Käyttäytymistä
tutkii psykologia. Ja mikä on tieteessä tutkittua, sitä kutsutaan myös
totuudeksi. Käyttäytymistieteissä on monia eri alalajeja ja ne ovat kehittyneet
hurjasti viimeisinä vuosikymmeninä. On opittu erittelemään eri lähteistä
syntyviä tunnereaktioita, kuten esim. kehotunteet. Pavlov esitti koirien sylen
syntymästä teorian, ja behavioristit kuljettivat pitkään omia näkemyksiään oppiaineissa.
Viime aikoina on todennettu, että endorfiinit tuovat mielihyvää, jonka urheilu
voi antaa. Ehkä nämä kaikki ovat ihan totta, sillä jos ihmistä katselee eri tasoissa,
häneltä löytyy nämäkin puolet. Me olemme eläimiä ja raadollisia loppupeleissä.
Mutta näin
ei ole pakko käydä. Voi valita myös inhimillisen tien. Ensimmäisessä kirjassani
olen erotellut ruumiin ja sielun. Kun sielu, eli tunteet otetaan ihmiseltä
pois, hänestä tulee eläin. Hän alkaa käyttäytyä huonosti. Millään ei ole väliä,
sillä nuo tunteet, jotka ovat oppimisen äiti, ovat kadonneet ja yksilö lakkaa rakentamasta.
Tunteet laittavat liikkeelle halun ja tahdon ja jos ne otetaan yksilöltä pois,
hän alkaa käyttäytyä aggression ajamana, epätoivoisena ja tuskallisena. Kun
häneltä otetaan pois itsemääräämisoikeus, hänelle ei synny toiveita, ei uskoa
itseensä, eikä rakkauden kokemusta.
Olen todella pettynyt siihen, että varhaiskasvatussuunnitelman
vaatimuksissa tämä osaamisen taito kasvattajilla ja opettajilla on heikolla tolalla.
Tunteiden
puuttumista ei juuri psykologiassa ymmärretä, vaan uskotaan ihmisen valintaan.
Minä en usko tuohon valintaan. Kun toivo viedään, eläin jää ruumiillistumaksi,
kirjassani ruumisolento. Aggressio jyllää ruumissa ja ihminen käyttäytyy
sattumalta syntyvien tapojen irvikuvana. Häneltä puuttuu johdonmukaisuus, usko,
toivo ja rakkaus. Hän ei konstruoi tulevaa, jos siihen ei anneta mahdollisuutta.
Ympäristö on suurempi vaikuttaja yksilöön, kuin tunnustetaan. Persoonallisuustieteet
ovat vieneet todellisuuden kauas ja syyllistäneet yksilön, vaikka puukkoja on
sadellut selkään ja sydämeen.
Yhäkin tänä
päivänä voin kokea sielun kuoleman kuten nuoruudessa. Yhäkin tänä päivänä voin
kokea, kuinka käytökseni muuttuu brutaalimmaksi, kun tunteita ei ole. Yhäkin
minussa on vain eläin, kun sieluni kuolee. Siihen ei auta opetukset ja hyvät
tavat, siihen auttaa vain kunnioitus, jossa minulla on toivoa,
itsemääräämisoikeus ja usko rakentaa tulevaisuutta.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti