KOHTAAMISESSA

Tämä on vapaasti käytettävissä oleva vuorovaikutuksen kehittämiskenttä, parhaimpia mitä olen nähnyt ja toi runsaasti keskustelua. Tähän voi lisätä, kiistää, vähentää, eritellä, tässä valitaan vapaasti jostakin sana ja/tai lause, ja aletaan avata sitä omasta näkökulmasta. Liian valmiiksi kehitelty, strukturoitu, rajattu ja luokiteltu voi aiheuttaa sen, että tiedon vaatimus estää vuorovaikutuksen syntyä ja olemista aidosti omana itsenään. Tässä voi avata eri tasoja ja arvojen problematiikkaa, aina konkreettisista ja käytännön esimerkeistä filosofisiin pohdiskeluihin. Esim: Onko psykiatri Carl Jungin näkemys, silmät sielun peilinä ja vilpittömyyden kehittäjänä riittävän kattava rehellisyyden ylläpitäjäksi, vai pitäisikö ottaa kartalle myös psykoanalyysin syvätunteet. Jos yksistään silmän toiminnallisuus paljastaa sen, että katse muuttuu käytännössä peilinä takaisin näöksi, onko se ehkä valheen kehittymisen konteksti.

Kun katson sinua ensimmäisen, toisen ja kolmannenkin kerran,

näenkö sinun sieluusi, vilpittömään kauneuden lähteeseen,

vai näenkö siinä värien peittämän roolin, kivettyneen ja rikkinäisen, alistetun tai ylpeän

olemattomuuteen vaipuvan, yksinäisen, vajavaisen ja tai suorittajan.

Katsonko sinua linssieni läpi, ja näen vain odotetun,

kilpailen viisautesi kanssa, mustenen kateudesta sinun kauneutesi vuoksi

seksuaalinen identiteettini tärisee, kun huomaan sinut Marilyn Monroe hahmoksi ja

alan jakaa heti oikeuksiasi, en kuule puhettasi, tulkitsen sen, arvostelen ja vedän johtopäätöksiä.

Ja sinä ja minä, kerromme ihanteiden tarinaa, eikä mikään koskaan muutu

ketään ei auta puheemme, ei ideologiamme.

Emme kosketa toisiamme, emme näe, mitä meille oikeasti kuuluu.

Niin vaikeaa on katsoa totuutta silmiin.

Riittääkö avaaminen, katsominen, ja kuuleminen,

vai olisiko hyvä kulkea rinnalla, hyväksyä niin paljon, että toisen taakka kevenee,

että hänen iloinen lapsen naurunsa kuuluu sisältä ja hän alkaa tulla omaksi itseksi,

lyyriset laulut ja sävellykset nousevat pintaan, rakkaus kasvattaa kukkia, ja sinä uskallat katsoa ylöspäin.

Odotanko vain ihanteideni mukaista sinusta, asetan sinulle tavoitteita, jotka eivät ole sinun rakentamia, vain minun ylpeyteni ja ylimielisyyteni kuvia, joita tuon esikuviksi, ryhdyn opettajaksi, tai alemmuuden tunteeni kokemuksia, jossa ylennän sinut jalustalle, ylennän alistamalla sinut.

Jos ei ehjäksi ja kokonaiseksi tullakaan, vai sittenkin on hyvä olla keskeneräinen, vai onko se vain suuri tarina, jossa olet ja saat olla vain sivuosassa, tarinalla on itsetarkoitus, ei juonta, eikä päämäärää, arvoa, merkitystä eikä tarkoitusta, että vain järjestelmä pysyy kuosissa.

Mikä olisi malli, jossa olisi edellytykset mahdollisimman hyvälle vuorovaikutukselle, kuinka oppisimme kuulemaan ja puhumaan niin, että ymmärrys syntyisi, oppimisen kauttako, mielen kauttako, onko demokratia sittenkin tiensä päässä ja kuollut, tarvitaan uusia visio.

Jos ja kun tunteet ovat pääosin ihmisen valintojen taustalla. Mitä pitäisi tehdä?

Raija