PAHUUDEN, SYYLLISTÄMISEN JA KUNNIOITUKSEN PELIT VALLAN VÄÄRINKÄYTÖSSÄ.

 

Pahuus, syyllistyminen, kunnioitus, kohteliaisuus. Ne ovat suuria sanoja, suuren arvon sisältäviä termejä. Usein ne tulevat idealistin suusta. Joku sanoi muutama päivä sitten minua idealistiksi, myönnän, olen idealisti. Minusta idealisti pyrkii tavoitteeseen, se voi olla hyvä työ ihmisyyden puolesta, minulla ammattini vuoksi, mutta myös eletyn elämän vuoksi, tiedän miten elämää voi tuhota tai suojella, joillekin se on hyvää tekniikkaa insinöörinä, ruokareseptien kehittämistä, tiedon jäsentämistä, opettamista jne. ammatteja. Minusta ei ole väärin, että taistellaan pahaa ja tuhoavaa vastaan, kuten lääkäri tekee työtään parantaakseen sairauksia, opettaja saadakseen oppilaan oppimaan. Minusta on moraalitonta, jos emme pyrkisi tällaiseen hyvään, kukin omilla taidoillaan.

Asioiden ymmärtäminen riippuu tiedosta, kokemuksesta ja ajattelutaidoista. Esim. kuinka suhtautua tunne-elämään. Monelle tunne-elämän huomioiminen tarkoittaa sitä, että annetaan valtaa liikaa tunteille, kun taas minulle se merkitsee tunne-elämän tutkimista ja tunteiden selitystä kokemuksesta käsin, jakamisen ja ymmärtämisen kehittymisestä itsetuntemuksessa. On parempi sisällyttää tunne-elämän osaamista perusopintoihin kuin antaa uskomusten repiä yhteisöä ja yksilöitä hajalle. Pääsääntöisesti olen nähnyt, että ihmiset tulkitsevat toisten puhumista, eivät kuule, ja se tuo vain uusia totuuksia ja kyllästyttää haluta yrittää yhteistyötä. Toisten vartiointi sosiaalisena kontrollina on pääosin järjetöntä, kunnioittamisella opimme toisilta ja erilaisuudesta tulee voimavara eikä erottava tekijä. Tämä on hierarkkista vallan väärin käyttöä, aseman määrittämää kunnioitusta, mikä kehittyy luonteenpiirteeksi loppupeleissä. Syntyneistä tuloksista ei voi vetää yksistään johtopäätöksiä, vaan on etsittävä loogisuutta eri ulottuvuuksien vaikutuksista kohteeseen lähteenä, lähettäjästä lähteneenä ja tunkeutumisten ja olemusten vaikutteina.

Vihan taakan kantajat joutuvat liian suurten vaatimusten alle, jos tietoa tunne-elämästä ei anneta. On itsetunnon ongelma, alistettu ja häväisty heijastaa ongelmaa usein turvalliseen ihmiseen, mutta ei pääse siitä irti, jos häpäisy jatkuu muualla, syntyy tunnelukot. On tarinoiden alle jäävät, ihmistä ei kuunnella, ei nähdä hänen todellisuuttaan ja/tai käytöstään, vaan mielikuvajohtajat kuljettavat tarinaa, usein valhetta, joka on tuolle johtajalle etua tuova.

Monia asioita voi tarkastella niiden ääripäiden kautta, kunnioitus voi johtaa järjettömyyteen, ja esim. hierakkisiin käytänteisiin, ihaillaan vaan ylempänä olevaa ja pyllistetään alemmassa asemassa olevalle ja sitä kautta se johtaa syrjintään. Jostain kuulin lauseen, moralismi johtaa oikeudenmukaisuuden etsimiseen, toisinkin voi käydä, se lisää moralismia, pahuuden voimat ovat arvaamattomia, liiallinen kauneuden palvonta sokaisee ja voi johtaa ylimieliseen itsepalvontaan ja ylempien kumartamiseen. Kunnioitus on kuin jatkuvasti syntyvää vuorovaikutuksesta, jossa perusluottamuksella ja – turvallisuudella on merkittävä vaikutus kohtaamisen onnistumisessa, kunnioituksesta syntyy ja perusturvasta kunnioitusta.

Oppiminenkaan ei ole itsestään selvyys, jotain voi oppia aina, mutta muistin menetys voi johtaa oppimattomuuteen, jos ei saa fyysistä harjoitusta, kuten puhumista, loukattu ja perusoikeuksien suhteen vuorovaikutuksesta suljettu minuus mieleen kohdistettuna tuhoaa ajattelua ja tunteita. Kunnioituksen syvin ydin ja matka luottamukseen ja turvallisuuteen alkaa katseesta (Jung), pelon ja uhkien vallan alla eristämiseen ja syrjintään, eikä ihmiset ota vastuuta teoistaan, valehtelusta tulee luonneominaisuus.

Erotan idealismin ja ideologismin eli aatteet. Ideat ovat siemeniä, hyveitä, joihin pyritään, ideologismiin liittyy oppi ja järjestelmä, mihin uskotaan, mitä on todistettu ja mikä on ehkä yleisin näkemys ja ruokkivat ihmisen omia kokemuksia ja näkemyksiä samanlaisina. Ne voivat esiintyä niin pahuudessa kuin hyvyydessäkin. Esim. idea synnyttää hyvä generaattori, se on tavoitteellista ja oppimista. Ihmisyydessäkin voi olla tavoite mahdollisimman hyvään, tulla oppijaksi. Yhtä lailla kuin pidän syntioppia perustana pahuuden ylläpitoon ja mahdollistumaan, myös paha ihminen termiä käyttäen ehdollistettuna ongelmana ja asenteiden synnyttäjinä, mikä syyllistää ihmistä ja luo tunnelukkoja, rajoja ja rajattomuutta olla oma itsensä.  Terve syyllisyys pitää ihmistä kohtuullisena ja omaatuntoa hyveenä, jatkuva syyllistäminen, häpäiseminen ja syrjintä vievät omantunnon näkymättömyyteen ja kieltämiseen, josta ei ole apua ihmisen kasvussa vaan se projisoidaan toisiin ja pitää yllä tunne-elämän ongelmia. Täydellisyyteen ei voi koskaan päästä.

Kunnioitus, oppiminen jne. ovat yläkäsitteitä, tavoitteita ja hyveitä. Ne liittyvät pääosin oppimiseen ja mahdollisuuksiin. Rehellisyys oli vielä arvossa -50 luvulla, eri asia, onko rehellisyys vain ihmisen muistikuvia, mitkä ovat oma mielen tuotoksia kuin sitä mitä oikeasti tapahtuu. Kun mieli hallitsee liikaa, havaitseminen heikentyy.

Siinä mielessä olen konservatiivi, että katson yksilöllisen vastuun olevan merkittävä koko yhteisyyden onnistumisessa yhteistyössä. Ongelma on siinä, että annetaan valtaa toisen tulkita toisen näkemyksiä, ja se muuttaa todellisuuksia. Usein tulkinta on kehonkielestä syntyvää, jopa suurin osa tutkimusten mukaan. Jopa taiteen parissa, kuten elokuvissa näkee, kuinka toiset tuovat tunteet kasvojen ilmeisiin, toiset sanojen avulla kertoen.

Sain vielä loppulauseen ystävän kanssa keskustelussa. Kun ihmisyyden hyväksymisen ehtona on se, että toinen tunnustaa hänet, on valta annettu itsemääräytymisessä toiselle. Kunnioituksessa me hyväksymme toisen näkemyksen esittämättä vaateita, mikä ei tarkoita kritiikettömyyttä.

Raija