Vihassa on
monia vaiheita, joskus on toinen lähde ja toinen tulopaikka ja aika, joskus
toinen, joskus sitä ei tiedosta lainkaan, tekee ja menee vain höyrypäänä
ymmärtämättä mitä tapahtuu, tai siihen ei voi vaikuttaa, jos ja kun valta omaan
olemiseen on toisilla. Viha menee asumaan sinne, missä sille on tilaa, kehossa
se voi olla tuhoavaa, minulla oli aistimusten hajoamista pelon voimasta. Vihan taustalla
on useimmiten väkivalta ja välinpitämättömyys. Viha voi tuhota itsen kokonaan,
jos sitä ei pääse käsittelemään mitenkään, ajatukset ja tunteeni suljettiin
rankaisujen voimalla. Unissani näen aina tämän itsemääräämisoikeuden puutteen
mereen menemisenä. Viime yönä asianajajani tuli veteen kanssani, ja sanoi,
ettei voida todistaa rikosta, kun kukaan ei tunnusta tekojaan. Itsetutkimuksella
voi löytää arvaamattomia asioita itsestään, yritän nyt lähestyä sitä oman
kokemukseni kautta, aivojen toimintaa kuvaamalla ja toivon saavani sinulle
eväitä.
Väkivaltainen
tunkeutuminen kehooni tapahtui, kun olin 16 vuotta vanha, täysin kokematon ja
koskematon, tuntemattomalla seudulla tuntemattomien toimesta. Tekijät olivat
kuulleet, että seudulla asui nätti tyttö. Vihani ja kauhuni siirtyi
ajattelutasolta kehoon, kun en saanut kertoa asiasta, ja vaikka kerroin, sitä
ei uskottu. Kehoni alkoi jäykistyä ja liikuntatapani muuttui poukkoilevaksi, hyökkäileväksi,
levottomaksi ja veltoksi, en saanut yhteyttä itseeni, kehonkuvani ja
koordinaatiokykyni hävisi, haihduin välillä olemattomuuden ja painottomuuden
olotilaan, kun tietoisuus katosi halun ja tahdon puuttuessa, en halunnut totella
ja uskoa sitä valhetarinaa, mitä ympäristö tyrkytti. Kehonkuvani vääristyi
pienestä suureen, litteäksi ja pallomaiseksi. Yhteisö pilkkasi ja ivasi, hullu tyttö.
Minusta tuli pälyilevä kuin hevonen, joka juoksi ravirataa päättömänä, muisti
oli kehossa, ei tietoisesti mielessä. Silmäni loimusivat tulisesti liikehtien,
kun pelko saartoi mieleni, ja sen katsottiin olevan valehtelijan merkki ja se
lisäsi pilkkaamisen löylyä.
Yhteisön
ihmiset alkoivat tarkkailla ja tulkita minua, oli vuosi 1969. Tavalliset
ihmiset näkivät vajaaälyisyyttä ja itsekkyyttä, ammattilaisia ei ollut, joilta
olisi voinut kysyä ja saada apua. Myöhemmin yli 30 vuoden jälkeen lukiessani
himosielusta Kari Turusen kirjoista, ymmärsin, että ajattelutasolla olevat
ihmiset kuvittelivat, että yksilöllä on himosielu, eli himotunteet, joiden
vuoksi hän syöksyy itsekkäästi valtaa haluten. Ajattelun sulkemisessa tunteet tietoisena
katoaa, kun niitä ei saa ilmaista ja viha lukittuu kehoon. Liikunta tuottaa kipua
lihaksiin ja vaikka kuinka paljon harrastaa liikuntaa, se jäykistää kehoa,
ikään kuin tunteet ja minä toimivina olisi voiteluainetta. Aineenvaihdunnan
ehto on, että minän aktivoima mieli tuo rauhasissa aineenvaihduntaan
tarvittavat aineosat, sisäerityksen, minkä tuottaja on aivojen aktiivisuus, ja ajatuksia
toteuttavat aivot ehkä liikkumisen kautta kuljettavat tai synnyttävät serotoniinia,
välittäjäainetta, jotta muisti voi kulkea synapseissa ja yksilö voi tulla
tietoiseksi. Kun paha masennus sitten teosta tunkeutui aivokemiaan, jouduin
syömään 20 vuotta lääkkeitä, jotka tasapainottivat aivotoimintaa.
Minut suljettiin
”avovankilaan” rikoksen tekijän kanssa. Puheeni alkoi takkuilla, ääneni muuttui
välillä kimeäksi, välillä karheaksi. Jos mitään tekoa ilmeni itsen taholta,
siinä oli sekä kiihkoista vihaa että hidastumista, niin etten enää hallinnut
ruumistani. 20 vuotta tapahtuneesta hierojani totesi, että kestää kaksi vuotta
avata lihaksia. Irti päästyäni vankilasta, vapauden ja muodin mukaan ryntäsin
urheilun pariin, juoksin ja hiihdin kehoni kiveksi miesten tyylillä, muodin
virtauksissa. Itkin kuivia kyyneleitä, kun tunteet olivat loppuneet, ne muuttuivat
kivuiksi silmiin ja korviin.
