maanantai 17. kesäkuuta 2019

LUONNOLLINENKO?



Mikä on aitoa ja mikä luonnollista, mitä tulisi suojella, mitä pitäisi arvostaa, mikä olisi tärkeää ja mikä merkityksellistä, mikä oleellisesti suojelee kokonaisuutta rakentaen maailma parempaan suuntaan niin ihmisyyden kuin luonnonkin kannalta.

Joku twiittasi tänä aamuna, keräilijäkansat olivat tasapuolisempia toisiaan kohtaan ja jakoivat tasan saamansa saaliin. Viljelijäkansat alkoivat jakaa tuotosta epätasaisemmin.

Ihmisyyden kannalta oleellisempi kysymys on se, otetaanko huomioon kokonaisuus. Valitaanko vaistopohjainen ihmisyys, jossa taustalla on enemmän pelko kuin todelliset ihmisen tarpeet saada ruokaa. Freud määritteli vietit oleelliseksi ohjaajaksi valinnoissa. Kun näemme ruokaa, alkuperäisesti syntynyt kehosta lähtenyt tarpeemme aktivoituu ja vietti houkuttelee pyrkimään kohti ruokaa, kun olemme nähneet sen, haistaneet sen, ja on siis kysymys tietoisuuteen tulleesta asiasta. Minulle nälkä on ollut heikkoudesta lähtenyt tarve, jossa kehoaistimus oli voimaton ja se toi voimattomuutta siinä määrin, että siihen oli etsittävä ruokaa, ja siitä tietoisuus oli tietysti imemisen seurausta. Onko siis fyysisesti vahvemmat sittenkin luokitellut vietin toiminnan, en tiedä miksi tuota kysyin.

Erotan vietin ja vaiston määritelmässä niin, että vaisto on pelosta syntynyt aistielämys kehomielessä, ja tunne on näiden ja ympäristön vuorovaikutuksesta syntynyt, riippumatta siitä, mikä tunne kysymyksessä, ja kuten esim. kateus voi alkaa johtamaan ihmisen valintoja ja vaikuttaa näkemyksen syntyyn, kun yksilönoikeutta kunnioituksen, turvan ja luottamuksen synnyssä ei ole mahdollistunut. Vietti on siis reaktiota myös vaistoon, vaisto itsessään on reaktio, jossa on hyökkää ja puolustusmekanismi takana vaikutteena, vietti on ihmisen itseydessä tietoisempaa, ja siihen liittyy tahtoa ja halua, mikäli pelkopohjainen vaisto ei peitä sitä.

Yhteiskunnat tekevät valintoja ihmisyyden suhteen ihmisten puolesta vaistopohjaista kehitystä ylläpitäen ja sitä luonnon mukaiseksi väittäen ja jättää syrjään tunteiden syntymisen vuorovaikutuksessa, ja itsen valinnan niin, ettei todellisia yksilövalintoja ole. Jos ja kun esim. testosteronit tutkimusten mukaan kuolettavat tunteita ja kehon treenaaminen tuottaa lisää testosteroneja, on urheilulla valittu ihmisen kehitysmahdollisuudet ja tämä vaara on erityisesti pojilla ja nykyään myös enenevässä määrin tytöillä. Kun vaistoperäistä käyttäytymistä pelon, vertailun ja kilpailun kautta lisätään, se peittää vuorovaikutuksesta syntyneet tunteet, jossa yksilön valintaa ei enää ole, tahto ja halu eivät toimi.  Tämä mielen haltuunotto ja itsen määräytyminen Kristinuskossa ja psykoanalyysissä otetaan haltuun ja tietoiseksi toiminnassa, mutta yhteisöt voivat riistää nämä ja käyttää ihmisiä välineinä omiin pyrkimyksiin.

Kun vaistopohjaiset elämykset vahvistuvat ja tunteet jäävät piiloon ja vaistojen alle, tosiasiassa se on hölmöläisen hommaa, silloin kehotieteet voivat kukoistaa, eikä taide ja kulttuuri saa arvostusta, eikä henkisyyteen johtavia polkuja tarjoilla, jossa itseilmaisu, tahto ja halu olisi ihmisen omaa kokemusta eikä ulkopuolelta tuotettua.

