Milloin ihmisen nk. kamelinselkä katkeaa? Täällä maailman onnellisten ihmisten maassa yksinäisyyteen tuomitut on diagnosoitu kansanvallan avulla ja kansandemokratian nimissä, mitä valtio ja kirkko tukevat järjestelmän kautta.
Syrjitty
ihminen on tehnyt kaiken väärin, ajatellut, tuntenut, ja puhunut väärin.
Tuomiovalta on annettu kansalle, jotka medicalisoituneen ihmiskäsityksensä
mukaan diagnosoi ilman lääkärin pätevyyttä yksilöt helvettiin.
Kansan ei
tarvitse tuntea häpeää, ei syyllisyyttä, eikä vastuuta teoistaan, sen kantaa
syyllistetty, kollektiivista syyllisyyttä ei ole olemassa. Jos syylliseksi ja
häiriköksi leimattu pyytää mielipideoikeutta, tunteiden ja ajattelun oikeutta, niihin
ei suostuta. Tärkeämpää on uiguurien ihmisoikeudet kuin suomalaisten.
Diagnosoinneissa
hyväksyttyjä määreitä ovat; Uhriutuminen tarkoittaa=puhuu asioista ja puolustautuu
ilkeydestä, marttyyriys=ei alistu yhteisövallan luomien näkemysten toistoon,
riippuvuus= vaatii vuorovaikutusta puhumisena ja itseilmaisuna. Nämä opitaan
järjestelmän tapojen kautta, halveksutuille ei kiitosta anneta.
Kansakunnan
tuomio yksinäisyyteen ajetulle tarkoittaa, ei puhuta, ei oteta joukkoon,
rangaistaan eristämällä yhteisöistä ja ihmissuhteista. Tärkeintä kansan
menettelytavoissa on se, että yksinäisyyteen tuomittu tottelee heitä ja uskoo
heidän ajatuksiaan. Yksinäisyyteen ajettu ei saa puolustaa itseään, ei kertoa
teoista, joita hänelle tehdään, kun kansa sylkee hänen päällensä, ivaa ja
pilkkaa, nöyryyttää ja rankaisee, sillä yksinäisyyteen ajetulla ei ole
ihmisarvoa, kirkko antaa vasta sen taivaassa, ja kansa ottaa pois maan päällä.
Rohkeutta
itsensä ilmaisuun pidetään röyhkeytenä ja mielisairautena.
Sosiaalisen
vallan ydin on roolittaminen ja hierarkia, minkä psykiatria hyväksyy, koska
syyllistymistä pidetään vaarallisena, ja syyllisyyttä kokiessaan sekä rehellisyyttä
harrastaessaan ihmisen mieli voisi selkiytyä eikä psykiatreilla olisi töitä. Syyllisyyttä
pelätään niin paljon, että uhraaminen syyllisyyden, häpäisemisen ja syrjinnän
avulla oikeuttaa toisen ihmisen tuhoamiseen. Rehellisyys voisi auttaa liialliselta
laumasieluisuudelta ja vallanhimolta itsekunnioituksen ja oikein tekemisen
kautta, mutta ongelmat analysoidaan tunne-elämän kautta tappamisen himoksi, kun
tunne-elämä on kielletty, suljettu ja häväisty järjestelmän avulla.
Moraalisissa
ulottuvuuksissa psykiatria tuottaa mielen ongelmia, ja niitä ei tule sekoittaa
muihin mielenterveyden ongelmiin, kuten oppimismetodien synnyttämät, toiminnan,
ohjauksen, ja tiedon puute jne.
Kun
yksinäistä/erilaista yksilöä pilkataan ja ivataan, hän ei saa puolustautua, ei
suuttua, vaan kansavallalla annetaan oikeus rankaisuun ja syrjintään yksinäisyyteen
ajamalla, jossa uskomukset johtavat näkemyksiä.
On paljon
mielekkäämpää ajatella todellista kuolemaa, kuin olla elävä kuollut yhteisössä,
joka on hylännyt ja sulkenut pois yhteydestä toisiin. Tässä varmaan moni
ajattelee, miten on käyttäytynyt, ollutko ilkeä, mikä panee ihmiset toimimaan
noin. Ei tarvitse olla ilkeä, voi olla fiksu, mutta yksikin virhe, poikkeaminen
roolista mikä on annettu, laittaa sysäämään helvettiin. Kun itse olin
romahtanut henkisesti, minut oli luokiteltu paaria luokkaan ja sieltä ei ollut
poispääsyä.
