HARHAA, TOTUUTTA, PYHYYTTÄ JA USKOA

 

Kovin usein meillä ihmisillä on taipumus kuvitella, että tiedämme totuuden ja havaitsemme oikein ja osaamme havaitun perusteella luoda oikeita johtopäätöksiä totuudesta. Mutta parempi on ajatella, että silloin tällöin ja joskus pääsääntöisestikin meillä on harhaisia käsityksiä asioista ja ihmisistä, ja tietysti kaikista maailman asioista, ja tällä harhanäkemyksellä ei ole syytä viedä totuusarvoja pimentoon.

Tosiasia kuitenkin on se, että tiede on tutkinut monenlaisia harhoja ihmisellä esiintyväksi, on aistiharhat; kuulo, näkö, keho, optiset, havainto, uskomus, yleisyys, asia, vahvistusharhat jne. Kun olin noin kymmenen vuoden ikäinen ja tein raskaita navettatöitä, menetin hetkeksi kyvyn havaita omaa kehoani. Tällöin lienee ollut kysymyksessä verensokerin lasku, jolloin aivot eivät rekisteröineet kehokokemusta, kehonkuvaa. Masennuksen vaiheessa vanhempana koin, että kehoni muuttui muodottomaksi suurentuen pallomaisesti, pienentyen lyhyeksi, venyen suhteettoman pitkäksi, ja muuttuen levymäiseksi, kun itseä ei saanut olla vallan väärinkäytön vuoksi ympäristön taholta, puhe oli kielletty osaltani, minut laitettiin tyhmän pakkorooliin siivoojaksi. Aistiharhana kehonkuva näyttäytyy maan vetovoiman vaikutuksina kehoon, kun itseä ei ole nk. tietoisen minuutena, aivot ovat pihalla kuin lumiukko, mitään ei ole havaittavissa omassa olemuksessa. Minäuskovaiset kuvittelevat, että itse on aina valitseva. Kun keho hajoaa aistimuksessa solukäyttäytymisen tasolle, mitään henkistä olemusta ei ole olemassa, tietoista valintaa. Muisti voi kadota kokonaan, kuten psykoosissa tai toimia osana ilman yhteyttä tietoisuuteen, niin kuin tapana on, vähäisin muistikuvin, mutta kuten moni tietää, joskus sanatkin karkaavat, kun tietoisuus ei ole hallittua ja saavutettavissa. Näistä kokemuksista opin tutkimaan harhoja todellisina ja ihmisyyteen kuuluvina, monet eivät huomaa ollenkaan omia harhojaan tai pitävät niitä niin epämiellyttävinä, että kieltävät ne. Jaottelu ja tutkimustieto auttaa kuitenkin ymmärtämään niitä luonnollisena.

Harhoja on ollut aina ja tulee olemaan, koska se on yksi ihmisyyden puoli, pelosta syntynyt ja tiedon puutteen vuoksi elävä. Raamatussa pelon synnyttämää harhaa kutsutaan ilmestykseksi. Ja siten on outoa, että sitä kutsutaan Jumalan ilmoitukseksi. Kaikissa uskonnoissa on paljon ihmisyyteen kuuluvia harhoja. Kun ihmisiä kohdellaan huonosti osaamatta kunnioitusta, traumat heijastelevat toisiinsa ja tuovat yhä enemmän ”ilmestyksiä”.

En ymmärrä ollenkaan pyhiä sotia ja uskontojen taisteluja toisiaan vastaan, koska ne loukkaavat jatkuvasti pyhää kaikissa uskonnoissa. Minulle pyhä syvimmin merkitsee koskemattomuutta, vapaudentilaa, puhtautta mielessä ja sielussa, johon ei saa kajota, se tarkoittaa esiin tullakseen sanaa ja/tai ymmärrettävää kieltä, ja sanat ovat välineitä, joilla elämän tarkoitus tulee näkyväksi yksilölle, ja ilman sitäkin elämällä on tarkoitus. Tämä ei ole ristiriidassa maallisen tiedon kanssa, jossa ne on sovittu merkityksissään tarkaksi kuvaamaan olevaa. Uskossa olen pyhittänyt pyhän sanan syntymiseen, jossa otan vastaan sisältäni tulevaa sanaa. Hengellisyys on eri asia kuin pyhä, vaikkakin sitä selitetään synonyymina. Hengellisyys on Jumalan väline, kuten kasteessa vesi, jonka kautta yhteyttä etsitään, ja se on konkreettinen ilmaus pyrkimyksestä ja selityksestä, selittäen merkitystä.

Uskontojen väliset taistelut pyhyyttä vastaan on näkyvissä kaikissa uskoinnossa, ja ne tuhoavat todellista uskoa, kajoavat pyhyyteen ja hengellisyyteen estäen niiden toimintaa. Ne pakottavat uskomaan ihmisen mieleen, eivätkä kunnioita mieltä, ne pakottavat uskomaan sanaan, ja sitä kautta eivät kuuntele eivätkä kunnioita profeettojen, mestareiden ja vapahtajien oppeja pyhyyden ja hengen merkityksestä. Ja liiallisessa uskomisessa ja palvonnassa vievät kyvyn kuunnella tavallista ihmistä. Uskontojen kautta pilkataan viisaita opettajia, jotka puhuvat pyhyyden ja hengellisyyden tarkoituksesta ja tulemisesta, mikä tulee korkeammasta tietoisuuden tilasta, kuten esim. Psykologian tutkija Tony Dunderfelt sanoo, että on olemassa ylitajunta. Henkisyys on ihmisyyttä enemmän maallisesti, sanakieli, tunteet ja vuorovaikutus.

Kun ihminen ilmoittaa uskossaan maallisten asioiden palvonnan ja toiston, hän taistelee Jumalan hengellisyyttä vastaan. Kun ihmisen vapaus henkisenä olentona suljetaan ja pakotetaan uskomaan, hän menettää pyhyyden ja hengellisyyden mahdollisuuden. Sosiologiassa on tutkittu ennen tietoisten käsitysten syntymää uskomuksia ja jumalien palvomismenoja. On löydetty pyhät paikat, joissa palvottiin henkiä, kuten taikauskon aikaan Suomessa. Syntiseksi ja pahaksi luokiteltiin ulkopuolella oleva, kuten nainen tai käärme, mikä on mielen ominaisuus, heijastaminen ja siten oma paha siirretään toiseen.

Pyhää yritetään muuttaa henkiseksi muuttamalla sanojen merkitystä, muuttamalla kuvia ja sanoja, kuten halloween tai kekri. Sanoilla on erilaisia merkityksiä, eikä niiden avulla tulisi käydä taisteluita, vaan oppia kunnioittaman erilaisia näkemyksiä. Kekri voi tarkoittaa luonnon kunnioittamista ja sen antimien pyhyyttä, halloweenilla voidaan viestiä kuvana pahuuden olemusta ihmisyydessä. Ihmiset pyrkivät jatkuvasti määrittämään pyhyyttä oman luonteensa vuoksi, ylimielisyyden tai muistinsa pakkomielteenä, jolloin oma vastuu siirtyy heijasteisena ulkopuolelle kuten uskomusten aikoina. Joku menee taas äärimmäisyyteen ilmoittamalla, ettei minuutta tulisi olla. Tällöin juuri menetetään havaitsemisen ja havainnoinnin kyky, ja ajaudutaan harhoihin, ei opita erittelemään ja johdonmukaisesti ymmärtämään merkityksiä sanoissa, niiden symboliarvoa, jolloin pyritään hallitsemaan toisia omien arvojen kautta, uskomaan johtajaansa, antamalla hänelle oikeutta itsenäiseen ajatteluun. Sanotaan, että joku voi myydä äitinsä, että saa omat tavoitteensa läpi.

Pelkojen taakse voi mennä piiloon omaa vastuutaan. Muutokseen tarvitaan syvällisempää ja korkeampaa tietoa mitä oikeastaan yleisesti sanat ja teot tuottavat ihmisyyteen ja maailmaan, muutos ei voi olla itsetarkoitus.

Raija

 

Pyhä eli sakraali on asia tai paikka, jolle on annettu erityisasema uskonnollisessa ajattelussa ja käyttäytymisessä. Pyhä on jotakin jumalille tai muille hengille erotettua tai niille kuuluvaa. Se on arjen ja maallisen, profaanin, vastakohta. ^(Wikipedia)