KOSKAAN ET MUUTTUA SAA

Ihmiselle sanotaan, ettei muita voi muuttaa, vain itseä. Allekirjoitan tuon.  Muuttumistani on yritetty monin tavoin, siinä onnistumatta. Jostakin kumman syystä meillä ihmisillä on taipumusta ryhtyä opettajiksi, määrittelemme sitä mitä toisen pitäisi olla, määrittelemme toisen elämää, millaista sen pitäisi olla käsityksemme mukaan, millaisen persoonan hyväksymme.

Työpaikallani, jossa kasvattaminen ja opettaminen olivat päätyötä, muuttamistani on yritetty irvessä hampain ja kirvein. Ääneni haluttiin kauniimmaksi, linnun lauluksi, mutta ahdistukseni oli jäykistänyt ja sitonut lihakseni henkisen puolen tuskaan niin tiukasti, ettei irtipäästäminen onnistunut. Kävi päinvastoin kuin opettajien odotukset olivat, traumani syveni ja ahdistukseni lisääntyi. Kun trauman synnyttäjä oli alkuun väkivalta ja sen jälkeen yhteisön hylkääminen apua pyytäessäni, muutoksen vaatijat hylkäsivät minuuteni ja trauma aktivoitui. 

Persoonani hylättiin ja ajatukseni sekä tunteeni mitätöitiin, väittämällä, että he tiesivät paremmin. He väittivät tietävänsä asian, jonka olin kohdannut, vaikka eivät olleet paikalla näkemässä. Tapahtui niin sanottu ylikäveleminen.

Muutosvaatimus rakentuu yleensä kasvattamisen ja opettamisen ajatukseen. Halutaan toisesta sitä mitä itse ihannoidaan. Minun ääneni haluttiin kauniimmaksi, linnun liverrykseksi, mutta ahdistus oli läsnä, eikä siitä päässyt irti kuin unohtamalla ja anteeksiantamisella. Täydellinen unohtaminen oli mahdotonta, anteeksianto oli kiinnittynyt lihakseen jäykistymisenä. Ahdistus oli ehdollistunut vallanpitäjiin, heidän vaatimustensa edessä, vain lapset joita kaitsin, nostivat pintaan ilon, jossa ääneni virtasi vapaasti ja lauluni soi kauniisti.

Traumaa ei voinut unohtaa ja anteeksianto oli mahdotonta. Saatoin kyllä ymmärtää rikoksen tekijää hänen taustoistaan lähtien, mutta en antaa anteeksi sitä, että hän oli tuhonnut elämäni.

Eräs ystäväni halusi minuun kateuden tunteita, mikä oli minusta järjetöntä. Minusta jokaisella ihmisellä on omat kärsimykset, eikä kateus paranna tilannetta laisinkaan, miksi olisin kateellinen, en ymmärtänyt. Muutos on tultava itsestä. Muutoinkin olen kyllä sitä mieltä, että äitini oli niin hyvä kasvattaja, ettei siihen korjausta tarvittu. Minut oli kasvatettu muuttumaan ja oppimaan. Muutos tuli omista ihanteistani, niiden vaatimuksesta, itsestäni. Mutta vaikka henkisellä tasolla saatoin vaatia itseltäni muutosta, lihasmuisti piti visusti kiinni otteessaan, se ei unohtanut.

Opettajan ja kasvattajan rooliin asettuminen toisen yläpuolelle on ylimielisyyttä. Kun kunnioitetaan toista ihmistä, ollaan tasavertaisia. Silloin ei mitätöidä toisen ajatuksia ja tunteita, vaan hyväksytään ne sellaisena kuin ne ovat.

Raija