Mielenterveyttä
voi tarkastella sekä yksilön ongelmina, että yhteisön tuottamina. Ihmisellä ei
tarvitse olla heikko itsetunto, se voi olla terve, mutta silti yhteisön
rankaisevuus ja halveksunta tuottaa mielenterveyteen ongelmia, ei aina ja välttämättä
mielenhäiriönä vaan yksinäisyyteen vajoamisen, ja lopulta itsemurhana, sillä
ihmisen perustarve yhteys toiseen ihmiseen loppuu ja elämä ei ole enää elämisen
arvoista. Ihminen voi olla aivan fiksu, mutta halveksunta on yhteisön ongelma,
ennakkoluulot, joita kuljetetaan ja pidetään yllä järjestelmän avulla. Niin
moni nuori on päätynyt itsemurhaan. Koska tämä maailma herää liiallisista
persoonallisuusongelmiin tuijottamisista, ja alkaa nähdä itsellisesti elävää
pahuutta, mitä pidetään yllä vallan avulla. Ei ole aina kyse yksilön omantunnon
riivaamasta ihmisestä, toiset voivat todella rankasti halveksia, eivätkä
kyseenalaista itseään, vaan ylentävät itsensä toisen yläpuolelle.
Yhteisön
jäsenet alkavat ottaa valtaa yksilöihin nähden muistinvartijoina, estävät
tarkkailtavaa yksilöä muistamasta sellaista, mikä ei mahdu heidän luomaansa
tarinaan, valheisiin ja/tai tositapahtumiin. Taustalla voi olla myös mieli,
joka suojelee ja estää kohtaamasta epämiellyttäviä asioita. Aina ei ole kysymys
mielen fantasiatason ongelmista, vaan tavoista, mitkä on opittu. Liian monet
tutkijat ovat juuttuneet hyvä/paha akselin ympärille, ja etsivät syitä yksilön
tunne-elämästä, ei järjen puutteesta ja järjestelmästä.
Jäsentymättömyys
asioissa kuin asioissa tuottaa vääristynyttä tietoa. Jäsentyminen on oppimisen
ydinkysymyksiä. Ajatellaan vaikka ajattelua, sitä pidetään hyveenä, kun ihminen
tarkistaa omia näkemyksiään. Mutta jos saman asian kytkee tarkasteluna
olemassaoloon, se viekin vieraantumiseen, sillä aistimukset eivät ole enää
vapaita ja avoimia kohtaamiseen sisäpuolisissa näkemyksissä eikä ulkopuolella
olevaa ja näin aitous katoaa kokemuksena ja ihanteena kriittisten näkemysten
aallokkoon, jossa itseyttä ei enää ole, ja on sama murhata itsensä.
Inhimillisen kunnioituksen ja rajojen tarkoitus ei ole tuhota ihmistä, vaan antaa
hänelle tuki, että hän pysyy pystyssä. Säätelytaito on eri asia, mikä kehittyy
järkevien ohjeiden puitteissa, ja on leikin olemuksessa läsnä.
Samaistuminen
ongelma, järjen puute ja henkisen kasvun estyminen järjestelmässä, jossa
palvotaan ja/tai kumarretaan sokeasti johtajia, ja yksilö ei itsenäisty. Aina
ei ole kysymys yksilön tunne-elämästä, jos hän syrjii toisia, kysymyksessä on
vallan ongelma, mikä yksilölle annetaan roolin kautta, yhteisövalta, mikä on
monien yhteisöjen johtamistapa, esim. lääketieteessä mielenterveyspotilaita tarkkailevat
ja havaitsevat ympäristön ihmiset tuomiten, häväisten ja sulkien ulkopuolelle,
ja normaali vuorovaikutus estyy. On väärin kutsua yksilön tekemää itsensä
tappamista itsemurhaksi, kun se on yhteisömurha. Kun luotetaan liikaa ihmisten
järkeen, ne tuottavat järjettömyyttä. Syrjityn yksilön yksikin virhe oikeuttaa
murhaamaan. Keskiajalla kuninkaan tekemistä virheistä maksoi alainen
hengellään. Jos ja kun koko ajan etsitään tunne-elämästä ja fantasiasta syitä
murhaajaluonteen todistamiseksi, unohdetaan valta, mikä on käytäntöä, mielivalta
ja järjestelmän ihannointi. Periaatteessa esim. hierarkkinen vallankäyttö,
kuten kuninkaiden kumartaminen johtaakin ihmisen aivorakenteen kautta
samaistumiseen eikä henkistä kehitystä tapahdu, ja se pitää yllä
valtarakenteita.
Kun yksilöä
aliarvioidaan, mielivalta kukoistaa.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti