IHMISYYS VS. YHTEISKUNNAT

 

Yhteiskuntia johtaa ihmiskuvat niin kirkoissa, valtioissa kuin tieteessäkin. Sitä on johtanut vuosisatoja seksuaalilähtöinen näkemys, kuin energian lähteenä, mitä se voi olla, mutta ei ole ainoa. Sen kautta on luotu tunneteorioita. Sen taustalla on moralistinen ihmiskäsitys, mihin on luotu oppimisjärjestelmiä. Se on paljon biologismin tuomaa oppia, liikkeen, laulun ja liikunnan kautta ehdollistettua osaamista toistoina. Yhtä lailla kuin Freud on luonut oppinsa väkivallan jälkeisistä tiloista, yhteisöt ovat väkivaltaisen opetuksen ja kasvatuksen kautta pitäneet yllä tätä näkemystä opeissa ja luoneet tätä tukevia ihmiskuvia sekä tuloksia menetelmistä, joita käytetään lapsiin.

Yhteiskunnat, valtiot, uskontokunnat ja yhteisöt yksilöineen vartioivat, kuinka kulttuurissa on sopivaa esiintyä, tuoda tapoja ja normeja ihmisten keskuuteen. Amerikassa Britney Spears ja Elvis Presley ovat esimerkkejä yhteiskunnan valvonnasta, missä pyritään rajoittamaan seksuaalisuuteen yllyttämistä, sen ruokkimista ja aktivoimista yli normaalin. Sillä pyritään saamaan ihmisiä ajattelun poluille, kehittämään minuuttaan niin, että se ei juokse ärsykkeiden perässä, markkinatalouden ehdoilla, sillä tuo ärsykkeiden aistimaailma ei tuo ihmiseen koskaan tyydytystä, vain hetken nautinnon. Tyydyttävää iloa itsestä tuo leikin kautta oivalletut ajatukset, mielestä syntyneet mielikuvat, jotka lapsi sitten leikin kyvyllä yhdistää näkemykseksi, ajattelun aihioiksi. Leikin ydin on kuvittelun kykyä ja lopulta ajattelussa näkemyksen kehittymistä, se on yksilöitymisen perusta.

Tunne-elämän ehdollistuminen, liimautuminen aisteihin pakkomielikuviksi tuo fantasiat, jotka häiriintyneen kehityksen myötä kehittyvät seksuaalisiksi, himoksi, ja jotka kehittyvät pakkotoistoiksi, yliaktivoituen keholliseen ääreishermostoon ylijännitteinä, mikä väkivallan jälkeen nimetään seksuaalisuudeksi. Alkuun tunne-elämä on vilpitön, ainoastaan syntymäpuristuksesta syntynyt lihasjännite tuo yliaistimuksia, tunne-elämän ydin on sisäisessä unikuvien maailmassa. Kehon ylijännite hoituu hyvällä hoivalla mielekkääksi kehoaistimukseksi, ja taas väkivallassa aktivoituu voimakkaaksi, terve liikunta vapauttaa jännitteestä. Kehojännite on myös hyökkää ja puolusta osaamisen pohjalla, ja tarvittaessa se nousee uudelleen pintaan.

Opetuksen ja kasvatuksen myötä liiallinen harjaantuminen kehollisten kautta ohjauksen ja liikunnan sekä kieliharjoitteiden kautta tuovat saman ongelman kuin tunteiden ehdollistuminen, tunteet eivät pysy vapauden tilassa, vaan toistoisuudessa, tunnemuistin ikeessä. Tätä oppia edustaa usein kirkko, sekä valtiot ja vievät yhä enemmän irti vapaudesta, tiedekään ei ole tästä vapaa. Ei ole vapautta se, ettei ihminen tiedosta sisäisen minuuden olemassaoloa ja jää kehon vankeuteen ja kuitenkin valinnoissa se sisäinen tiedostamaton pääsee johtamaan tiedostamattomien tunteiden kautta heijasteina toisiin ihmisiin, peilautumisina ja tulkintoina, tunteiden sekoittaessa havaitsemista. Juuri tästä syntyy psyyken puolustukseen se ”eläin”, joka hyökkää alistajia vastaan, mutta myös alistaa, kunnioituksen poluille olisi syytä ohjautua.

Valtiot ovat ideologisoituneet monin vallan keinoin suorastaan häpäisemään ihmisyyttä, kuten kansallismielisten tai kommunismin väkivaltakoneistot. Kansallisvaltio on eri asia kansallismielisyys. Miksi uskonnonvapaus mahdollistaa ihmisten tuhoamista, miksi tietoisuus voidaan tuhota, ettei yksilö kykene ajatteluun? Politiikan avulla tuhotaan monen elämää, kuten tieteessäkin tiedetään ideologisten toimien vaikuttavan siten, kuten rotuoppi.

