SYVÄ MASENNUS, JÄÄTYNYT TOTUUS

Olen vuosikausia miettinyt sitä, miten kertoisi syvästä masennuksesta, jonka koin melkein parikymmentä vuotta sitten. Jokseenkin haluan sen erottaa romahduksesta, minkä senkin koin kymmenen vuotta aiemmin. Nämä mielenmurtumiset on hyvin nähtävissä kehityksessäni, kun itsensä toteuttamista ei saanut olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, olin syrjäytetty ja häväisty. Kun kuitenkaan terapioissa ja kirjallisuudessa en ole saanut diagnoosia tyhjentävästi, niiden kiertäessä kehää persoonallisuuden ympärillä, etsien omista ihanteista, pettymyksistä ja menetyksistä johtolankaa, olen luonut oman näkemyksen. Romahduksen katson syntyneen siitä, että masennus oli taka-alalla, mutta elämään tuli rako, jossa oma tahto ja halu sai toteutua, ja kun se oli ollut tunteineen kauan kielletty, se ryöpsähti yhtäkkiä pintaan, aikana jolloin olin kokenut vahvan rakkauden.

Masennuksen piirteinä on myös aggressiot, jotka syttyvät ihan missä sattuu.

Masennus kuitenkin syntyi jatkuvasta alistamisesta, mitätöinnistä ja vallan väärin käytöstä. Kun olin kokenut romahduksen, kuuluin kastiin mielenterveysongelmainen, jota ei tarvinnut arvostaa. Tuijotus ja tarkkailu alkoi nakertaa minuutta ja itseä olemattomiin. Tunteet, havaitseminen ja ajatukset olivat jatkuvan kriittisen tarkastelun alla, ne eivät olleet mitään, ja ne voitiin polkea alas. Kokemuksistani ja tunteistani luotiin toinen versio, ulkopuolelta havainnoijan. Näin syntyi aivoihin jäätynyt totuus, toisten luoma. Muistan kuinka kipeästi siinä olotilassa oleminen oli kuin aivoissa olisi kivimöhkäle, ajatuksia ja tunteita ei syntynyt, kun niitä oli moukaroitu vuosikausia. Ei myöskään synapseissa kulkenut mikään, ei ollut liikettä, mikä sitten korvattiin lääkkeillä, probamiini.

Tässä minuuden ja itsen menetyksessä tahto ja halu ikään kuin vajoaa syvyyteen ja hajoaa solutasolle, jakautuu loputtomiin niin kuin solut tekevät.. Syntyy syvä masennus, itseä ei ole.

Ihmisyyden tutkijat ovat tehneet lukuisia tutkimuksia ja toistaneet ne, jossa ihmiset on ärsyketyhjiössä. Tällöin mieli murtuu. Näin käy juuri sosiaalisen sorron ja vainon kohteille, he vajoavat syvälle. Omassa tapauksessa myös yhteisön valheet piti säilyttää niin, etten vain pääsisi niitä havaitsemaan, ja julmia rankaisuja käytettiin omien havaintojeni tuhoamiseen, kumoamalla, mitätöimällä ja kertomalla minusta sellaista, mikä ei ollut totta, mustamaalaamalla. Ja tämän teki korkeassa asemassa oleva henkilöstöjohtaja. Suurin osa ihmisistä oli fiksuja, mutta määräyksiä oli toteltava, kun ne ylhäältä annettiin ja johdettiin.

Mieli ei ole vain persoonallisuus, joka on yksilön oman minän tuotosta, se on ympäristön voimalla toimiva todellisuus. Kun todellisuus hävitetään, se hävittää myös mielen. Tämä on sosiaalinen mielen murtuminen.

Raija