ARVOSTATKO ITSEÄSI JA TOISTA

Keskustelupiirissä pohdiskeltiin itsensä ja toisen arvostamista. Mistä kaikki kumpuaa? Onko omanarvontunto kohdallaan, itsekunnioitus ja itseluottamus omiaan tukemaan omanarvontuntoa. Voinko minä kunnioittaa itseäni ja tunnustaa olevani niin rehellinen itselleni, että tekoni ja ajatukseni ovat kunnioitettavia? Voinko minä luottaa itseeni niin paljon, että arvioisin todellisesti tekojani, vai valehtelenko itselleni jo liukkaasti.Onko valhe kenties syntynyt tukemaan omanarvontuntoa, koska ihmistä lyödään ulkopuolelta, ja se tarvitsee valheen tukipilariksi itsetunnolle, itsetunnon kohottajan, kauniimman kuvan itsestä.Tukeeko ja lohduttaako ympäristö elämän kolhuissa vai onko itse nostettava itseään ylös? Kuka sen koiran hännän nostaa ylös jos ei koira itse, on sanonta. Psykologian opettajani opetti, että kyllä ihminen itsensä hyväksyy, mutta hyväksyykö muut. Toisten arvostamisen painoarvo on suuri. Itsensä suojelussa voi joutua syrjäytymään, säilyäkseen murtumatta mielestään.

Puolessa välissä kolmeakymmentä mieleni oli erittäin vahvasti kauhun alla. Sen tarkastelu oli mahdotonta. Seurustelin psykologin kanssa, joka tietenkin tarkasteli minua teorioidensa valossa. Hän kysyikin jossain välissä, voitko kunnioittaa itseäsi, olin nimittäin keksimässä jotakin valkoista valhetta johonkin piinalliseen tilanteeseen. Vastasin sumeilematta kyllä, sillä en myöskään tiennyt, mitä kysymys tarkoitti. Valehteleminen oli minulle todella kiellettyä, mutta olin oppinut ettei rehellisyydellä pärjää elämässä, siitä rankaistaan, siispä piina ajoi minut hätävalheeseen. Ihmiset haluaa odotustensa mukaisia totuuksia. Tosiasiassa termi, omanarvontunto oli myös minulle silloin niin vieras, etten kyennyt arvioimaan sen merkitystä, mutta myöhemmin sillä oli suuri merkitys tietoisuuteeni.

Valitettavasti kokemukseni ihmisten rehellisyydestä eivät ole mairittelevia. Työyhteisöt kertovat mieluummin valheita. Tämä tuottaa säännöllisesti syntipukkeja yhteisöön, syyllisyys on kompensoitava jonnekin, sillä se tuo liikaa ahdistusta. Tämä uskonnollinen rituaali uhraamisena toimii vahvasti monissa työpaikoissa.Uhrissa on jotain heikkoutta tai erilaista, kuin yhteisön normi. Siellä missä on korkeat ihanteet, helposti ajaudutaan valheisiin, kuten kirkko ja koululaitokset.

Jos ei voi olla itselleen rehellinen, arvostaa ja kunnioittaa itseään, ei sitä myöskään voi olla toiselle. Jos pitää omassa elämässään pyrkimyksenä hyveitä, rehellisyyttä, väkivallattomuutta, oppimista jne. ei niitä vastaan voi taistella,. Omia arvojaan vastoin eläminen vie uupumukseen, täytyy olla toista mitä on. Piirissä joku kertoi tapahtuman, jossa yhteisö kokoontui kahvipöytään. Hän oli kertonut juuri lapsensa kuolemasta, ja odotti myötätuntoa, suruun osallistumista, mutta ryhmä alkoi keskustelemaan jonkun lapsista. Oliko se muilla keino etäännyttää asiaa, jota ei pystynyt kohtaamaan, vai arvostamattomuutta? Lapsistaan kertoja ei arvostanut surevaa, koska hän piti tätä heikosti koulutettuna, ja hän ohitti surijan puheet. Surija kasvatti kilven päällensä, tuli araksi ja hiljaiseksi.

Itsensä ja toisen arvostaminen ja arvostamattomuus ei ole ainoastaan omien sisäisten tunteiden/tuntojen näkemystä. Asenteet ja tiedot yhteisön arvoissa vaikuttaa, tavat ja mallit. Maine on työpaikallla paljon ennen työntekijää. Jos sinut on leimattu valmiiksi, on vaikeaa muuttaa sitä toiseksi käytännössä. Valitettavasti tämä on niitä suomalaisen työelämän oikkuja, jossa yksilö leimataan etukäteen. Kyllä hyvä havaitsija huomaa kun toinen ihminen ei aidosti arvosta, ja on hänelle ilmaa. Ilmeet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Yhteisölliset arvot, valheet ja tavat ovat niitä, joissa ei yksilö voi paljon vaikuttaa. Jos yhteisö on valheellinen, rehellisellä on vaikeuksia. Tutkimusten mukaan yksilön toimiminen vastoin yhteisön tapoja on erittäin harvinaista. Yksilöä korostava yhteisö on sittenkin yksilöä nujertava ja taustalla hallitsee yhteisövalta. Suomalainen sosiaalisuus on rankkaa. Melkein jo kansanluonteeksi voisi sanoa toisten hallitsemista, sillä on pitkät perinteet historiassamme.

Raija