Mielestä
tuli ulkopuolisen pilkan vuoksi yliaistimuksia tuottava, koska keskittyminen
oli näkö- ja kuuloaistissa odotusten mukainen, kinesteettisessä lihasmuistissa,
suojellen sisäistä itseä, ettei iskuja olisi tullut lisää. Tunteita ei syntynyt.
Vasta vapauduttuani vankilasta, mieli alkoi toimia rakoilevasti ja tunteita alkoi
syntyä. Kun tunteet syntyvät, mieli ottaa ne vastaan ja niistä syntyy
mielikuvia, jotka ihminen lopulta mahdollisesti ilmaisee erilaisin muodoin.
Kun paha itsemääräämisriisto tapahtui työnantajan taholta 1977, traumani
aktivoitui ja menin psykoosiin. Kun heräsin siitä, ensimmäinen muistikuvani oli,
kun harhassa opettaja kirjoitti jotain kaunokirjoituksella taululle. Siitä
lähti kirjoitusintoni, harhakin voi olla merkityksiä tuova.
Väkivaltaa
ihmisyyteen tuovat pääsääntöisesti psyykeen kohdistuneina ulkopuolelta tullut
väkivalta, jolloin tunteet ja mieli synnyttävät mittaamattomat voimat
tiedostamattomasti, Freudin sanoin, ne voivat siirrellä vuoria. Alkuun reilut
kymmenen vuotta rikostapahtumasta vihani tunki lihavoimaa, jaksoin enemmän juosta
kuin normaalisti, mutta se ei tuonut nautintoa eikä iloa, vaan kipua ja tuskaa.
Mielen puolella ahdistus, masennus ja aggressiot vaelsivat epämääräisesti ja epäsäännöllisesti,
milloin minnekin, tunteet muuttuivat tunnistamattomaksi, tai niitä ei enää
tavoittanut. Ääneni ei ollut enää omani, joskus se oli kimeä ja huutoni oli
kuin eläimen kidasta, onneksi se oli harvinaisempaa, raivohuuto, mutta suruääni
kulki mukana ja se ahdisti muita.
Trauman
purkautuminen alkoi, kun pääsin vapauteen. Mielessä oli lapsi ja aikuinen, ei
vielä nk. egoa, järkiminää. Jos lapsuus on traumaattista, selviytymisen moodi nousee
pintaan ja lapsi käyttää keinoja, jossa ei osaa käyttää tietoa hyväkseen, ja
toisaalta trauma on voinut rakentaa tunnelukkoja. Tunnelukot voivat olla
tunnistamattomia ja ihminen tuo esiin ne heijastaen niitä esiin toisissa
nähdäkseen niitä, kuin särkyneen mielen heijastamisongelma. Oppimisen
näkökulmasta mielikuvaharjoittelulla yksilö ottaa mielikuvia/muistikuvia
haltuun, ja taas tunnekokemuksessa tunne tulee, tahtoipa sitä yksilö tai ei, ja
se on vain kohdattava, annettava aikaa kokea sen vaikutus ja sen jälkeen mielen
avulla ottaa se haltuun, sanoittaa ja/tai kuvittaa se, apuna niiden löytämiseen
voi käyttää esim. musiikkia. Minulla ei toiminut kielimuisti, vaan
taantumuksessa alkoi kehittyä ajattelutaitoja, jotka olivat saaneet alkunsa vapaan
leikin oikeudesta, mitkä olivat jatkuneet lapsuudessa pitkään, kuvittelutaidot palasivat,
mutta niiden jäsentäminen johdonmukaiseen näkemykseen kesti vuosia, ensin ne olivat
pakkotoistoa, hallitsematonta ja liiallista tuottamista.
Kun katselen
itseni levottomuutta, vaelteluja mielen kuvia mielessä, nyt jälkeenpäin, jaottelen
minuuttani, oppimisminuus, mieliminuus, tunneminuus, ja kieliminuus.
Pääsääntöisesti kun sain olla rauhassa, ja ympäristö ei kiusannut, oppimisminä
oli läsnä, väkivallan ja uhkien alla mieliminä, ja tunneminä taas silloin kun
tunteita syntyi, iloa tai surua, mikä tämä vaihe tuli noin kymmenen vuoden
päästä rikoksesta, kun sain vapauden. Ensin aivot olivat kuin lyijyä, niihin ei
saanut yhteyttä, ja voimakkaat päänsäryt olivat usein toistuvia, erityisesti naishormonimuutosten
aikaan. Oli kuin aivoni olisi lähtenyt käyntiin lohko kerrallaan.