Raija

Määritelmiä Wikipediasta
Tunne tai emootio on jonkin tuntemuksen kuten mielihyvän tai mielipahan sävyttämä tietoinen elämys.[1] Universaaleja tunteita ovat esimerkiksi pelkoinho ja ilo. Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa motiivien, tavoitteiden ja tiedonkäsittelyn ohella. Tunteet edistävät ihmisen sopeutumista ympäristöön, kuten sosiaalisiin - tai uhkaaviin tilanteisiin.
Biologiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vietti on käyttäytymismalli, joka yksilöllä on ilman ennakkokokemusta. Esimerkiksi pennun imemisreaktio, kun se pääsee emän nisälle on viettitoiminto. Vietti käsitteenä yhdistyy hyvin paljon perimään. Siksi esimerkiksi koiraa ei saa koulutuksella tekemään lisää varsinaista viettiä, vaan on mahdollista vain vahvistaa tai tukahduttaa tätä vietin kautta tapahtuvaa käyttätymistä.[1]
Vietin neljä osaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
·         Viettivire on yksilön sisäinen valmiustila. Esimerkiksi nälkä aiheuttaa koiralla saalisvietin kohoamista.
·         Viettiärsyke on jokin ulkopuolinen tekijä, esimerkiksi jäniksen pakeneminen on koiralle viettiärsyke.
·         Viettikäyttäytyminen on käyttäytymismalli, jonka viettiärsyke laukaisee, kun viettivire on voimassa. Viettikäyttäytyminen laukeaa vain silloin, kun molemmat, sekä viettivire, että viettiärsyke ovat voimassa. Esimerkiksi silloin, kun koiralla on nälkä ja se näkee jäniksen juoksevan se lähtee jäniksen perään.
·         Viettipäämäärä on onnistunut viettikäyttäytyminen. Esimerkiksi jäniksen kiinnisaaminen ja sen avulla nälän poistaminen voi olla koiralle viettipäämäärä.[1]
Psykoanalyysissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vietti kuuluu psykoanalyysin keskeisimpiin ja ongelmallisimpiin käsitteisiin. Sigmund Freudin alkuperäisen määritelmän mukaan[2] vietti (saks. Trieb) on ruumiin ja psyyken rajalle sijoittuva toiminnallinen käsite.[3] Vietti edustaa psyykelle ruumiillista ärsykettä (saks. Reiz), joka vaatii tietyn määrän psyykkistä työtä. Freud esitti, että viettiin sisältyy paine, pää­määrä (tyydytys), kohde (objekti, se minkä avulla päämäärä saavutetaan) ja alkulähde (ruu­miin biokemialliset prosessit). Hän esitti kaksi kantaviettiä (saks. Urtrieb), joiden pii­riin muut sisältyvät: ego- eli itsesäilytysvietti ja sukuvietti. Myöhemmin hän muutti jaot­telua niin että kantaviettejä olisivat eros ja aggressio- eli kuolemanvietti.[4] Varsinkin jälkimmäinen jaottelu on kohdannut arvostelua, ja myöhempien tutkijoiden mukaan se on jarruttanut psykoanalyyttisen teorian kehitystä. Jaottelun on arvioitu olleen liian tiiviisti sidoksissa Freudin henkilökohtaiseen dualismiin.[5]