Tunne-elämä on herkkä vaurioitumaan ja palautumaan. Kauan sitten erottuani miehestäni, luulin käsitelleeni mustasukkaisuuteni ymmärryksen avulla, arvomme olivat muokkautuneet eri suuntiin. Mutta katsoessani nyt nuoren Freudin elämää käsittelevän sarjan Yle-Areenasta, ”Freud, tappajan mieli”, missä oli paljon väkivaltaa, näin unen, jossa surmasin ex-mieheni lapsen. Armollinen unohtamisen taito on onneksi hyve ja uni kertoo minulle mielen ja tunteiden toiminnasta, mitä ei tarvitse vahvistaa.

Narsismia viljellään paljon luonteen ominaisuutena. Pidän sitä kehollisena ilmiönä ja ulkopuolisten tarkkailun määrittelynä. Kun elin suuren osan elämääni pelkojen maailmassa, mieleni oli aistihajaannuksena joskus voimakas masennuksen lisäksi, enkä kokenut tunteita. Masennus tuli aivojen toimimattomuudesta, kuin aivot olisivat veltostuneet toimimattomuudessa. Silti suuttumukseni määriteltiin yleisön voimalla narsismiksi, kun reagoin väkivaltaan ja yhteisöstä sulkemiseen, salatun rikoksen esiin tuonti oli kielletty, yhteisö halusi pitää valhetarinaa yllä.

Lapsuudessa seksuaalisuus on hoitamatonta tunne-elämää, mikä lisää ääreishermoston toimintaa ja näkyy lihasjännitteenä keholla ja taas tunteiden, sisäisen minuuden puolella tunteet liimautuvat kehoaistimuksiin, ja niiden seurauksena tunteet ehdollistuvat fantasioiksi ja vilpittömyyden menettäessään lapsesta tulee vääristyneen tunne-elämän seurauksena seksuaalisia oireita näyttävä. Hyvä kasvatus, jossa lasta kunnioitetaan ja kun lupa on tunteiden kokemiseen, itseilmaisuun ja oppimiseen, lapsi vapautuu kehollisista, seksuaalisista jännitteistä. On muistettava, että kun Freud loi seksuaaliteoriansa, ne tulivat aikana, jolloin lasta ei kuunneltu, tunteita paheksuttiin, ja itseilmaisua häpäistiin, lapsia jopa sidottiin, mikä lisäsi jännitteitä.

Yliaistillisuuteen aktivoiminen vie jatkuvaan tyytymättömyyden tilaan, ihminen haluaa jatkuvana virtana lisää aistiärsykkeitä, kun valinta voisi olla ohjaaminen sisäiseen minuuteen, ajatteluun ja oppimiseen. Kun mieltä aktivoidaan liikaa aistiärsykkein, aistimielikuvat rönsyilevät hallitsemattomina, ja kuuleminen sekä havaitseminen heikkenee, jopa estyy kokonaan tai peilautuu mielen kautta. Ihminen kuulee keskittymisen suuntautuessa näkö- ja kuuloaistiin omat mielikuvansa. Keskittyminen ei olekaan ajattelussa, jonka kautta voisi luoda näkemyksen kuulemastaan, vaan oma mielikuva johtaa tulkintaan. Siten ei ole itsestään selvää, kuinka ja miten kulttuuria tuotetaan. Kun se yhdistyy yliaktivoituneeseen mieleen, se tuo ongelmia vuorovaikutukseen. Siksi juuri taistelen lapsuuden puolesta pitkän leikkiajan saamiseksi, että kyky luoda näkemyksiä kehittyisi niin, että kehoaistimukset, näkö- ja kuuloaistimukset eivät ota ylivaltaa.

Kulttuurin anti ei ole itsestään selvyys, kun se yhdistyy yliaktivoituneeseen mieleen, se tuo ongelmia vuorovaikutukseen, väkivalta on se pitelijä.

Mieskulttuurin vaatimukset ovat aktivoineet väkivallan kautta miehiin enemmän seksuaalisuutta korostavaa kulttuuria. Liian usein nostetaan esiin se, kuinka fyysisellä harjoittelulla saadaan voimaa, ja liian usein unohdetaan se, että moni urheilija loppuun palaa, kun aikaa ei ole henkiselle puolelle, jossa voima on lujempaa. Hormonit ovat yksi voimakas vaikuttaja aistilliseen voimaan, kipuni päättyi, kun hormonitoiminta lakkasi. Usein kipua hoidetaan liikunnalla, mikä voi lisätä yliaistimuksia.

Kohtelun vaikutusta ei voi aliarvioida. Se on narsismin takana, kun tunteita ei voi kertoa, vaikka se alkuun onkin kehollinen terve itseihailu, se tunteiden kiellossa muuttuu fantasiaksi ja seksuaaliseksi, ylikorostuneiksi aistimuksiksi. Tällöin juuri opetuksen ja kasvatuksen voima vaikuttaa persoonallisuuteen tapoina.

 

Raija