Mieli ei vielä
toiminut normaalisti, kun aloin avata sitä kirjoituksina 25 vuoden jälkeen, kätkettyä
ja piilotettua minääni, häpeän alle painettua, häpeän, joka ei syntynyt omantunnon
seurauksena, vaan häpäisynä ihmisten taholta, kirjoitin kokemukseni kirjaksi. En
tehnyt rikollisia tekoja, minut oli kasvatettu noudattamaan ohjeita. Ihmiskäsitykset
olivat kuitenkin yksilökeskeisiä persoonallisuudesta vian etsimistä, eikä
teoista havaittuja näkemyksiä ja yhteisö etsi yksilöön viittaavia todisteita,
ja niistä tehtiin ihmiskuvani, harvinaisista virheistä, sillä pelko yhteisön
rankaisuista laittoi minut yrittämään virheettömyyttä. Virheiden todistamisella
terrorisoitiin. Kun mieli alkoi avautua kokemuksesta, se tuotti
vertauskuvallista tekstiä, ei siis konkreettista kuvausta, vaan eri kuvaa kuin
kokemus. Minuus kuvantui ruusuksi itseydessä, jossa oli kaksi puolta, Tuhkimo,
joka oli avuton pikkulapsi, ja suojasi itsensä ruusun symbolissa lasiarkkuun, itse
suojaava osa ja toisaalta yhteys yhteisöön ruususymbolilla, ruusun ollessa arkun
päällä ja sisäinen itse arkun sisällä.
Oppi-, tunne-
ja mieliminuudet, ja niiden vaikutukset kuvaavat aivojen toimintaa oppimisen ja
muistin palautumisen jälkeen, leikkiminän takaisinpaluussa, kehossa muistin
toistoa ja kauhun syntymää, kun tietoisuus alkoi palautumaan aivojen sekasorrosta
kohti luonnollisen aivotoiminnan tapaa. Lapsiminässä, kun tunteita ei osaa
käsitellä ja tiedostaa, se suuntautuu tekemiseen.
Alkuvaiheessa
ajattelutasolla ei ollut muuta kuin raivoa ruumisvaiheessa. Kun ajattelu ja
tunteet sitten myöhemmin palasivat, ne olivat jonkin aikaa liian vilkkaita, niitä
ei saanut kiinni eikä jäsennettyä, ne olivat julistuksenomaisia, kuin tauluja,
joihin ajatus iskettiin kuvaksi sanoin, kuin ehdoton totuus ja väittämä. Tieto
toistui ja sitä tuli vyörymällä hirveitä määriä, joissa oli johdonmukaisuus
kadoksissa, tämä enemmän opetuksen ja kirjallisuuden alueella. Mutta käytännön
minä teki lyhyitä, harkittuja ja olennaisuuksista asioista, kuten lapsiin
kohdistunut väkivalta, mitä vastustin kiivaasti. Siitä ei pidetty, ne olivat
salattuja asioita.
Ylipäätänsä
koko elämänkaareni näyttää sen, että sekä ympärillä asuvat ihmiset että
ammattikunta tekivät kaikkensa kieltääkseen minulle tapahtuneen, ja kun en
siihen suostunut, minut suljettiin ulkopuolelle, ja se jatkuu yhä. Ainoa tie
oli etsiä itsensä itse, tutkia ne kokemukset, joita oli kohdannut ja avata
tunteet, joita ne oli tuottaneet. Onni oli, että sain koulutusta siihen,
kokemuksen analysointiin, ne tulivat kuin pilareiksi kannattelemaan. Kehon
täytyi treenata uudelleen minäksi, huutamalla näyttelijänä kipu pois ruumiista,
opettelemalla puhumaan ja kirjoittamaan itseilmaisua. Maailma julistaa yhäkin
vielä, että toiset voivat auttaa. Minua he eivät auttaneet, vaan tekivät uuden
totuuden, tarinan, joka oli heille miellyttävää ja josta he hyötyivät. Tarina
on vahvempi kuin totuus.
Mihin oppiminen
suuntautuu. Kaikilla meillä on erilaiset oppimisen väylät, voimme löytää niitä
eri kehitysalueista, joskus kieli on vallassa, joskus mieli, joskus tunteet, tasapainon
saavuttaminen vaatii työskentelyä itsen kanssa. Vuorovaikutuksen ja yhteistyön
toimivuuden kannalta viisautta olisi tutkia enemmän minuutta kuin kilvoitella
matikkaa ja kieliä. Yhteisövalta, mikä esti puhumisen ja itseilmaisun, ajoi
minut kirjoittamisen maailmaan, mutta vei esim. kielten oppimisen.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti