä matka. Häpäisy on nykyajan ristiin naulitsemista.

Raija