VIHAN KANTAJAT

Viimeisen kahden viikon aikana somessa ryöpsähti kiivas keskustelu Mikkel Näkkälänjärven rikoksesta, minkä hän oli tehnyt nuoruudessa, tappanut vihapäissään kissan. Miten suhtautua tuohon tekoon, hän on kärsinyt rangaistuksensa, mutta tuomioita satelee yhteisöistä? Katumusta pidetään merkkinä siitä, että ihminen on ymmärtänyt tehneensä väärin ja katuu sitä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Meille jää vain tehtäväksi pitää yllä tietoisuutta siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Mutta ainoastaan tieto ei riitä sen ongelman ratkaisemiseksi. Meidän on perehdyttävä siihen, kuinka saamme vihaa vähennettyä.

Valitettavasti moraalin henkselit ovat heikosti kiinni oikein ja väärin tekemisestä. Moraalifilosofi Kantin mukaan pysymme tiukasti luokittelun alhaisemmalla tasolla. Onko tästä mitään tietä ulos? Moraalin ydinlankana pidetään usein arvojen määritelmää, hyvyys, kauneus ja totuus, joiden johdannaisia on muut arvot. Hyvää ja pahaa määritellään usein myös ihmisen pahuuden ja hyvyyden kautta, synnynnäisenä ja kehittyneinä, positiivisten ja negatiivisten tunteiden kautta, niistä tavoiksi muuttuneina, opituiksi reaktioiksi ja käsittelytaidoiksi.

Moraalin vartijaksi on myös nimetty mieli. En usko siihen, mieli on tuhonnut minuuteni, mutta oppiminen on pelastanut minuuteni. Siksi pidän oppimista perushyveenä, ja oppiminen on mielestäni synnynnäistä, mikä voi olla parhaimmillaan hyvyyden mahdollistava.

Huomasin joku päivä sitten, että twitter seuraajani, joka pitää positiivisten ja mielekkäiden asioiden jakamisesta, lähti seuraamasta minua. Oletan, että syynä siihen on se, että puhun negatiivisia asioita. En usko, että negatiivisten asioiden sulkeminen auttaa ihmisen kehitystä. Pidän silti tärkeänä, että positiivinen suhtautuminen ja käytös on hyve, mitä kannattaa pitää yllä. Negatiivisista asioista puhuminen ei tarkoita sitä, ettei ihminen voisi olla inhimillinen, hän vain pureutuu juurisyiden esiin tuomiseen.

Olisi pureuduttava enemmän väkivallan syntymisen syihin. Mikkel joutui liian kovien koettelemusten alaisuuteen ja tuska purkautui vihana ulos. Vihan kehittymistä olisi syytä tarkastella enemmän yksilötason ongelmana, kun taas tuomiot kehittyvät vahvimmin yhteisöissä, lakien, oppien ja oikein sekä väärin tekemisten puitteissa.

Vihan ehkäisemiseen on keinoja. Parhain niistä näyttäisi olevan rakkaus. Hyväksyntä ja pyyteettömyys ovat rakkauden ensisijaisia rakentajia. Pinnallisten arvojen viljely pitää ihmistä erillään syvällisistä kokemuksista, jotka mahdollistavat itsetutkiskelun, itsensä hyväksymisen ja rakastamisen, mikä heijastuisi toisiin. Jatkuva fyysisten kehoaistimusten ruokkiminen ja vain seksuaalisuuden kautta asioita lähestyminen ei haasta ihmistä kasvuun. En usko, että seksuaalisuus olisi elämän voiman ensisijainen lähde, uskon syvätunteiden hyveisiin, jotka synnyttävät vilpitöntä iloa hyvän tekemisestä rakastamisen funktiossa. Oppiminen on tyydyttävimmillään syvätunteiden, mielikuvan ja itsen kautta haltuun ottamisen perustaitoja mielessä, vastuuta, ja konstruktiivinen oppimistyyli mahdollistaa sen, kun taas behavioristinen estää, ja mikä yleisemmin hallitsee yhteisöissä, ja pitää moraalia alhaisella tasolla.

Tämä ei tarkoita sitä, etten hyväksyisi seksuaalisuutta, se on vain muuttunut pintapuoliseksi hyväilyksi, jossa kiihotetaan ainoastaan kehoa, kun syvempi tunnekokemus tyydyttää kokonaisvaltaisesti ihmistä ja voi jopa auttaa ihmistä kokemaan itsensä kauniiksi elämän kautta ja etsivänsä totuuden tietä. Kun seksuaalisuutta motivoivat aggressiot ja viha, ihminen ei pääse rakkauden lähteelle.

Oppimistyylien valinta on opittavissa oleva asia, ja siihen voi vaikuttaa koulutuksen kautta.

 Yllättävä näkemys ilmaistiin joku aika sitten SannikkaUkkola ohjelmassa. Sukupuolensa mieheksi muuttanut nainen menetti tunteensa, ja kun hän palautti itsensä taas naiseksi, hän sai tunteet takaisin. Estääkö siis testosteroni tunteiden syntymää? Ehkä siihen liittyy myös kulttuurin tuottamat ongelmat itseilmaisun puutteesta ja oikeudesta.

Raija