Epäluulo, kaikkien luulojen äiti!

Sodan uhka ja todellisuus on hirvittävää epäluulojen taistelua. Päätöksiä tehdään epäluuloihin perustuen, mutta myös omien kauppaintressien turvaamiseksi. Nykypäivän johtajat eivät ole kansanjohtajia, he ovat pelureita kansainvälisessä kaupassa, omistamiseen ahneita pyöveleitä, jotka eivät välitä kansasta.

Mutta mistä tuo epäluulo saa alkunsa, johon sorrutaan niin pienissä kuin suurissakin ihmisten välisissä kanssakäymisissä. Eikö luottamus pitänyt olla kaiken alku ja juuri. Luottamus lapsen ja äidin välillä. Äidin, joka tyydyttää kaikki tarpeet ja tuo tyytyväisyyden. Kuka laittoi väliin epäluulon ja epäluottamuksen? Kuin suuri tarina rakastavasta Jumalasta, joka rakastaa ehdoitta. Mutta sitten tulee väliin saatana, ja vie pelon valtakuntaan, jossa kaikki epäilevät toisiaan.

Onko epäluuloa synnynäisesti? Pelkoa on, se tiedetään. Jo ainoastaan lapsi pelkää kooltaan suurempia vanhempia, heidän ääntään, kosketustaan, vuorovaikutustaan, hoivaa. Lapsi on täysin avuton syntyessään ja riippuvainen vanhempien hoivasta. Siihen joko rakentuu luottamus tai epäluulo. Lapsi voi tuntea tyytyväisyyttä, jos hänen toiveet toteutuvat suurin piirtein. Lapsi ei vaadi koko ajan, se saa hänet jopa kyllästymään, mutta silloin tällöin tankkausta, jotta tyytyväisyys olisi tunnistettavissa, aikuiseen voi luottaa.

Miten nuo Venäjän ja Ukrainan johtajalapset saataisiin kokemaan tyytyväisyyttä. Näytää siltä, että he eivät tyydyty ollenkaan normien mukaan, he haluavat aina vain enemmän. Äiti Venäjä ei tyydytä lapsensa tarpeita, Ukraina on upporikkaiden temmellyskenttä, jossa etsitaan turvaa omaisuudelle Eu avulla. Tätä on kapitalismi.

Taitaa se saatana olla kapitalismi, ja pikkupiru sosialismi.

Raija