Psykoanalyytikoista muiden muassa Roy Schafer ja Veikko Tähkä ovat arvioineet viettiteoriaa uudelleen, ja he pitävät viettiä yksinomaan määrällisenä (kvantitatiivisena) eli taloudellisena (ekonomisena) energiana.[6] Psykologisesta näkökulmasta vietti on eli­mistön tuottamaa energiaa, joka uusiutuu jatkuvasti ja kasautuu ja jolla on pakottava luonne. (Viettiteoria ei ole neurofysiologinen vaan fenomenologinen teoria.) Ihmisen fyysiset tarpeet ja henkiset toiveet saavat motivoivan voimansa viet­ti­energiasta, mutta niiden päämäärät, merkitykset ja kohteet ”eivät kuulu viettiin, jolla puhtaasti energisenä käsitteenä ei ole mitään sellaisia ominaisuuksia”.[7] Kaikki psyykkiset kvaliteetit liittyvät mielen sisältöihin ja prosesseihin, eivät ener­giaan itseensä. Viettienergian "kohtaloa" voidaan nimittää kanavoitumiseksi. Kun klas­si­sessa psykoanalyysissa neuroosin sanottiin johtuvan viettiristiriidasta, olisi täsmällisempää sanoa, että viettienergia on kanavoitunut tarkoituksiin, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Dualistisesta viettiteoriasta on nykyisessä psykoanalyysissa paljolti luovuttu. Määrällinen viettikäsitys saa hylkäämään paitsi kantavietit myös sellaiset ehdotukset kuin Yrjö Hirnin taidevietin ja Elias Canettin joukkovietin.[8] Näi­hin liitettyjä ilmiöitä voidaan kuvata metapsykologisesti erilaisina sopeutumina, kanavoitumina, sitomisina ja va­rau­mina.
Koska vietti on lähtöisin ruumiista mutta yksilölle fenomenologisesti se ilmenee vietin kohteen varaumana (toisin sanoen kohteen edustus on vietti­ener­gian varaama, ja siksi se vaatii huomiota), on vietin ja sen kohteen suhde kontingentti ja ongelmallinen, vaikka kukaan ei näe mitään ihmeellistä siinä, että janoinen ihminen halajaa vettä.[9]
Pentti Ikonen ja Eero Rechardt (1994) ovat kehittäneet kuolemanvietin teoriaa ja yh­dis­täneet sen sitomiseen (saks. Bändigung).[10] He huomauttavat, että kuolemanvietti eli thanatos voitaisiin nimetä uudelleen sitomispyrkimykseksi. Tähkän määrällinen vietti­käsitys voidaan yhdistää Ikosen ja Rechardtin muotoiluun: viettienergia ka­na­voi­tuu ja sitoutuu erilaisiin pyrkimyksiin, jotka voivat olla keskenään ristiriidassa. Ikosen ja Rechardtin mukaan thanatoksen tavoitteena ei ole niinkään tuho ja kuolema vaan vapautuminen sellaisista sisäisistä ja ulkoisista ärsykkeistä, jotka tuntuvat häiritseviltä. Thanatospyrkimys tavoittelee jännittyneisyyden vähentämistä, kun taas eros­pyrkimys tavoittelee mielihyvää huolimatta vaikeuksista ja mielipahasta. Thanatokseen liittyvä toistamispakko perustuu paitsi uhkaavan ärsykkeen hallitsemisyritykseen myös siihen, että toistuminen tarjoaa tunteen omasta jatkuvuudesta.[11] Kaikki psyykkiset ilmiöt ovat käytännössä näiden kahden pyrkimyksen — eroksen ja thanatoksen — yhteisvaikutuksen tulosta, kompromissimuodosteita. Thanatospyrkimys voi toteutua pelkän ajattelun ja psyykkisen työn avulla, joka pois­taa häiriön. Eri tilanteissa thanatospyrkimys voi saada hyvin erilaisia ilmenemismuotoja. Häiritsevyys ja jännittyneisyys johtuvat sitomattomasta, ”vapaana vellovasta” viet­tienergiasta. Thanatos pyrkii sitomaan sen eri tavoin, ja tuhoavuus on vain äärim­mäinen keino — tuhotessa sekoitetaan symboli ja se, mitä symboli edustaa, re­pre­sentoi.[12] Esimerkiksi tieteenharjoittamiseen ja taiteen tekemiseen liittyvä järjestäminen sitoo viettienergiaa ja näin vähentää ahdistusta.[13]




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti